-->

2015/12/23

One night until Christmas

 
Yksi yö jouluun!! Kuka odottaa jo malttamattomana huomista jouluaattoa? Minä ainakin! Joulurauhaa ei ainakaan minun elämässä ole vielä näkynyt, mutta huomenna yritän ottaa vähän iisimmin. Kinkun paistokin meinasi vähän jäädä viime tinkaan, vaikka ylensä hoidan kaikki asiat aina tosi järjestelmällisesti ja aikaiseen. Noh, mutta kuitenkin! Maanantaina vietettiin mun synttäreitä ja käytiin Tiian kanssa syömässä Jyväskylässä. Sit tulin kotiin ja mua odotti tollanen äly hieno kakku, jonka oli siis leiponut Harri! Se vaan osaa yllättää ja tehdä silti aina ihan mun näköisiä juttuja ♥  Sain myöskin mun synttärilahjan, joka vilahtaa tuossa viimeisimmässä kuvassa, mutta kuvailenkin sitten paremmin kaikki lahjat kun kaikki joululahjatkin on avattu. Me käytiinkin tänään vielä Jyväskylässä pienellä ostokierroksella ja yritettiin samalla napata pitkästä aikaa asukuvia. Taas kerran tuuli, sade ja Suomen harmaa sää pilasi kaikki asukuvat, joten nyt en saanut postailtua niitäkään! Mutta nyt päivät alkavat pitenemään niin toivon mukaan jatkossa asukuvat olisivat onnistuneempia..
 
Huomenna kuitenkin tulen vielä toivottelemaan tänne joulut teille, nyt menen kuitenkin vahtimaan kinkun valmistumista 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti