-->

2017/12/02

LUUKKU 2: JOULULAHJATOIVEET



Miltäs tämän vuoden joululahjatoiveet näyttää? Itselläni on melko tiettyjä ja harkittuja asioita tällä listalla ja suurin osa mun haaveista olikin melko hintavia.. :D Noh, ainahan sitä saa haaveilla! Suurin lahja taitaa kuitenkin olla tänä jouluna se, kun saamme viettää koko jouluviikon Levillä

Näitä kuitenkin löytyy toivomuslistalta:

Uudet yöpöydät ja meikkipöytä. Nämä Amanda B:n ihanuudet tulivat vastaan mua Tuurissa ja aiemmin olen bongannut myös samantyyppiset eräässä toisessa sisustusliikkeessä. Hinta oli kuitenkin lähes puolet halvempi näissä Amanda B:n kalusteissa, joten nämä tulee ehdottomasti joskus meidän kotiimme!

Uusia kenkiä. Tykkään kengistä, mutta en ole jostain syystä ostellut niitä pitkään aikaan. Kaikki kengät tosin mitkä haluaisin, on taas yli satasen maksavia.. :D Toiveissa kuitenkin olisi valkoiset Timberlandit, Puman mustat tennarit sekä Puman valkoiset rusettitennarit!

Louis Vuitton Keepall 45. Tämä olisi kätevä reissulaukuksi ja tämän kaikista mieluiten haluaisin damier ebene kuosissa, mutta toisaalta myös vintage monogramkuosinen keepall voisi olla kiva!

Uudet hiustenpidennykset. Vanhat pidennykset alkaa olla aikansa eläneet joten uudet pidemmät klipsipidennykset olisi ihan paikallaan!

Uusia meikkejä. Olen pitkään haaveillut Jeffree Starin meikeistä, mutta näitäkään en ole sitten koskaan saanut aikaiseksi tilata, kun olen niin huono shoppailemaan meikkituotteita. Mini nude huulipunat olis kiva saada ja sen lisäksi uusi highliter.

Kamera tarvikkeita. Uusi vähän pienempi järkkäri on ollut haaveissa ja olenkin vähän harkinnut tätä Olympuksen kameraa. Nykyiseen kameraani olen myös kauan suunnitellut uuden laajakuvaobjektiivin hankintaa.

Uusi imuri! Siivoushulluna olisi kiva kun imuri olisi helpompi, kuten tällainen Boschin langaton varsi imuri!

Kirja. Mulla ei yleensä ole kauhean montaa kirjaa, mitä haluaisin, mutta pukki voisi tuoda mulle tämän Milla Alftanin Sisustumagiaa kirjan!



8 kommenttia:

  1. Täällä myös uudet pidennykset vähän niiku toivelistalla, mutta pitää nyt eka odottaa että joulu on ja menee ja tarkastella sitten mitä on tullut ja jäänyt käteen. Myös lisäobjektiiveja haluaisin omaan Canoniin :)

    Katri | finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt ei viitsisi toisaalta hankkia itse ennnen joulua paljoa mitään, kun kiva jos sama juttu löytyykin sitten joululahjapaketista! :D Meinasinkin jo tilata uudet pidennykset, mutta mun sävyt olikin loppu tuolla verkkokaupassa..

      Poista
  2. Tommonen langaton imuri kyllä houkuttelisi, kunhan vain nykyisestä ensin aika jättää joskus :D terveisin toinen siivoushullu

    VastaaPoista
  3. Tervetulleita olisivat kaikki tännekin! :) Etenkin uusi objektiivi! ♥ Oot muuten ihanasti toteuttanut tämän joulukalenterin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun pukki toisikin kaikki nämä lahjat! :D Kiitokset Henna, ihana kuulla, tätä on ollut kyllä kiva suunnitella! <3

      Poista
  4. Mun toivelistalla vois myös olla uudet sinettipidennykset sekä ripsienpidennykset, sillä mun mammaloma loppuu kohta ja joudun palaamaan töihin tammikuussa voi apua! Helpottaisi kummasti arkea, kun näyttäisi jo ehkä puoliksi ihmiseltä aamuisin xD Uusi objektiivi ois myös aika pop!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on kyllä ihan totta, pidennykset helpottaa arkea huomattavasti! :D mulla klipsipidennykset vähän hidastaa lähtöjä aamuisin, mutta yritän tehdä kaikkeni että tää tukka sais kasvaa mahdollisimman rauhassa ja siksi en viitsisi laittaa teippejä tai muita pysyvempiä pidennyksiä!

      Poista