-->

2015/05/30

Hiusten uudistamista

Mun hiukset kaipasi pikkuhiljaa jotain uutta. Oma tyvikasvu sai hiukset näyttämään likaisilta ja klipsipidennyksien jatkuva paikalleen laitto alkoi kyllästyttämään. En ole värjännyt omia hiuksiani kaupan värillä varmaan ainakaan neljään vuoteen? Nyt sitten otin pienen riskin ja hain tummempaa väriä, jota laitettiin mulle pelkästään tyveen. Värjääjäksi valitsin vielä Harrin, joka ei ole sen pahemmin hiuksia värjännytkään..

Värin levityksen aikaan koitin vaan neuvoa miten liukuvärjäystekniikka tehdään ja lopputuloksesta tuli yllättävän onnistunut! Tumma tyvi toi myös vähän piristystä pelkkään blondiin tukkaan.

Uudet jatkeet tilasinkin CLIP ON HAIR. UK:STA, taas kerran 65cm pituisena. Hiuksia tulee paketissa tarpeeksi paljon ja hiukset kestävät myös käytössä ihan normaalin käyttöajan verran. Olin kuitenkin tosi kyllästynyt tohon klipsisysteemiin, enkä jaksanut ostaa micro ringsejä, koska olisin joutunut mennä laittamaan ne kampaajalle. Halusinkin sitten kokeilla ihan uutta pidennystekniikkaa, siimapidennystä.

Siimapidennystä myydään ainakin IDhairilla, mutta hiukset taisi olla maksimissaan 50cm pitkiä. Päätinkin sitten vaan itse toteuttaa tuon siimasysteemin noihin nykyisiin klipsipidennyksiin!

Irroitin siis klipsit vaan pois hiustupsuista ja ompelin hiukset pidemmäksi nauhaksi. Sitten pujotin siiman välistä ja mallasin omaan päähäni sen sopivan pituiseksi. Siimapidennys on siis todella helppo ja nopea kiinnittää, laitat vaan hiusnauhan omien hiuksiesi päälle ja vedät piikkikammalla omat hiukset päälle! Itselläni on neljä noita hiusnauhoja. Siima tulee vähän näkyviin jakauksen kohdalta, mutta sitä ei huomaa kovinkaan helposti kun siima on läpinäkyvää. Joskus siiman solmut meinaa kutittaa päätä ja kovassa tuulessa tuntuu että hiukset meinaa lähteä lentoon, mutta muuta miinusta en ole vielä tästä pidennystekniikasta löytänyt! Plussaa on ainakin se, että tämä ei vahingoita omia hiuksia juuri ollenkaan.


2 kommenttia:

  1. Aika kätevää ! :) Hyvän idean olet kyllä saanut, kun olet itse tuon väsäillyt. Ja tuo ei varmasti omaa tukkaa vahingoita! Itsellänikin oli klipsit nyt käytössä vähän aikaa, mutta päätin luopua niistä ja leikata vaan oman tukkani kivaan mallliin, vaikka nyt aika lyhkäinen onkin. Se klipsejen joka aamuinen kiinnitys on niin tympäisevää ja kun illalla pitää aina pois ottaa, niin ei jaksa pidemmän päälle :D Eri asia jos olisi vaikka pari tuuhennusta, mutta sitten jos niitä laittaa koko päähän niin kauhea homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan olla ikuisesti koukussa pidennyksiin, kestän olla mun omilla hiuksilla varmaan maksimissaan viikon ajan! tuntuu ettei mikään sovi päälle kun on lyhyet hiukset :D Mutta onneksi ei tarvi enää tosiaan laittaa niitä klipsejä joka päiväisesti kun se oli niin rasittavaa ja hidasta!

      Poista