-->

2017/07/31

KESÄREISSUSSA

Tuuliviirinä olen hyppinyt taas paikasta toiseen, mutta nyt voi vihdoin sanoa, että kotona ollaan! Arkikin tuntuu huomattavasti kivemmalle nyt, kun on saanut reissata koko ajan jossain suunnassa. Lähdin tosiaan pienimuotoiselle "kesäreissulle" josta tulikin hiukan erilainen kuin alunperin olikaan tarkoitus. En jaksanut kuitenkaan jäädä kotiin makoilemaan, joten pakkasin taas repun ja lähdin autolla kurvailemaan!

Torstaina tosiaan ajelin ensimmäisenä Kouvolaan jossa kävin tekemässä muutamat shoppailut, porukalle vähän ruokaa ja sitten odottelinkin että siskopuoleni pääsee töistä. Illalla sitten pystytettiin teltta (mä pystytin ekaa kertaa elämässäni teltan!!) haettiin mäkkisafkaa ja katsottiin varmaan huonoin kauhuleffa mikä vaan Netflixistä löytyi. Olipahan kivaa ja vähän retkihenkee tässäkin reissussa hahah!

Perjantai aamuna sit lähdettiinkin suppailemaan ja vaikka aluksi äitinikin sanoi että älä kilju niin kamalasti, niin voitin pelkoni ja pääsin liikkumaan tuolla laudalla eteenpäin, enkä tippunut kertaakaan järveen :D  Innostuin kyllä tosta suppailusta että voisin hankkia tuollaisen laudan itsellenikin, toi olis ihan kiva sellainen rauhallinen harrastus!

Suppailun jälkeen sit vedettiinkin pienet päiväunet ja mietittiin sit et mitä tehtäis. Seuraavaksi päämääräksi valittiin Lahti. Lahdessa mentiin hetkeksi shoppailemaan ja syömään ja sitten hengailtiin hetki satamassa ja muistelin niitä kivoja Lahti aikoja kun tuli asuttua tuolla Ankkurissa. Lahdessa on musta vaan niin kiva käydä välillä ja kierrellä niitä tuttuja kotikulmia!

Lahti visiitin jälkeen mentiin sit takaisin Kouvolaan ja illalla pyöräiltiin vielä terassille kun keli salli ulkona olemisen. Lauantai aamuna sit herättiinkin taas aikaiseen kirppistelee torille ja siitä taas lähdinkin Jyväskylään päin. Mun oli tarkoitus mennä rallipätkillekin, mutta en kerennyt lähtemään sinne sit meninkin odottelee poikia Jyväskylään. Illalla sitten ajeltiin asuntoautolla ja käytiin baarissa, mutta hirveän ihmistungun jälkeen halusin kyllä aika pian nukkumaan! Eilen sit ajelin kotiin ja päivään ei oikeastaan mahtunut muutakuin tavaroiden purkamista ja tallilla käymistä.

Tällaisten viikonloppujen jälkeen on kyllä ihan kiva olla kotonakin ja tämän viikon aijonkin pyhittää pääasiassa asioiden hoitamiseen ja koneella tehtävien juttujen tekemiseen!

2017/07/29

CONEY ISLAND

New Yorkin matkalta ei varmaan paljoa muuta odota, kuin kaupunkilomailua. En ole mikään kauhean kova auringonpalvoja, ehkä juurikin sen takia kun en rusketu juuri ollenkaan. On kuitenkin kiva käydä lomalla edes vähän rantamaisemissa ja onneksemme myös Nykin päästä löytyi tällainen paikka!

Coney Island löytyi Brooklynin perältä ja niinkuin Harri sanoi metrossa "nyt ollaan kyllä menossa slummiin" niin siltä kyllä menomatkalla näyttikin. Tämä biitsipaikka kuitenkin löytyi vajaa tunnin metromatkan päässä enkä olisi kyllä uskonut tuolla olevani enää New Yorkin lähelläkään! Kaikkine väriloistoineen rannalta löytyi niin huvipuisto, rantaputiikkeja, ruokailupaikkoja ja tietysti piiitkä hiekkaranta. Ranta näytti juurikin sellaiselta, mitä olen kuvitellut Jenkeissä olevankin. Tykästyin heti jotenkin kyseiseen paikkaan ja vietimmekin tuolla kaksi päivää lomamme aikana.

Kuumuuden takia oli myös aika jees päästä kaupungin vilskeestä ottamaan aurinkoa ja päästä lepuuttelemaan jalkoja rantahiekkaan. Kävin myös vähän kokeilemassa oliko merivesi kylmää, mutta Harri yllättäen uiskenteli ihan onnessaan ja juoksenteli aallokossa Gopro kädessä :D Musiikki soi kyllä melko lujallaan ja välillä luulikin olevansa jossain Kuuban rannikolla hahah. Voin uskoa, että tuo on melkoinen bilemesta aina viikonloppu iltaisin! Kävimmekin paikassa ensi kertaa sunnuntai päivänä ja silloin tuolla oli todella paljon ihmisiä paikalla. Toisen kerran kävimme sitten keskiviikko päivänä ja silloin oli jo huomattavasti rauhallisempaa.

 Coney Island jäi ainakin itselleni reissumme yhdeksi kohokohdaksi ja seuraavan kerran kun matkaamme Nykiin, niin käydään kyllä ehdottomasti jälleen tuolla! Kuvauspaikkoja olisi kyllä löytynyt kyseisestä paikasta vaikka kuinka paljon ja nuo aikaisemmin julkaistut asukuvat jätskiseinillä löytyivät myöskin kyseisen paikan huvipuistosta.

Kaksi asiaa kyllä jäin kaipaamaan tänne Suomeen ja ne oli kyllä tällainen värikäs ja rento rantamesta ja Central Parkin puistoalue.  Myöskin tuota aurinkoista hellettä kaipaisin tänne hiukan useammin thanks!


2017/07/27

PINK HAIR, DONT CARE.

SUPRISE!  täällä ollaan taas pinkin tukan kanssa. Kiireisenä arkena en oikeastaan jaksa tai kerkeä kauheammin tekemään mitään jänniä juttuja hiuksilleni, korkeintaan vaan laitan pidennykset päähän ja suoristan tai kiharran ne. No, mutta nää vapaapäivät ilman suunnitelmia on kyllä siinä mielessä huippuja, että saatat löytää kylppärin kaapista tuubin pinkkiä hiusväriä ja sitten sitä läträtäänkin omiin hiuksiin.

Vaaleanpunainen tukka mulla oli jo vuosi sitten ihan hetken aikaa, mutta homma meni mönkään silloin ainakin siinä, kun laitoin omiin hiuksiin colormaskia aivan suoraan (en sekoittanut hoitoaineen sekaan) ja pesin värin heti pois, ettei hiukset vetäisi räikeän pinkiksi. Väri lähti silloin aika läntikkäästi omista hiuksista. Pidennykset oli myös silloin niin huonossa kunnossa, ettei niitä olisi kovin kauaa kehannut käyttää ja värjäsin myös yhdet toiset pidennykseni silloin vaaleanpunaiseksi ja kun ne vetivät liian pinkiksi, niin muutaman shampoopesun jälkeen mulla olikin yksi rastatakku heh. Nyt mulla oli kuitenkin kahdet jatkeet käytössä, joten uskalsin sävyttää nämä toiset.

Nyt kuitenkin ajattelin harkita asiaa vähän tarkemmin, vaikka aluksi mietin pitäisikö mun blondata oma tukkani oikein kunnolla ennen värjäysoperaatiota. No, mutta päätin kokeilla tähän raidoitettuun tukkaan. Laitoin tosiaan hoitoainetta hiusvärikippoon varmaan 3/4 osaa ja siten pikku klöntin tuota pinkkiä rasberryn sävyistä colormaskia. Annoin vaikuttaa sen seoksen hiuksissa n. 20 minuuttia ja lopputuloksena tuli omiin hiuksiin hitusen vaaleampi sävy ja pidennyksiin tummempi sävy. Luonnolliseen hiusväriini ei tarttunut tuo sävyte, mutta hiukset näyttääkin tällä hetkellä melko liukuvärjätyiltä.

Nyt yritän sitten elää hetken vaaleanpunaisilla hiuksilla, vaikka veikkaan että klipsipidennyksiä ja omia hiuksia on melko hankala saada pysymään samansävyisinä :D Let`s see, kivaa vaihtelua kuitenkin tuohon blondiin! 



2017/07/25

15 X MISTÄ MUN KESÄ ON TEHTY? 


- Mahtavasta työpaikasta joka loppuikin heinäkuun alussa. Tästä työpaikasta ainakin sai hyvin uutta kokemusta tulevaisuutta ajatellen!

- Extemporereissuista, kiitos lukijalleni joka laitoit vinkin lähteä luonnonhelmaan, lähdimme yksi päivä koirien kanssa kansallispuistoon 17 kilometrin lenkille sadepäivänä :D

- Vapaapäivistä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia eikä tarvi herätä herätyskellon pärinään.

- Autiotalokiertelyistä myöhäisinä kesäiltoina. Nyt vaan on jo pimeää yöllä, mutta kesäkuussa oli kivaa käydä kuvailemassa autiotaloja joita ei ollut aikaisemmin nähnytkään!

- Neljäs kesä, kun lähdetään asuntomessuille. Keskiviikkona siis suuntana Mikkeli!

- Oman pihakirppiksen pitämisestä, joka onnistui yllättävän hyvin!

- Hiusvärin vaihtamisen suunnittelusta, osaatteko arvata minkä väriseksi meinasinkaan värjätä hiukset?

- Kesäretkestä, jossa yövytään autossa tai teltassa. Can`t wait että lähdetään reissunpäälle taas!


- Täydellisistä kesähäistä, joita on kiva muistella näin jälkikäteen. Vielä kun pääsisi jonkun toisenkin hähin niin olis kivaa!

- Harvoin matkataan kesällä ulkomailla, mutta nyt oli hyvä kun sai viettää 10 päivää Nykissä jossa ainakin helle suosi!

- Mansikosta ja jäätelöstä. Ja ehkä myös epäsäännöllisestä ruokavaliosta muutenkin heh.

- Siiderikellunan suunnittelusta. Flamingoalus on ainakin valmiina odottamassa! 

- Mummulan omasta kukkapuskasta poimituista pioneista.

- Äitin luona kyläilystä ja mamma on luvannut viedä mut vielä suppailemaan jee!!

- Uusien asioiden kokeilemisesta ja lähteä kaikkiin juttuihin mukaan mieluummin kuin jäädä kotiin valittamaan tylsyyttä. Syksyllä on aikaa taas olla kotona paikallaan hahah!

Body Tommy Hilfiger | Shortsit Zeepra Fashion | Flipflopit Urban Outtfitter

2017/07/24

TOP OF THE ROCK

 Yksi Nykin lemppari nähtävyyksistä oli ehdottomasti käyminen Top of The Rockissa.  69 Kerroksen pilvenpiirtäjän huipulla pääsi katsomaan miltä New York näyttäkään yläilmoista ja olihan ne maisemat ihan mielettömät! Menimme tuonne 7-8 aikaan illasta käymään että pääsismme näkemään maisemia auringonlaskun aikaan. Tuonne ei ollut mikään maailman helpoin löytää, mutta kun löysimme lippujen myyntipisteen, niin pääsimme sen jälkeen useaan hissiin ja turvatarkastukseen, jonka jälkeen viimeisellä hissillä pääsi huipulle saakka.

Kerkesimme kuitenkin näkemään auringonlaskun ylhäältä, ainoa miinus että muutama muukin oli tosiaan samaan aikaan tuolla ja välilllä reunoilla meinasi olla tungosta kun  kaikki napsivat kuvia. Näköalatasanteita paikassa oli kolme ja toiselta puolelta näki Central Parkin puiston suuntaan ja toiselta puolelta Empire State Buildingin, jonka varmasti kaikki tunnistavat! Liput huipulle maksoivat 34 dollaria/per nenä.


Top of The Rock (Rockefeller center) 
49 street, 6-5 avenuen välissä.

2017/07/23

PIHAKIRPPISTELEMÄSSÄ

Mä missasin virallisen pihakirppispäivän täällä meidän kylällä, koska se oli juuri silloin kun oltiin reissussa. Ylimääräistä tavaraa oli kuitekin kertynyt melko paljon häiden jälkeen ja muutenkin, niin päätettiin Sinin kanssa järjestää tänään oma pihakirppis!

Olen aikaisemmin ollut myymässä omia tavaroitani ainoastaan facen kirppiksillä, tai ihan kirpputorilta vuokrannut pöydän. Oli kiva kokeilla ihan tällaista omaa pihakirppistä ja onneksemme täällä kävikin kivasti porukkaa ja sää pysyi kokoajan hyvänä! Tuli meidän tehtyä Sinin kanssa myös muutamat vaihtokaupat keskenään. Ensi vuonna taidetaan kuitenkin tähdätä siihen yleiselle pihakirppispäivälle, niin kävijöitä on varmasti vielä enemmän ja vuoden aikana kerkeää taas kerryttämään uutta kirppiskasaa heh :D

Muutamia juttuja jäi kuitenkin vielä myymättä - kiinnostaisiko teitä blogin puolella jos täällä olisi sellainen kirppis sivusto mihin lisäisin aina uusia myytäviä juttuja? Nyt muutenkin mulla on melko kova vimma tyhjentää kaapit ja hankkia niiden "epätäydellisten" tavaroiden tilalle sellaiset, mistä olen haaveillut jo pitkään ja samalla päästä eroon kaikesta pienistäkin turhista tavaroista joita ei edes tule käytettyä.

2017/07/22

THE DRESS.

Lupailinkin kirjoitella tänne tarkempaa postausta mun häämekosta. Eilen en saanut avattua läppäriä, koko päivän olo oli vähän veto pois ja kävimme häälounaalla isovanhempien kanssa, jonka jälkeen lähdettin Jyväskylään. Nyt on kuitenkin aikaa kirjoitella, kun olemme koko päivän Harrin autokisoissa.

Meidän hääsuunnittelut oikeastaan alkoivat tuon mun mekon ostamisesta. Mekko tosiaan tuli ostettua yli kaksi vuotta ennen häitä, mutta onneksi en missään vaiheessa halunnut vaihtaa mekkoani! Hevoseni kuoli toukokuussa 2015 ja lähdimme sen jälkeen kaasoni/siskopuoleni Kirpun kanssa lohtushoppailemaan Helsinkiin. Päätin silloin, että tuhlaan rahani uuteen laukkuun, jonka piti olla Louis Vuittonin Eva. Kuljeksimme pitkin Helsingin keskustaa, kunnes käveltiin hääliikkeen ohi, johon ei tarvinnut varata aikaa. Sanoin sitten Kirpulle, että nyt mennään kokeilemaan häämekkoja ihan huvikseen vaan, kun en ole koskaan päässyt kokeilemaan sellaista! (pienenä taka-ajatuksena, että jos aloittaisin mahdollisesti häiden suunnittelun, kun ei ollut enää hevosenhoitoakaan tiedossa..)  

Hääliike oli Kaunis Morsian johon menimme ja näytinkin puhelimestani kuvan, minkätyylistä mekkoa haluaisin kokeilla. Myyjä toikin vitivalkoisen, tyllihelmaisen pienellä strassikoristeella olevan mekon ja kokeilin sitä sitten. Mekko oli täydellisen kokoinen ja sitten vaan haaveilin, että voi kun joskus saisin pitää tällaista. Tuo oli aika hassu tunne, koska ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt itseään häämekko päällä, eikä osannut sillon tosiaankaan kuvitella että saisi pukeutua sellaiseen lähivuosina!

 Mekossahan oli hintalappuna alunperin 900 euroa, mutta myyjä kertoi sitten mekon olevan viimeinen kappale ja sen saisi alennuksella. Tätä kyseistä mekkoa ei enää siis valmisteta. Lähdimme sitten liikkeestä ja suuntasimme sitten Espalle päin laukkuostoksille. Jäätiin kuitenkin ulos miettimään, että ostanko tosiaan nyt uuden laukun, vai käytänkö kyseiset rahat häämekkoon, vaikken tietäisi tulisinko sitä käyttämään edes, koska hääpäivästä ei ollut tietoakaan. Päätettiin sitten soittaa Harrille ja kysyä sen mielipide. Kysyin puhelimessa "pidätkö mua hulluna jos ostan häämekon?" Harri vastasi vaan; "No, ehkä vähän, mutta osta se jos sulla on rahaa ja se on kiva."

Päätin sitten jättää laukun oston myöhemmälle ja suuntasimme liikkeeseen hakemaan tätä mekkoa. Myyjä vielä sanoi, että minun ei kannata paljoa istuskella sohvalla, että mahdun mekkoon tulevana hääpäivänä sitten :D Vetoketjukiinnityksen takia mekossa ei ollut yhtään lihomisvaraa, jos ei sitten olisi vaihtanut siihen nyöritystä. Mekko kuitenkin antoi itselleni todella hyvin motivaatiota, etten nyt lihoa yli siitä ja onnekseni mahduin siihen myös nyt kaksi vuotta myöhemmin!

Mekko oli tosiaan Camelia merkkiä ja väriltään ivory.  Mekkoon hankin lisäksi tyllialushameen jolla siihen sai lisää muhkeutta. Olen edelleen todella tyytyväinen tästä "heräteostoksesta" hahah! Nyt häämekkoni onkin koristeena telineessä vaatehuoneessa.

2017/07/20

NYC SHOPPING

Olisiko sitten aika esitellä hiukan Nykin ostoksia? Kuten jo aiemmin mainitsin, kyseinen paikka on kyllä shoppailijan paratiisi. Fifht avenuella tuli käytyä monet kerrat ja useassa muussakin shoppailupaikassa, joista voin vinkata sitten tarkemmin myöhemmin! Nyt kuitenkin kurkataan ostoksiin;

Ihan ensimmäiseksi teen tunnustuksen. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Chanelin liikkeessä, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa käytyä Nykin päässä. Kävin haaveilemassa hiukan laukkuja ja korviksia, mutta ostoslistallani oli ehdottomasti card-holder. Olin aivan myyty kun näin tämän kauniin ja simppelin yksilön, niin lähdinkin liikkeestä ensimmäisen Chanel ostoksen kanssa hahah! Ehkä jonain päivänä käyn vielä siellä laukkuostoksillakin...

Jenkeissähän oli hauskaa kun siellä oli kaikkea erikoista tavaraa, mitä Suomen päästä ei löydykkään. Meillä on suunnitteilla siiderikellunta ja sitä varten löysinkin tuon Flamingoaluksen :D Etsimme tuota uimalelua kyllä joka kaupasta, mutta sitten se sattuikin löytymään karkkikaupasta!! Sieltä mukaan lähti myös tärkeitä tuliaisia hahah.

Starbucksista sain myös itselleni jättimukin ja sen lisäksi ostin tuollaisia pikkujuttuja vaikka mistä kaupasta. Kävin myös ensimmäistä kertaa meikkitaivaassa Sephorassa, josta olisin voinut ostaa vaikka mitä uusia meikkejä, mutta mukaan lähti Too Facedin uusi highlight!

Vaikka olen vannonut, että en osta enää muutakuin merkkilaukkuja niin hairahdin ostamaan Aldosta glitterisen huulilaukun, sekä ruusukultaisen repun isolla karvatupsulla. Nämä onkin ollut nyt kovassa käytössä, onhan nämä nyt niin söpöjä!


Joissakin kuvissani on saattanutkin jo vilahtaa nämä bikinit, mitkä löytyi Victoria Secret`sin PINK-osastolta. En oikein omistanut mitään kivoja bikinejä enää, joten reissulla oli tarkoitus löytää uudet. Sen lisäksi ostettiin vielä flipflopit Urban Outfitteristä rannalle mukaan!

Victoria Secret`siltä ei tule kyllä koskaan muutenkaan lähdettyä ostoskassi tyhjänä.. Bikinien lisäksi löytyi yksi toppi ja sen lisäksi alusvaatteita.

Leviksen farkkushortsit olivat myös ostoslistallani ja onnekseni löysin vielä yhdet omaa kokoani olevat kaupasta! Tämän enempää en kuvaillutkaan vaatteita joita tuli ostettua, koska tulette ne varmasti näkemään tulevissa asukuvissa.

Mitäs tykkäsitte ostoksista? Arvatkaa olisinko tällaisena merkkilaukkujen himoitsijana halunnut ostaa monta laukkua tuolta ja monia muitakin juttuja! Voin tehdä teille vielä Nykistä sellaisen vinkkipostauksen, missä kerron tosiaan tarkemmin hyviä shoppailupaikkoja jne, miltäs kuulostaisi?