-->

2013/10/31

Tallin kuulumiset

Vaikka mulla oli postausinto todella kaukana niin ajattelin kuitenkin postata ainakin tallin kuulumisia. Tallille on muuttanut nyt kaksi uutta hevosta eli meillä asustelee nyt neljä hevosta. Mulle tuli eläkepäiviä viettämään "Kalle" joka on ollut paikallisella ratsastuskoululla kauan aikaa tuntihevosena. Tallilla asuu siis vompsun ja kallen lisäksi vielä kaksi kaverini hevosta (ainiin ja yksi pupukin)  :) Me tehtiin kans yks viikonloppu tallille uusia tarhoja ja hepat tarhaileekin nyt meillä kolmessa eri tarhassa.

Tässä kuussa mulla on mennyt myös miljoonia euroja pelkästään hevosten pitoon... :D Ostin vompsulle uuden sadeloimen kun tallimme monster poni jasper repi sen edellisen loimen ja sitten myöskin uuden tallitoppaloimen ja itelleni vielä uuden hupparin jonka ostinkin kyllä jo jonkin aikaa sitten.


2013/10/29

Ei huvita

Mulle iski kyllästyminen tätä blogia kohtaan ja oon miettinytkin että miks mää tätä kirjotan? No oonhan mää kirjottanut aina blogia vaan ihan itselleni enkä oo pahemmin oottanutkaan että kukaan muu tätä lukisi. Mulla ei oo vaan kauheesti mitään ideoita mitä tänne postailisin, viitinkö kirjottaa mitään henkilökohtaisia juttuja jne. Kirjotin yks päivä tossa tosi pitkän postauksenkin mut jostain syystä mua ei vaan huvittanutkaan julkaista sitä. En sit tiiä mikä syysmasennus tää on mut plöäää ei vaan jostain syystä nyt innosta kirjottaa tänne mitää..

2013/10/23

Wish List

Himoshoppaajana meinasin eilen taas vähän innostua kun käytiin Lahdessa, heppatarvikkeesta olisin ottanut mukaan kaiken kimaltavan ja vaatekaupasta kaiken vaaleanpunaisen.. Lähdin kuitenkin kaupasta vaan kahden paidan ja tossujen kans!! :-D Nyt mulle iskikin taas kauhea shoppailuhimo eikä jaksais enää yhtään oottaa sitä dubain matkaa.....

- tarvisin sen maximekon ja vihdoinkin löysin kivan mekon nellyl
- mun pitäisniken ostaa varmaan viidet uudet denimit..
- ja uusia korkkareita!!!

uudet uggit ja uusi laukku (mieluiten haluaisin vuittonin)


Obeyn collegepaita ja pipo!

weheartit
niken leoparditennarit

kotiin:
-uudet tuolit ruokapöytään etolasta (elisabeth) 
-eteiseen ehkä isompi peili? (peilit asko/ikea)
-pentikin tuikkupuu

2013/10/22

Yesterday outfit

Neule/gina
Toppi/gina
Farkut/dr.denim
Toppatakki/vila
Huivi/mumskulta!
Laukku/guess

2013/10/21

IG

Heippahei ja nyt lähdenkin pitkästä aikaa reissuun mamman luokse! ooppelin keula siis suuntaa taas kouvolaan ja lahteen, koitan keksiä jotain kirjoteltavaa sieltä sitten :)

2013/10/20

ostakaa takki ja saappaat!

tuli taas vaihteeks möllöteltyä tääki viikonloppu kotona enkä jaksanu riekkua missään kylillä iltasin! ei varmaa jaksa enää vaa tehä mitää ku alkaa lähenee tuota kolmeekymppiä haha :D (ikäkriisi tulee kun ajattelee tolla tavalla!!)  eilen sentään töitten jälkeen mentiin vaan kaheksaks tuntia tallille nii oli vähän veto pois sen jälkee....kaivoin kuitenkin kaapin pohjalta taas pari juttua mitkä laitan tänne myyntiin niin ostakeees nää pois:

Onlyn S kokoinen trenssitakki, aika pitkää mallia. 
5e

saappaat (mokkaiset?) kiilakorolla koko 37
saappaan vartta kavennettu mun jaloille sopiviks niin pohkeen ympärys on jotai 34-35cm 
20e

2013/10/18

Friday

Tänää mulla on ollu vapaapäivä ja oon kuluttanut aikaa mielummin sohvan pohjalla kuin pihalla eli heti kun pääsin tallilta kotiin laitoin villasukat ja oloasun päälle ja aloin kattomaan hillssin vitoskautta, tein kanasalaattia, join kaakaota, luin lehtiä ja hain postista pari pakettia!  Perjantai iltaa varmaan vietän kattomalla kotona disneyn jonkun piirretyn ja meen nukkuu kun huomenna taas herätys ennen kuutta....


2013/10/16

41 days left

reilu 160 päivää odotusta jo takana, hassua kuvitella et reilu kuukauden päästä me ollaan Dubaissa! Oon yrittänyt olla koko tän ajan hirveämmin shoppailematta et pääsen törsäilee sit tuonne isoihin ostoskeskuksiin!
kuvat weheart

Matkaa varten oonkin tehnyt jo vähän ostoslistaa mitä pitäisi hankkia: 

Rusketuksen tehostusaine 
yritän epätoivoisesti ruskettua edes vähän tällä lomalla! onko kellään kokemusta miten nää toimii ihan aurinkoa ottaessa?

Maximekko.
 Dubaissa ei taideta tosiaan katsoa ihan hyvällä jos menen joka paikkaan minishortsit jalassa ja uskon että farkuissa siellä meinaa paahtua. mulla ei tietystikkään ole yhtään pitkää mekkoa niin oon nyt yrittänyt metsästää joka paikasta jotain kivaa maximekkoa, mutta heti kun löydän jonkun niin sitähän ei tietysikkään toimiteta suomeen.. :-( tähän aikaan vuodesta on tosi hankalaa löytää mitään pitkää kesämekkoa..

Ripsienpidennykset.
Ennen lomaa olisi myös tarkoitus käydä ottamassa pitkästä aikaa ripsienpidennykset mitkä helpottaisi rannallakin olemista eikä tarvisi joka päivä näprätä irtoripsiä naamaan.

2013/10/14

Autumn outfit

Paita/gina tricot
Farkut/dr.denim
Kengät/jeffrey Campbell
Korut/glitter
Huivi/gina tricot

Tuossa vähän asukuvaa lauantailta! Tein kans vihdoinkin uuden bannerin tähän mutta en oo ihan varma vaan tykkäänkö ite siitä, en oikein osaa tehdä mitään hienoja bannereita tai muokata kuvia...... kertokaa siis mielipiteenne et mitä tykkäätte!

2013/10/13

Mun päivä






Herätys 05:30 hampipesu, meikkien laitto, vaatteiden vaihto, aamupala yms!

06:20 lähen ajelee töihin
12:15 lähin töistä ajelee sit tallille! töissä en ota kuvia kun en jaksa alkaa kuvaa et mitä teen töissä enkä muutenkaa kerkeis :-D

12:25 olinkin jo tallilla ja ensin tein paskahommat eli putsasin vompulin karsinan! vompulilla oli eilen vapaapäivä nii kävin heittää tarhaan heinät ja tekee sen kaa makupaloilla venytys juttuja mitä hieroja neuvo tekemään :-) 

 13:05 tulin kotiin ja aloin kihartaa hiuksia (en jättänyt toista puolta kihartamatta :D) ja vaihdoin muutenkin vaatteet. sit möllöttelin sohvalla 

15:30 lähettiin vielä äkkiä käymään kaupassa ja sit samalla käytiin koirien kaa vähän kävelee ja ottamassa kuvia

16:30 lähettiin ajaa jyväskylään

17:40 käytiin tekee pikashoppailut

18:15 Mentiin pancho villaan syömään

19:20 mentiin vielä coffee houseen kahville!

20:45 mentiin sit kattomaan elokuviin Millerit ja ostamaan lisää mättöä! huh eilen tuli kyllä syötyä vähän liikaa mättöruokaa :-D Sit lähettiin vielä elokuvan jälkeen kotiin ajelee ja pääsinkin nukkuu joskus kahentoista jälkeen!