Mun sunnuntai on sisältänyt tähän mennessä 12 tunnin yöunet, avokado toastit aamupalaksi, vähän töitä ja myöskin huonekalusuunnittelua (tällä kertaa ei itselle!), lohipastan tekoa (joka muuten jäi vaiheeseen tuohon hellalle :D) ja kuvien muokkailua. Tykkään jotenkin superpaljon sunnuntaista, ne on sellaisia viikon hölläyspäiviä milloin ei tarvitse kiitää joka paikassa ja voi ottaa aikaa omille jutuilleen.
Ennen mulla herkästi täyttyi kalenteri joka päivälle ja nautin jotenkin siitä, että näin miten paljon kaikkea oli meneillään. Palautuminen oli ihan täysi huuhaa juttu ja ajattelin, että näillä hyvillä unenlahjoilla tämäkin maantiekiitäjä pysyy vauhdissa. Nyt kuitenkin kesällä koin olevani todella väsynyt ja väsymys ei meinannut loppua millään ja mikään ei oikein kiinnostanut. Tuollaisia fiiliksiä aina välillä saattoi tulla aiemmin mutta ne eivät kestäneet kuitenkaan viikko tolkulla. Ihmettelinkin apeaa fiilistä ja syyksi löytyi niinkin ilmiselvä juttu kuin työuupumus (itse kutsuisin tuota elämänuupumukseksi, sen verran kuitenkin olen tukkinut kalenterini täyteen aina töiden lisäksi viimeiset 15 vuotta).
Ensimmäisenä tietty ajattelin, että miksi sen uupumuksen piti tulla juuri kun kesä oli alkanut, miksei vaikka marraskuussa millon voisin ihan hyvin makoilla vaikka kuukauden? Jouduin oikeastaan pistämään kaikki kesämenot hyvin vähälle ja mennä vaan ihan oman fiiliksen mukaan. En myöskään ole koskaan opetellut palautumista muulla tavalla kuin nukkumalla, joten töiden jälkeen vedinkin unta palloon parhaimmillaan sen 12 tuntia päivässä ja siinä se kesä lähinnä menikin.
Loppukesästä kun väsymys alkoi jo vähän helpottaa niin aloin opetella palautumaan muutenkin kuin nukkumalla. Raskaat salitreenit vaihtui kävelylenkeiksi ja jooga hillumiseksi kotona mutta yllättäen ne ei tuntunutkaan jatkuvalta suorittamiselta vaan ihan mukavalta. Jossain vaiheessa aloinkin huomata, että odotin jo töissä sitä, että pääsen kotiin tekemään jotain joogaliikkeitä tai venyttelemään, ihan vaan nollaamaan aivot ja pitämään huolta itsestäni.
Nyt viimeisen kuukauden aikana oma jaksaminen alkaa taas olla normaalitasolla, niin olen silti pyrkinyt pitämään palautumisen mukana jokapäiväisessä elämässä. Vaikka suurinosa kaikista jutuista mitä keksin arkeeni on mieluisia, niin niiden ohella on myös muistettava levätä ja antaa mielen palautua, tarkoitus ei kuitenkaan ole hypätä takaisin samaan oravanpyörään. Omista rutiineista ja palautumisesta on tullut niin mieluisia että voisin kuulua jo johonkin eläkeläisklubiin kun olen valmis menemään nukkumaan 9 jälkeen ja aamut olis kivointa aloittaa aamu-uimisella hahah. Mutta pääasia, että elämässä pysyisi pääasiassa sellainen kiva fiilis, eikä joka asiaa tarvisi olla suorittamassa hampaat irvessä!
Tällaista sunnuntaihöpinää tällä kertaa, vähän jotenkin tuntuu oudolta kirjoitella tänne mitään sen ihmeellisempää kun siitä tuntuu olevan niin pitkä aika kun on kirjoitellut tällaista ja muutenkin viime aikoina olen kokenut sellaista ihme fiilistä, etten kauhean mielelläni jakaisi enää omaan elmään liittyviä juttuja someen, vaikka sitä on tehnyt jo vuosia! Nyt kuitenkin nappaan tuon lohipastan ja menen sohvalle kyyläilemään Kardashien elämää ;-)
