-->

2016/12/04

MAALATUT KÄVYT SISUSTUKSESSA

Pinterest ja kaikki sisustusblogit ovat olleet täynnä kaikkia ihania joulukoristeita. Yhdet niistä tänä talvena tuntuukin olevan oikeat kävyt, jotka ovat vaan maalattu eriväriseksi. Itse ajattelin ensin, etten tuollaisia käpyjä jaksaisi laittaa mihinkään, enkä aluksi keksinyt mitään paikkaakaan mihin ne laittaisin. Olin kuitenkin hiukan kyllästynyt jo perus joulukoristeisiin pelkästään ja kaipasin etenkin jouluiseen kattaukseen vähän jotain uutta!

Kävyt maalasinkin hopealla spraylla ja osan myöskin lumispraylla. Osa pääsikin meillä olohuoneeseen Riviera Maisonin kerrostarjottimelle ja voi että miten olenkin nyt ihastunut näihin käpykoristeisiin!

 Keittiöön tosiaan halusin saada jonkun talvisemman ja rosoisemman kattauksen tehtyä. Kävyt sopivatkin tähän asetelmaan paremmin kuin hyvin ja niille alustaksi laitoinkin ihan perus laudanpalasen jonka maalasin ensin harmaalla ja kulutetumman näköisen sainkin siitä ihan hiomalla ja tuputtamalla hiontajälkiin vielä mustaa luomiväriä! Joskus täytyy keksiä vähän omia systeemejä, jos ei ole tummaa vahaa tms. valmiina kaapissa :) Nyt siis talvinen kattaus on valmiina itsenäisyyspäivää varten!

Mitä mieltä te olette, sopiiko kävyt sisustukseen ja oletko jo itse laittanut käpyjä koriste-esineiksi? 
 



8 kommenttia:

  1. Awwwww... Tosi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks oo! Näitä vois tuijotella koko ajan :D

      Poista
  2. Ihan mielettömän upeita <3 Tuollasia voisi vähän askarrella joulupöytää koristamaan, on kyllä niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan tekemään, näistä sai niin pienellä vaivalla hienon näköisiä :)

      Poista
  3. Mistä nuo kävyt on vai oletko itse kerännyt? Ompa kookkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on kyllä suuria! sain ne työkaverilta :)

      Poista