-->

2015/10/22

Heppailua!

Nyt pitkästä aikaa heppa-aiheista postausta tännekin! Vielä pari viikkoa sitten kävin melko harvoin tallilla, ehkä 1-2 kertaa viikossa. Kävin jopa Mäntsälässä kokeilemassa yhtä ponia, kun halusin päästä vaan hevosen selkään ja jotenkin turhautti, kun ei päässyt heppailemaan tarpeeksi usein. Elämään tulikin sitten pieni käänne ja sain vihdoin ja viimein ihan vuokrahevosen. Tämä heppa olikin jo vanha tuttu larjalta, jonka kanssa olen ollut tekemisissä varsasta saakka.

Uusi vuokrahevoseni on siis Miigo 5v andalusialaisen ja jonkun risteytysruuna? Miigo on vielä melko kokematon ja olenkin ollut pari vuotta sitten ensimmäisiä, jotka tämän kakaran selässä keikkui. Nyt onkin uudet kuviot meillä käynnissä, saan keksiä ipanan kanssa kaikkea uutta ja mieluista tekemistä! Ollaan harjoiteltu menemään ilman satulaa, tehty eri askellajeissa paljon siirtymisiä, irtohypytetty, käyty estevalmennuksessa ja tänään olisikin vuorossa ensimmäinen maastoilu päivä.

Kaikinpuolin varsan kanssa on kiva tehdä kaikkea uutta, mutta vähän epävarmuutta löytyy Miigolta. Pikku hiljaa täytyy vaan lähteä kehittymään eteenpäin, onneksi päästiin nyt valmennuksiinkin että saadaan neuvoja ja oppeja. Tällä viikolla käynkin ratsastamassa Miigon neljänä päivänä ja sen lisäksi ratsastan kolme eri hevosta ja hevosen selässä tulenkin keikkumaan kuutena päivänä tällä viikolla :D Onneksi tekemistä siis riittää!

4 kommenttia:

  1. Hei heppahullu! ihan postaus, näitä lisää! Varsinkin kun en yhtään tajua hepoista mitään, niin täällä voin rauhassa ihmetellä ja oppia. Ja anteeksi kun unohdan aina kommentoida kun käyn lukemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah no hyvä et jaksat lukea myös näitä heppajuttuja! Ja hyvä että kommentoit nyt <3

      Poista