-->

2016/07/26

TOIVOTON TIISTAI 

Paita Primark | Shortsit H&M | Kengät Nike air max | Kello Michael kors

Tiistai. Tätä päivää on kutsuttu koko kesän ajan aina toivottomaksi, mutta olemme lievittäneet sitä aina samalla hesetiistaina. En ole pitkään aikaan omistanut varsinaista kiukkupäivää millon kaikki tuntuu menevän penkin alle ja heti kotiin päästyä ei halua nousta sohvanpohjalta. Olen osannut jotenkin ottaa kuitenkin asiat huumorilla ja miettiä, ettei synkistely nyt oikeastaan auta mihinkään. Tänään ei kuitenkaan heseilty töissä, vaan vietimme todellisen toivottaman tiistain. 

Kerkesin olla ehkä pari tuntia töissä, kun maalasin ulkona olevia tolppia. Tolppien vieressähän on maassa kaikenlaisia sadekaivoja, mutta tässä sadekaivossa ei ilmeisesti ollutkaan kansi paikallaan. Yhtäkki älysinkin olevani maan tasossa, toinen jalka litimärkänä sadekaivossa. Noh, säästyimpähän yhdeltä hommalta tänään, nimittäin itseruskettavien laitolta, koska reiteni on tällä hetkellä ruvella ja mustelmilla. Ja koska olen niiin taikauskoinen, olin satavarma, että tämä oli joku paha enne ja merkki siitä, että tulen tyyliin jäämään vielä rekan alle tai jotain muuta yhtä kamalaa. Onneksi tämä keli ei kuitenkaan pahentanut tiistaita ja kotona pääsinkin ottamaan terassille aurinkoa ja säästyin hengissä, heh! Olen joka päivä myös haaveillut uimaan menemisestä, mutta sitten illalla vilukissani iskee jälleen, enkä halua mennä lähellekään mitään kylmää järveä. 

Mutta joo, tämän toivottoman tiistain kuviksi päätyi nyt sitten eilen tihkusateessa otetut asukuvat. Ihana sammakkokin oli kuvauksissa kovasti mukana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti