-->

2016/08/16

TRAVEL  DREAMS

Sateinen päivä on hyvä aika fiilistellä vanhoja matkakuvia.. Viimeisimmästä ulkomaanmatkasta on nyt kulunut reilu puoli vuotta (jos ei tuota Tallinaa lasketa mukaan) ja voi että olisikin suuri hinku päästä matkustelemaan! Vaikka olenkin ihan kurkkuani myöten täynnä Suomessa reissaamista ja autossa istumista, niin voisin vaihteeksi istuskella siellä lentokoneen penkeillä. Kaikista parhaiten mieleen jääneet matkat ovat ehdottomasti olleet Dubain ja Lontoon matkat. Isot kaupungit kiinnostavatkin ehkä eniten ja toivoisin vielä joku päivä pääseväni käymään New yorkin puolella.

Nyt jos saisin valita, ottaisin äkkilähdön Australiaan katsomaan kenguruita ja koralliriutoille sukeltamaan. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että siskopuoleni asustelee tällä hetkellä myös tuolla puolella maapalloa, joten uskaltautuisin ehkä matkustelemaan jopa yksin sinne. Tällä hetkellä on ehkä vähän turha haaveilla ulkomaanmatkasta, mutta toivon mukaan talvella voisi olla eri tilanne. Ensi kuussa kuitenkin suunnataan Lappiin ruska-ajan reissulle, eli sitä autossa istuskelua on kuitenkin vielä lisää luvassa :D Noh, kuitenkin olisi aika siistiä päästä johonkin lämpöiseen kun täällä vaan tuntuu satavan vettä joka päivä, möh..

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, tosi kivoja suunnitelmia sulla, Lappiin ois kyl ihana päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos! mäkin kyllä ootan lappiin pääsyä, varsinkin kun en ole koskaan ruska aikaan käynyt siellä! :)

      Poista