-->

2017/01/29

LAZY SUNDAY & RANDOM PICTURES.



Heippa ja ihanaa sunnuntaita! Muistatteko sen ajan, kun kirjoittelin blogiin paljon sekalaisia postauksia? Nykyään tuntuu, että sellaisia "random-postauksia" näkyy blogeissa harvemmin ja kaikki postausaiheet onkin tarkkaan mietitty. Blogini on kuitenkin saanut alknusa vaan siitä, että olen kirjoitellut tänne joitakin höpötyksiä arjestani ja jakanut kaikkia kuvia, mitä onkaan tullut napsittua sieltä täältä.Ajattelinkin tulla nyt vaan kirjoittelemaan tänne kuulumisiani ja jakamaan teille kaikenlaisia kuvia, joita olen kameralla napsinut!


Mutta nyt niihin kuulumisiin! Tällä viikolla mm. blogini sai uuden bannerin ja ulkoasu saikin nyt hiukan uutta ilmettä. Olen myös ollut paljon töissä, mutta työviikot tuntuukin menevän nopeasti opettelemalla uusia asioita. Sisustuskuume on myös vähän nostanut päätään ja haluaisin koko ajan shoppailla uusia sisustusjuttuja kevättä varten.. Mun piti myös syödä herkkuja vain viikonloppuisin, mutta sehän menikin mönkään jo heti maanantaina. Itsekurini on nyt lipsunutkin todella paljon, mitenköhän sitä saisi reipastuttua näissä asioissa?!

Nyt sunnuntainakin on vietetty kunnon laiskottelupäivää kotona (käytiin baarissa lauantai-iltana, mutta itse olin kuskina, joten koen vain kuskin krapulaa!) Tykkään kuitenkin aina tehdä sunnuntai aamuisin yövieraillekin aamupalaksi Mikki-hiiri vohveleita ja uuteen kokeiluun pääsi myös äärettömän hyvä nutellakaakao! Loppuillan taidan jatkaa melko samalla linjalla, leffaa katsoen ja pienellä lenkillä käyden.

Tällaiset viikonloput on kuitenkin ehdottomasti lemppareita, ei liikaa suunnitelmia valmiiksi, vaan voit rauhassa tehdä niitä asioita mistä just ite tykkäät! Onneksi ensi viikonloppukin näyttää täysin tyhjältä, joten ihan mahtia että viikonloput on tarkoitettu ihan vaan rentoutumista varten.

PS. toivoisitteko tällaisia "random-postauksia" useamminkin?

2 kommenttia:

  1. wau, kuinka ihania kuvia! <3 Hauskoja noi Mikki-vohvelit :) Tämmöset postaukset on tosi kivoja, lisää vaan tulemaan! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla et tykkäsit! Noi mikkihiiri vohvelit on kyllä ihan parhaita, pelkäänkin et toi vohvelirauta hajoaa joskus enkä saa enää noin hienoja vohveleita :D kiitos kommentista! <3

      Poista