-->

2016/07/18

VIIKONLOPPU


Huhhuh, maanantaihin selvitty. Viikonloppuna en kerennytkään kirjoitella mitään blogijuttuja ja melkein unohdinkin kokonaan kameran ja koneen olemassa olon. Viikonloppu kuitenkin meni taas vauhdilla ohi ja heräsinkin just yli kahden tunnin päikkäreiltä (liekkö tullut nukuttua liian vähän krhm..)

Kuitenkin, kaikinpuolin mahtava viikonloppu takanapäin! Perjantaina töiden jälkeen suuntasin ripsihuoltoon ja sitten lähdettiinkin Sinin kanssa Jyväskylään, kun H kävi hakemassa kaverinsa meille viikonlopuksi. Käytiin pikashoppailemassa ja mässäilemässä mäkkärissä ja ajeltiin sitten illalla takaisin kotia. Lauantaina sitten olikin aikainen herätys kun kävin heti aamusta tallilla ratsastamassa. Iltapäivästä lähdettiinkin maaseudulle ja kävin koirien kanssa lenkkeilemässä. Meidän kaksi pirulaista Babar ja Pontso vaan yllätti ja meni lehmien tarhaan kierimään siihen itse sontaan. Koirat joutuivatkin pesulle ennen kotiin lähtöä ja sitten lauantai-illan vuorossahan mulla olikin kuskin hommia. Kuskin hommat alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tökkiä, enkä olisi jaksanut jäädä ajelemaan itsekseni samalla kun pojat kävisivät baarissa. Aloinkin sitten ihan extemporena itsekin juomaan puoli 12 yöllä (en vissiin oo enää kovinkaan vanha kun teen tälläsiä juttuja) ja Tiia lähtikin mun kaveriksi baariin. Koko ilta oli äärettömän kivaa baarissa, eikä yhtään kertaa oksettanut, kiukututtanut tai ollut tarve lähteä ajoissa kotiin :D Menimmekin sitten pizzaluukun kautta takaisin kotiin neljän aikaa aamusta. 

Sunnuntaina sitten vietettiinkin krapulapäivää. Tai no, lähdin sitten Sinin kanssa ajelemaan Powerparkkiin. En ite ollut koskaan käynyt tuolla huvipuistossa ja se olikin yksi tämän kesän ehdottomista jutuista mitä halusin päästä tekemään! Powerparkissa oli kivaa, huudettiin kyllä jokaisessa laitteessa heh.. Yhdessä vaiheessa kuitenkin krapula meinasi alkaa potkia takaisinpäin ja mulle meinas tulla liian hunoo olo, niin käytiin sitten thaikussa syömässä ja lähdettiin ajelee Tuuria kohti. Tuurissa tehtiinkin pikaiset shoppailut ja oltiin sit kotona kymmenen aikaan illalla! Siinä siis tiivistetysti kertomusta mun viikonlopusta! Ainiin ja tottakai latasin myös pokemon go pelin (niinkuin varmaan kaikki muutkin siellä), eli nyt taidankin lähteä lenkkeilemään ja pyydystämään uusia pokemoneja hahah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti