-->

2017/08/06

NEW HOME THINGS

Hellou! Pitkästä aikaa olisi luvassa hiukan sisustuspainotteista postausta meidän kotoa! Vaikka sisustuksessa ei olekaan tullut suurempia muutoksia muutakuin ainoastaan pari pientä hankintaa, niin kivaa kuitenkin postailla näitä kotijuttujakin tänne. Mulla olis sisustuskuume nyt taas kovimmillaan, mutta hinku olisi sisustaa joku muu koti kuin meidän tämä asunto, jossa on jo kertaalleen laitettu nämä neliöt.. Ehkä jonain päivänä pääsee suunnittelemaan omakotitalon sisustusta, kunhan joskus meidän oma asunto menisi kaupaksi!

Tänä kesänä en ole kauheasti uhrannut aikaa sisustusjutuille muiden menojen takia, mutta nyt viime päivinä olen tehnyt pihalle muutamia uudistuksia, kuten vaihtanut tuijien paikkoja ja suunnitellut uusia istutuksia jne. Sain myös isovanhempieni puutarhasta ison pionikimpun maljakkoon, noita kun saisi omaankin pihaan kasvamaan niin olis ihana! Pionit on kyllä ehdottomasti lempparikukkiani, ne on kyllä super kauniita sillon kun ne on auenneet oikein kunnolla, harmi vaan kun ne eivät kestä sitten kovinkaan kauaa!

Sitten siihen shoppailupuoleen. Nyt häiden jälkeen olen halunnut uusia sisustustuotteita ja hääkuvallemme haettiinkin Riviera Maisonin valokuvakehys, joita meillä onkin pienemänäkin. Lahden shoppailureissulta nappasin mukaan myös Balmuirin ihanat tyynynpäälliset! Olen kyllä super tyytyväinen kun olen nyt malttanut jättää kaikki pienet tilpehööri ostokset väliin ja panostanut kunnon sisustustuotteisiin joista olen pidemmän aikaa haaveillut. Tein hetki sitten pienen marituksen taas kotona että sain turhia tavaroita hävitettyä ja tein myös listan, mitkä tavarat haluan vaihtaa sellaisiksi mistä tykkään satavarmasti.

Nyt syksyä kohti ajattelin myös tehdä kotona suursiivouksen ja järjestellä kaikki tavarat mahdollisimman hyvin omille paikoilleen. Voisin kyllä tehdä työkseni vaan kaikkia järjestelyjuttuja, olen nytkin ihan innoissani menossa ostamaan uusia laatikoita johon saan laittaa kaikki tavarat tiptop järjestykseen :D Ainoa mikä haittaa siivousta ja järjestelyä, on ajanpuute. Nytkään vaikka ei ole töitä, niin en ole kerennyt tosiaan kunnolla edes siivoamaan kotona,  koska kokoajan on ollut jotain muuta tekemistä ja menoa. Odotan jo ihan innoissani että saisin viettää sellaisen kunnon siivousviikon, mutta saa nähdä meneekö se sitten jo syyskuun puolelle!



2 kommenttia:

  1. Jos saan ehdottaa niin kannattaisi maalata asuntonne ruskeat ikkunanpielet valkoiseksi, ainakin sisältä. Raikastaa ilmettä kummasti, varsinkin kun koti on muuten valkoinen niin se ruskea hyppää silmille ja vallitsee koko tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen alusta alkaen inhonnut meidän kotona ruskeita ikkunanpieliä ja lattiaa. Inhoan kuitenkin ylikaiken ikkunanpielien maalausta ja koska kotimme on myynnissä, niin sen takia en ole maalannut niitä. Jos tämä olisi loppuelämän kotini niin vaihtaisin kerralla kokonaan uudet ikkunat ja ovet sekä lattian :)

      Poista