-->

2017/09/04

MITÄ ASIOITA MUUTTAISIN MEIDÄN KOTONA?

Tähän väliin ajattelin kirjoitella taas sisustusaiheista postausta - mulla on sisustuskuume tällä hetkelä ihan kauhea ja tekisi mieli mennä ostamaan uusia tapetteja ja huonekaluja ja pistää koko kämppä uusiksi! Ehkä kuitenkin on maltettava mieli ja toivoa vaan, että asuntomme menisi joskus kaupaksi. Mutta mitä tekisin vielä meidän asuntoomme, mikäli asuisimme tässä loppuelämämme ajan?

Pinnat ja pohjaratkaisu - Pintamateriaaleihin tulisi muutosta ensimmäisenä lattiaan ja listoihin. En ole koskaan ollut mikään ruskeiden sävyjen ystävä ja olen aina haaveillut vaaleanharmaasta tammilaminaatista tai vinyylikorkkilatiasta. Myöskin tuon lattiaremontin yhteydessä kaadettaisiin olohuoneen ja keittiön välinen seinä ja makkarin seinää muokattaisiin hiukan viistoksi, että siihen voisi asentaa lasiset pariovet. Saunaan tekisin myös puolikkaan lasiseinän ja vessanpytty sasi olla sellainen seinämallinen ja nyt hankkisin myös erilaisen lavuaarin. Kotimme on rakennettu 90-luvulla, joten paikat on vähän kuluneet iän myötä. Vaihtaisinkin kaikki sisäovet ja karmit. Olen myös aina inhonnut ruskeita ikkunanpieliä, joten ulko-ovet ja ikkunat menisi myös kokonaan vaihtoon.

Eteinen - Eteiseen haluaisin kenkäkaapin tai nätimmän kenkähyllykön, mutta muuten olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen eteiseen!

Makuuhuone - Makkariin haluaisin tällä hetkellä ehkä eniten muutosta, kuten uudet yöpöydät jotka vahingossa bongasin huonekaluliikkeessä, uuden maton, sängynpäädyn ja koirille tehdä oman uuden nukkumapaikan. Makkariin kans olen haaveillut uusia kaapinovia. Onneksi joitakin muutoksia onkin tulossa, mutta niistä kirjoittelenkin myöhemmin lisää!

Olohuone - Sohvan osto taitaa olla melko pian edessä, en tiedä kärsikö sohvamme kangas ihmesienellä pesemisestä vai mistä, mutta kangas on alkanut kulumaan ikävästi..  Näin syksyä kohden olen myös alkanut taas haaveilemaan uusista sohvatyynyistä ja Balmuirin viltistä..

Keittiö - Keittiöön varmaan valitsisin jossain vaiheessa vedittömät kaapinovet ja haaveissa olisi myös uusi ruokapöytä, mutta sen osto tulee vasta sitten omakotitalon aikana! Uusi matto olisi myös ostoslistalla..

Vaatehuone -  Vaatehuoneeseenkin kaipaisin jotain muutoksia, ehkä kokonaan myös pintamateriaaleissa. Haluaisin myös kiinteät kaapistot ja enemmän korkkarihyllyjä ja laukkuhyllykön olevan samaa sarjaa, kuin meidän olohuoneen sohvapöytä.

Piha - Haluaisin kovasti että terassimme oisi ainakin osittain lasitettu, kiitos Suomen kesän joka sisältää suurimmaksi osaksi vesisateita ja sen takia olenkin saanut kuivatella takapihan tekstiilejä vähän väliä. Lasituksen ansiosta takapihaa voisi käyttää myös sitten pidemmälle syksyynkin mahdollisesti! Lasituksen lisäksi kaipaisin myös takapihalle enemmän kaikkea kasvustoa, kuten monivuotisia kukkia ja mahdollisesti toisen omenapuun tms.



4 kommenttia:

  1. En kyllä suosittelisi ihmesientä jatkossa kankaalle. Ihmessienen hankausteho on tosi kova ja liikaa tekstiilipinnoille. Nyt ei kyllä tähän hätään ole heittää mitään parempaa vinkkiä tosin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi kun vahinko on päässyt jo sattumaan! Mutta tiedänpähän ensi sohvan kanssa että sitä ei sillä kannata putsailla :D

      Poista
  2. Olipas kiva postaus idea! :) Tykkään tosi paljon aina sun sisustusaiheisista postauksista, koska sulla vaan on niin samnalainen sisustusmaku! Ja teidän asunnon sisustus on mun mielestä aivan ihana! <3 Mutta sitten asiasta kukkaruukkuun :D Mun on jo pitkään pitänyt kommentoida, että tuon sin sivupalkin kuvat ei mulla ainakaan lataudu kunnolla, tai siis ne jää todella pikselimössöksi! Nuo suositut tekstit, ja sitten tuo sun oma esittelykuva. Nuo allaolevat yhteistyökuvat kyllä toimii :o Mietin, että näkyyköhän ne sulla samallatavalla vai erilailla? Kun sun blogilla on niin ihanan kaunis ja huoliteltu ulkoasu nii ärsyttää nuo :D

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thäänks Henna, kiva kuulla et tykkäsit tästä postauksesta! <3 Hei joo ja kiitos kun sanoit noista sivupalkin kuvista, mä oon aina ajatellut, että se pikselimössöys johtuu vaan mun koneesta, mutta hyvä tietää et se näkyy muillakin niin! Täytyy joku päivä perehtyä ja katsoa saisko niille tehtyä mitään koska mäkään en tykkää niistä :D

      Poista