-->

2016/05/08

ÄITIENPÄIVÄ

Reissusta jälleen selvitty ja kotiuduttu taas omalle kotisohvalle! Neljä vapaapäivää takana ja huomenna koittaisi taas arki. Kaikki nämä neljä päivää menikin joka päivä reissatessa, torstaina Kuopiossa, Perjantaina Kouvolassa ja la-su Helsingissä. Koirat olivatkin hoidossa nyt siskoni luona puu Vallilassa ja me yövyttiinkin Helsingissä hotelli Helkassa. Kouvolassa ei tehtykään mitään sen ihmeempiä kuin möllötimme äitini luona.
 
Sää oli Helsingin päässä aivan ihana (paitsi se pirun tuuli oli vähän paikalla kuitenkin) mutta ulkona tarkeni kuitenkin käppäillä hyvin! Vietettiin lauantai iltaa chillisti keskustassa kiertelemällä ja voin sanoa ylpeänä, että en ostanut YHTÄÄN MITÄÄN materiaalia. Voitteko uskoa!! Ensimmäinen non-shoppailureissu on siis nyt toteutettu hahahh! Ja kuinka ihanaa kuluttaa aikaa johonkin muuhun kuin kaupoilla juoksemiseen. Okei, voin myöntää, että torstain Kuopion reissu saattoi olla syy siihen, miksi en shoppaillut. Siirsin siis Ikean reissun aikaisemmaksi, koska uusi tv-tasomme ei olisi tullut mahtumaan meidän kaikkien kanssa samaan aikaan autoomme.
 
Ajan sai kuitenkin helposti kulutettua ja kävimmekin syömässä Elitessä, kuvailemassa ja illemmasta vielä Espan terassilla. Meidän oli tarkoitus myös lähteä katsomaan Helsingin yöelämää, mutta mummovaihteeni iski päälle ja päätimme mennä hotellille nukkumaan. Millonkohan mulla alkaisi se todellinen biletysvaihe?! Tai sitten olen vaan liian vanha lähtemään roikkumaan kaikkiin kovaäänisiin yöklubeihin.
 
Tänään sitten hotellin aamupalan jälkeen lähdimmekin suuntaamaan Kalliota kohti, jossa taas otettiin muutamat kuvat lisää.Asukuvia onkin nyt mulla jemmassa enemmän kuin koskaan, eli älkää kyllästykö niihin kun alan niitä pikkuhiljaa pommittelemaan tänne! Kuvailujen jälkeen suuntasimme sitten äitienpäivä brunssille Sandroon. Sandrossa oli kyllä mahtavat valikoimat (jotain Afrikkalaistyylistä ruokaa?) Pöydästä sai kuitenkin hakea alkupalaa, pääruokaa ja jälkiruokaa! Voin sanoa, että maha tulikin täyteen ja sain överilatauksen suklaakakkua.
 
Brunssin ja ylitäysien mahojen jälkeen haimmekin koirat auton kyytiin ja lähdimme suuntaamaan kotiin päin. Tällaisten reissujen jälkeen on kyllä ihanaa taas tulla kotiin omaan sänkyyn ja sohvalle löhöämään! Huomenna tosiaan jatkuu taas arkijutut, mutta kerrankin olen ihan positiivisella mielellä aloittamassa viikon! Toivon mukaan sää vain jatkuisi yhtä ihanana kuin nytkin. Hyvää äitienpäivää vielä sinne kaikille äideille ja etenkin sille omalle mammalleni! 
 
 

2 kommenttia:

  1. Heiii onko sulla uusi banneri? Tosi kiva <3 Ja mitä teidän reissailuun tulee niin kuulostaa tosi kivalta sekä on niin totta, että reissun jälkeen se oma sänky tuntuu aina vaan yhtä taivaalliselta hah :D Ps. Ette menettäneet mitään vaikka Helsingin yöelämä jäi välistä eli mummoilu on ok :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo koitin väsäillä uutta banneria, kiva kun tykkäät! Hahah hyvä etten ilmeisesti ole ainoa jolle mummoilu iskee välillä :D

      Poista