-->

2017/05/02

MUN 10 VINKKIÄ HÄIDEN SUUNNITTELEMISEEN

Eilen starttasi toukokuu, joka meinasi myös samalla sitä, että häihin on enää kaksi kuukautta jäljellä iiih!! Aika on mennyt aivan järjettömän nopeaa vauhtia ja hääsuunnittelut ovat onneksi hyvällä mallilla. Tuntuu, kuin olisin vasta hetki sitten lähettänyt save the date kortit, mutta nyt kuitenkin päivälaskurissa on päiviä jäljellä 60. Ensi kuussa lupailen sitten postailla enemmän hääjuttuja, kun kampaaja käynnit ja muut häävalmistelut ovat todella ajankohtaisia! Nyt kuitenkin ajattelin listata tähän vinkkejä, mitä käytin itse hääsuunnitteluissa:

- Suunnittele silloin kun inspiraatio on kovimmillaan. Suurin osa minunkin tekemisistä koristeista on tehty silloin, kun edes tiennyt koko hääpäivää. Haaveilu toimi hyvänä inspiraation lähteenä ja silloin askartelut eivät tuntuneet pakkopullalle.

- Osta se the-dress heti, kun se kohdalle sattuu. Omakin häämekkoni kotiutui meille kaksi vuotta sitten, enkä silloinkaan edes tiennyt milloin meillä tulisi olemaan häät :D Halusin kuitenkin ehdottomasti tämän mekon, enkä sitä luultavasti olisi löytänyt enää myöhemmin. En kadu päivääkään, että ostin ns. heräteostoksena unelmieni mekon.

- Tee koekattauksia ja koristeluja kotona. Näin näkee parhaiten, näyttääkö koristelut liian orvoilta ja sopiiko koristeet yhteen.

- Panosta. Olen välillä miettinyt, miten helppoa olisikaan pitää ne häät jossain ulkomailla kahdestaan. Jäisin kuitenkin luultavasti katumaan sitä, etten järjestänyt ikimuistoisia häitä kaikkien ystävien kanssa. En kyllä aijo mennä ikinä uudestaan naimisiin, joten miksen panostaisi kerralla niihin!

- Hae inspiraatiota Pinterestistä, kirjoista, häälehdistä ja hääblogeista.

- Panosta aitoihin kukkiin. Itse ainakin haluan tukea kukkayritystä ja haluan että meillä on koristeissa aitoja kukkia. Tekokukat ovat myös melko kalliita, joten miksen ostaisi samantien aitoja kukkia!

- Jaottele hään to-do lista eri kuukausille. Minullakin on joka kuukaudelle tavoite, mitä kaikkea saan häiden eteen tehtyä. Näin ei tule kiire sitten hääviikolla askarrella viimeisiä koristeita tms!

- Varaa kaikki ajoissa. Meillä varattiin pitopalvelu, kirkko, valokuvaaja ja juhlapaikka 1,5 vuotta aiemmin kuin hääjuhla on.

- Älä kuvittele, että kaikki menee hääpäivänä aivan nappiin tai täydellisesti. Luultavasti kaikilla unohtuu tai sattuu jotain, mutta tärkeintä mulle on ainakin se, että kaikki viihtyisivät meidän häissämme. 

- Muista myös relata. Kaasojen kanssa on kiva viettää myös ihan niitä tyttöjen iltoja ja meillä onkin varattu hotellihuone häitä edeltävälle yölle, missä saamme tehdä kasvonaamiota, juoda skumppaa ja relata ennen juhlien alkua.


2 kommenttia:

  1. Äää mä odotan jo superina hääpostauksia ihan häistä! Ihan älyttömän hyviä vinkkejä muutenkin, on ihana huomata kun panostaa häihin ihan todenteolla eikä kuvittele, että sormia napsauttamalla kaikki onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Inka! Mä kans haluaisin jo kirjoitella tänne enemmän kaikkia suunnitteluista jne mut ei viitsi kaikkee paljastaa joten vasta häiden jälkeen sit :)

      Poista