-->

2017/12/16

LUUKKU 16: JOULUISIA HERKKURESEPTEJÄ

Vaikka olenkin keittiössä hiukan peukalo keskellä kämmentä ja yleensä aiheutan vaan sotkua ja palovammoja itselleni, niin ajattelin jakaa teille muutaman jouluisen herkkureseptin, joissa jopa minäkin onnistuin! Leipominen on ihan kivaa, varsinkin sitten jos onnistut siinä. Yleensä maku onnistuu, mutta koristelupuoli menee siihen, että leivonnaiset on paras syödä äkkiä pois, ettei kukaan näe taidonnäytteitäni :D


Pohja

150 g pipareita
50 g voita

Täyte

4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 tl piparkakkumaustetta
2 rkl  glögiä
400 g luumukaneli rahkaa

Kiille 

3 dl glögiä
2,5 liivatelehteä

Koristeluun

Valkosuklaata
Karkkikeppejä

1. Murskaa piparit ja sulata voi. Laita irtopohjavuoan (22-23cm) pohjalle leivinpaperi ja taputtele seos vuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan.

2. Laita täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se piparimausteella.

3. Kuumenna täytteen glögi kiehuvaksi ja lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Kaada seos rahkan joukkoon ja sekoita.

4. Laita kermavaahto rahkaseoksen joukkoon ja kaada täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

5. Valmista kiille. Laita liivatteet taas pehmenemään kylmän veden joukkoon. Kiehauta 0,5 dl glögiä kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Lisää joukkoon loppu glögi kylmänä ja kaada liuos sitten varovasti hyytyneen kakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran ennen koristelua.


Pohja

1 paketti Marianne täytekeksejä
75 g voita

Täyte 

6 liivatelehteä
2 rkl maitoa
4 dl vispikermaa
180 g maustamatonta tuorejuustoa
200g turkkilaista jugurttia
1 pussi marianne crush-rouhetta
0,5 dl sokeria

Koristeluun

Marianne täytekeksejä

1. Murskaa keksit ja sulata voi. Laita irtopohjavuoan (24cm) pohjalle leivinpaperi ja painele seos pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

2. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, karamellirouhe ja sokeri.

3. Kuumenna maito ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Anna hetki jäähtyä. Kaada liivateseos tuorejuustotäytteen sekaan.

4. Sekoita joukkoon lopuksi kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin odottamaan vähintään neljäksi tunniksi.

5. Koristele lopuksi Marianne kekseillä!


1 piparikaako

2 dl maitoa
Suklaata
Kaakaojauhetta
Vaniljasokeria
0,5 dl kuohukermaa
Piparimaustetta

1. Sekoita maidon sekaan kaakaojauhetta ja lämmitä maito kattilassa. Lisää joukkoon suklaata oman makusi mukaan.

2. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon piparimauste ja vaniljasokeri. Laita seos kuuman kaakaon päälle.

2 kommenttia:

  1. Ihania! Oot todellakin pro leipomaan kun vertaa omiin tekeleisiin. Tiedossa olisi joulun kunniaksi tarkoitus tehdä taas juustokakun tapaista, näistä resepteistä otan pienen vinkin niihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä onnistui yllättävän hyvin, mutta ei kaikki mun leipomukset aina onnistu :D

      Poista