-->

2018/12/30

SEKALAISIA KUVIA JOULUVIIKOLTA JA HEIPAT SUOMELLE 


Tulin julkaisemaan vielä läjäyksen kuvia jouluviikolta kun on niin kiva muistella näitä Lappimaisemia! Olen varmaan hehkuttanut näitä Lappijuttuja täällä blogin puolella jo niin paljon että osalla tulee jo korvista ulos hahah! Mutta minkäs teet, onhan nää lumimaisemat vaan niin superkauniita! (ja jos et oo vielä katsonut videokoostetta tältä viikolta, niin käy kurkkaamassa video täältä!)

Perjantaina palattiin Leviltä kotiin ja käytiin sanomassa lähieisille moikat, vaihtamassa kelkkailuvaatteet bikineihin, laittamassa ripsitupsut kuosiin ja heitettiin koirat hoitoon. Nyt kirjottelen taas postauksia apukuskin paikalta kohti mamman luokse ja sen jälkeen kohti lentokenttää. Hassua vaan, että tällä kertaa ollaan kotoa pois jopa kaksi kuukautta. Moni onkin kysynyt että jännittääkö? En ole oikein osannut vastata tuohon, enkä varmaan oikein sisäistä vielä asiaa, että olemme lähdössä maailmanympärysmatkalle. Olen vain lähdössä perus ulkomaanreissulle, jota on tullut tehtyä aiemminkin. Toisaalta myös tuo kaksi kuukautta tuntuu todella pitkältä ajalta, mutta toisaalta taas aika varmaan menee kauhean nopeasti, kun käy niin monessa maassa kahden kuukauden aikana.

Uusi vuosi kerkeää vaihtumaan Suomen kamaralla, ennen kuin meidän lentokone laskeutuu, joten voi olla vähän puuduttava lentomatka tiedossa! Onneksi tämä eka lento on kaikista pisin, niin seuraavat lennot pitäisi olla ehkä asteen helpompia. Osaatko jo arvata mikä meidän eka etappi tulee olemaan?

Blogin päivittely jatkuu tuolta reissun päältä aina kun on vaan mahdollista, mutta sen lisäksi yritän myös päivitellä Instagramin puolelle, joten siellä kannattaa myös seurailla mua nimimerkillä @miinakaroliina ! Nyt toivotan hyvää uutta vuotta, palataan täällä blogin puolella ensi vuoden puolella ja uudessa kohteessa!




2018/12/28

LAPLAND VIDEO 


Helloo! Meidän puuduttava kotimatka alkoi tuossa pari tuntia sitten, eli kirjoittelen jälleen postausta tästä apukuskin paikalta ja istun tässä luultavasti vielä ainakin sen kahdeksan tuntia. Ihana jouluviikko jälleen takanapäin ja taas kerran oisin voinut jäädä asumaan koko talveksi Leville. Vaaleanpunaiset auringonnousut, isot lumikinokset ja sellainen rauhallinen mökkeilyfiilis on vaan niin jees. Vähän salaa haaveilen, että voisimme asua joku talvi kyseisessä paikassa, mutta saa nähdä tuleeko joskus sellainen sauma vastaan! Tänä vuonna tuli kyläiltyä Levillä peräti kolme kertaa ja joka kerta se vaan tuntuu niin kotoisalta paikalta.

Nyt kuitenkin pakattiin kamat ja lähdettiin viettämään meidän arkea pariksi päiväksi kotiin ennen seuraavaa matkaa (ja vaihtamaan toppahousut shortseihin). Onneksi niin, koska jotenkin kaipaan edelleen irtiottoa arjesta ja erilaista vuotta kuin tämä kulunut vuosi oli, jotain uutta ja erilaista, eikä sitä perus paikallaan junnaamista! Sain myös Lapin reissulta kuvattua pienen videokoosteen tästä viikosta, jonka editoin kokonaan puhelimella. Yllätyin miten helppoa iMovien käyttö onnistui puhelimella ja videon sai ladattua Youtubeen paljon nopeammin kuin koneella! Vielä en ole mikään ässä noiden videoiden tekemisessä ja haluaisin osata lisätä videoihin eri fontteja/tekstejä/kuvia/tehosteita jne, mutta ehkä opin ne handlaamaan kuhan alan tekemään noita videopätkiä enemmän.

Olisi myös kiva kuulla tykkäisitkö katsoa enemmän videoita täältä blogin puolelta? Pääset myös tilaamaan kanavani Youtubesta tästä linkistä! Näitä matkavideoita on ihan kiva tehdä, mutta ehkä joskus rohkenen myös tekemään jonkinlaista höpöttelyvideota :-)




2018/12/25

KOSMETIIKKATUOTTEET MITÄ PAKKAAN MUKAAN ULKOMAILLE

Kaupallinen yhteistyö Cocopanda

Maailmanympärysmatka lähenee vaan koko ajan, kuuden päivän päästä pitäisi olla kimpsut kasattuna ja nokka kohti lentokenttää, jee! Cocopanda ilahdutti minua kosmetiikkapaketilla, joka sisälti paljon eri kosmetiikkaa, jota ehdottomasti kaipasin meidän tulevaa matkaa varten. Parin kuukauden ulkomaanmatkalle pitää ottaa yllättävän paljon eri kosmetiikkaa mukaan ja ajattelin kirjoitella näistä ihan erillistä postausta viime pakkauspostauksen lisäksi! 

Hiustuotteina meillä lähtee mukaan pienet matkapurkit tavallista hoitoainetta ja shampoota, mutta sen lisäksi otan myös hopeashampoota mukaan, koska hiukseni taittuvat hyvin helposti keltaiseen sävyyn ja joudun sävyttämään hiuksiani viikoittain. Paketista löytyi tätä lemppariani Fanolan no Yellow- shampoota, joka lähtee ehdottomasti mukaan!

Tämä Fanolan shampoo on ollut suosikkini jo pitkään ja toimii hyvin vaalennettuihin hiuksiin, se sisältää violetteja pigmenttejä, jotka neutralisoivat hyvin keltaisen sävyjä.

Ihonhoitoa varten tarvitsin myös hyvän matkapakkauksen, jossa on viisi eri ihonhoitotuotetta. Tässä Dermalogican matkapakkauksessa löytyy tuotteita normaalille/kuivalle iholle joka sopii niin kotihoitoon, matkalle tai lahjaksi!

Setistä löytyy nämä tuotteet:

Dermalogica Special Cleansing Gel, joka on saippuaton ja vaahtoava puhdistusgeeli, joka puhdistaa ihon epäpuhtauksia.

Dermalogica Multi-Active Toner on suihkutettava kasvovesi joka virkistää kuivaa ihoa. Tämä toimii hyvin vaikka lentokoneessa kosteuttajana!

Dermalogica Skin Smoothing Cream on kosteusvoide, joka tasoittaa ihon juonteita, tekee ihosta sileän, pehmeän ja kosteuttaa hyvin kasvoja!

Dermalogica Gentle Cream Exfoliant on kolmivaikutteinen kasvokuorinta jonka avulla saa tasaisemman ihon vain kymmenessä minuutissa!

Dermalogica Intensive Eye Repair on taas silmänympärysvoide, joka korjaa hyvin herkkää silmänympärysihoa ja samalla häivyttää ja siloittaa juonteita.

Ja koska matkalla tulemme viettämään suurimman osan ajasta auringonpaahteessa, on oltava aurinkotuotteet paikallaan! Testiin lähteekin suihkutettava aurinkorasva Hawaiian Tropic Air Soft Dry Oil Continuous Spray, jossa on 30 suojakerroin. Tykkään käyttää kevyitä ja helposti levitettäviä aurinkorasvoja, joten tämä on varmasti paras tuote sellaiseen! Aurinkorasva suojaa ihoa auringolta ja sen lisäksi myös kosteuttaa tehokkaasti jopa 12 tunnin ajan.

Ja koska olen superhuono ruskettumaan, niin joudun matkalla myös varautumaan itseruskettavan käyttöön! Lemppariruskettavaani St.Morizin Tanning Lotion Darkia lähtee purnukka mukaan ja sen lisäksi Cocoa Brownin by Marissa Carter rusketuskinnas. St. Morizin rusketustuotteet on olleet minulla käytössä jo vuosia ja olen tykännyt tästä hurjasti! Kullanhohtoinen luonnollinen rusketus on helppo levittää ja se pysyy kauniina pitkänkin aikaa.

Viimeisimpänä paketista löytyy Eye Candyn Dramatise Strip Lashin irtoripset. Menen huollattamaan ripsienpidennykset juuri ennen matkalle lähtöä, mutta ripset tulevat luultavasti tippumaan ensimmäisen kuukauden jälkeen, eli joudun turvautumaan irtoripsiin ja haluan ehdottomasti, että irtoripset ovat tuuheat ja näyttävät!

Näiden tuotteiden lisäksi matkalaukkuun pakkaan tietty pienen pussillisen meikkejä, hammasvälineet, käsidesiä ja kasa puhdistusliinoja, mutta muuten ostetaan matkalta kaikki tarvittava, jos joku tuote vaikka loppuu kesken. Tärkeintä on vaan pitää ihonhoito ja aurinkotuotteet matkassa mukana!




2018/12/24

MERRY CHRISTMAS! 


Nolla yötä jouluun, eli joulu on vihdoin täällä! Me fiilistellään täällä Levin päässä joulua isojen lumikinosten keskellä, ihana kun saa viettää kiireetöntä joulua! Meidän jouluun kuuluu mm. joulukinkun paistamista, aamun aloittamista riisipuurolla ja telkkarista tuijotellaan tietysti kaikkia ihania jouluohjelmia. Joulukuusi on jo kasattu ja koristeltu ja meillä on ihan valtava joululahja vuori purettavana!

Nyt toivotan sulle ihanaa joulua ja kiitos kun olet jaksanut pysyä täällä blogipostauksieni matkassa!

2018/12/21

TODAY IS MY BIRTHDAYYY


Tänään on mun synttäripäivä ja perjantai, joka tarkoittaa samalla joululoman starttaamista! Kaivoin kuvakätköistä vanhoja Levin maisemakuvia, koska olemme jälleen suuntaamassa Lapin hankien keskelle, jee! Synttäripäiväni menee siis autossa istuessa ja tien päältä kirjoittelen tätä postaustakin.

Vaikka mittariin napsahti 26 vuotta, niin joka ikinen synttäripäivä ärsyttää vähän, kun on syntynyt juuri ennen joulua. Synttäreitä ei yleensä tule vietettyä juuri mitenkään, tai uskon ainakin että mitä vanhemmaksi käy, niin sitä pienemmät synttärikemut on tiedossa. Synttäribileiden suunnittelu vaan unohtuu helposti, kun nytkin joulukuun jokainen viikonloppu oli buukattu täyteen tai sitten olen suunnitellut matkaa/ollut jossain matkalla ja sen lisäksi vielä kaikki jouluhärdellit ja kaikenmaailman pikkujoulupirskeet. Pienenä rakastin järjestää kaikkia synttäripirskeitä ja mitä isommat ne oli, niin sen parempi. Nyt ehkä toivoisin vaan ihan pikkujuttuja, kuten vaikka synttärikakkua, aamupalaa sänkyyn tai jotain perus syömistä ja leffassa käyntiä, jotain pientä muistamista. No ehkä alan nyt jo suunnittelemaan mun kolmekymppisiä, niin ne on ainakin valmiiksi suunniteltu neljän vuoden päähän hahah!

Nyt kuitenkin taidan iskeä pienen lomamoodin päälle ja nauttia vaan tästä joululomasta ennen pidemmälle reissulle lähtöä. Mulla on ollut tällä viikolla joulufiilis ehkä hiukan kadoksissa, mutta toivon sen löytyvän taas kun pääsee paistamaan kinkkua, kuuntelemaan joululauluja ja löhöämään sohvalle suklaakonvehtien kera! Nyt toivotan sulle hyvää viikonloppua ja ihanaa joulun odotusta <3


2018/12/17

MITÄ PAKATA MUKAAN MAAILMANYMPÄRYSREISSULLE?

Meidän reissu lähenee koko ajan ja vähän jännityksellä kyllä lähdetään (siis tänään lähtöön on enää 14 päivää jäljellä, eli tasan kahden viikon päästä istutaan jo lentokoneessa!!)  En ole aikaisemmin ollut ulkomailla yli kymmentä päivää putkeen, joten voi tuntua hiukan kummalliselta kun reissussa ollaankin pari kuukautta yhteen soittoon. Vaikka lähtöä odotetaan jännityksellä, niin odotetaan sitä muuten myös innolla, uskon ainakin tämän olevan aika hieno kokemus!! Viisi maata odottaa, kymmenen lentoa ja reissaamista monien tuhansien kilometrien päässä kahden kuukauden ajan.

Pakkaaminen on tietysti yksi problem numero yksi ja pakkauslistaa olen väsäillyt tässä muutamien kuukausien aikana kokoon ja yrittänyt miettiä kaiken mahdollisen, mitä tuollaiselle reissulle voi tarvita. Otamme siis H:n kanssa yhteisen matkalaukun mukaan ja sen lisäksi aiomme pärjätä käsimatkatavaroilla. Teimme hetki sitten testipakkaamisen joka onnistui yllättävän hyvin, ehkä muutamia vaatteita vaan jätetään pois, niin painorajat ei pauku heti kättelyssä (ja varaa jää myös shoppailuille...) Pakkaaminen tuntuisi jotenkin aika helpolta, jos jokaisessa kohteessa lämpötilat pysyisivät heittämällä siellä + 20 asteessa, mutta parissa kohteessa lämpötilat onkin lähempänä nollaa, joten vaatteita on oltava vähän niinkuin joka lähtöön.



  Käsimatkatavarat:
  • Passit, viisumit, kaikki matka-asiakirjat. Meillä on nämä niin tulostettuna, koneella kuin puhelimessakin. Passeista ja kaikista pankkitunnuksista on myös otettu kopiot talteen. Myös tärkeät yhteystiedot kannattaa kirjoittaa johonkin ylös! 
  • Kalenteri ja  kyniä
  • Puhelimet ja niihin laturit. Meillä lähtee matkaan mukaan myös yksi varapuhelin, johon ostetaan muutamasta maasta SIM-kortit, että voidaan navigoida puhelimen avulla, eikä omista puhelimista lopu akku sen takia.
  • Luottokortit, pankkikortti, käteiset (kaikki kuljetettava eri paikoissa!)
  • Läppäri ja laturi 
  • Kamera, objektiivi, laturi ja kaksi muistikorttia.
  • Kuvanvakainvehe ja kalansilmä objektiivi puhelimeen
  • Kosteuspyyhkeet, käsirasva, hammastahna- ja harja, 
  • Vesipullo (vie tyhjänä ja täytä vasta lentokentällä!)
  • Villasukat
  • Hiusharja
  •  Autolaturi ja aux-piuha ja iphonen piuha
  • Vara-vaatteet (tai sitten lentokentälle mentävä kunnon vaatekerrastolla ja ottaa osa sitten pois ennen koneeseen menoa)
  • Matkatyynyt, kuulokkeet ja silmälaput ja lukemista matkalle.
  • Särkylääkkeet, matkapahoinvointilääkkeet, maitohappobakteerit jne.
  • Aurinkolasit

Matkalaukkuun: 

  • Matkalaukkuvaaka. Kymmenellä eri lennolla painorajoitukset vaihtelevat aika paljonkin, joten ennen lennolle lähtöä on aina kokeiltava paljonko matkalaukut ja käsimatkatavarat painaa.
  • Rakkolaastarit ja normilaastarit
  • Biksut ja uikkarit
  • Vedenpitävä pussukka puhelimelle 
  • Kameran laturi
  • Adapterit
  • Rantasandaalit
  • Perus kosmetiikkatarpeet ja meikit (näistä tulenkin tekemään ihan erillisen postauksen!)
  • Mahdollisimman vähän vaatteita, mutta sellaisia jotka on helppo yhdistellä keskenään.
  • Sukkia
  • Alusvaatteita
  • Suoristusrauta
  • Ponnareita ja pinnejä
  • Pumpulipuikkoja ja lappuja
  • Korvakoruja
  • Pinsetit ja pienet sakset
  • Lippis ja lakki
  • Takki
  • Kaikista parhaimmat lenkkarit mitkä vaan löytyy ja jotka sopii joka asun kanssa yhteen!






2018/12/15

MUN JOULUPERINTEET

Hola! Otetaanko tähän väliin vähän jouluisempaa postausaihetta? Viime vuonna oli ihana keksiä joulukalenteriin kaikkia jouluaiheisia juttuja, mutta nyt reissaamisen takia joudun jättämään jouluhössötykset astetta pienemmälleen. Onneksi joulufiilis on pilkistänyt aina silloin tällöin ja odotan kyllä innolla joulua ja sitä kun saamme kokoontua taas isolla porukalla Lappiin fiilistelemään ja mättämään tietty jouluruokaa hahah! En ole aina ollut mikään jouluihminen, päinvastoin vielä alle 20-vuotiaana vihasin joulua ja se tuntui jotenkin todella ahdistavalta juhlalta. Nyt onkin ihana kun joulusta on tullut tällainen odotettu juhla ja ajattelinkin kertoa teille, millaisia jouluperinteitä tässä muutamien vuosien aikana mulle onkaan kertynyt! 

 

 Joulukalenterin hankinta. Mulla on ollut joka vuosi joulukalenteri ja nyt pitkästä aikaa hankin perinteisen suklaakalenterin. Aikaisempina vuosina olemme Harrin kanssa askarrelleet toisillemme joulukalenterin joka on sisältänyt pieniä lahjoja tai sitten olemme tehneet parisuhdekalenterin, jossa oli kaikkia kivoja yhteisiä tehtäviä!

Joulukuusen pystyttäminen hyvissä ajoin. Tänäkään vuonna en malttanut odottaa joulukuuhun saakka, vaan joulukuusi oli pystytettävä jo hyvissä ajoin marraskuun puolella! Tykkään pitää joulukuusta mahdollisimman kauan esillä, tuohan se niin kivasti tunnelmaa kuitenkin! Tänä jouluna olisi myös tarkoitus napata kuusi mukaan takapenkille ja raahata se meidän Lapin mökille mukaan.. :D

Pakettien suunnittelu & lahjojen osto ajoissa. Olen aina hyvin innoissani hankkimassa lahjoja toisille, etenkin jos tiedän varmasti mitä aion ostaa! Olen myös innokas paketoimaan ja metsästän joululahjapapereita hyvissä ajoin kaupoista. Joka vuosi on kiva suunnitella hiukan erilaisia paketteja ja koristella niitä erilaisilla koristeilla! Olen myös tehnyt "valepaketteja", jotta meidän kuusenalunen näyttäisi mahdollisimman täydeltä.  

Joulukorttikuvaukset. Olen jo monena vuonna ottanut meidän koirista joulukorttikuvat ja olen yrittänyt joka vuosi keksiä aina hiukan erilaista kuvauksiin.  Koirat eivät ehkä arvosta näitä kuvauksia, mutta ihania kuvia niistä kuitenkin on saanut muistoksi! 


Jouluruokailu itsenäisyyspäivänä. Yleensä meillä starttaa ensimmäiset jouluruokailut itsenäisyyspäivänä (tänä vuonna oli poikkeus kun olin syönyt jouluruokaa jo pari kertaa ennen tätä..) 

 Joulu Lapissa. Tämä on toteutunut kivasti jo kolmen vuoden ajan ja joulu on jotenkin rauhallisempi, kun ei tarvitse miettiä kodin siivousasioita jne ennen jouluaattoa! On vaan kiva viettää perheen kesken aikaa ja viettää kokonainen jouluviikko lomaillen lappimaisemissa. 

Jouluaattona telkkarista katsotaan jouluohjelmia. Aamulla avaan kyllä heti telkkarin päälle ja pistän kaikki ihanat jouluohjelmat pyörimään! Joka vuosi on kiva katsoa samat jouluohjelmat kuten Samu Sirkan joulutervehdys, Lumiukko ja Joulupukki ja noitarumpu! 

Jouluruoka. Mainitsinko kenties tämän jo? Mun joulun suosikit on ehdottomasti itse paistama kinkku (oon tässä aika ässä!) maksalaatikko, porkkanalatikko, aurajuusto, vaalea glögi, riisipuuro kanelilla ja sokerilla, joulutortut ja tietysti kaikki joulusuklaat, nam! 


 Löytyykö sulta samoja perinteitä vai ihan erilaisia joulujuttuja? 
 




2018/12/13

BLOGI 7V! - MITEN BLOGIMAAILMA ON MUUTTUNUT SEITSEMÄSSÄ VUODESSA?



Tänään vietetään blogini seitsemänvuotis synttäripäivää, jee! Itsehän vietän näitä synttäreitä istumalla autossa, matkalla takaisin kotiin Levin maisemista. Onneksi näihin maisemiin tullaan hyvin pian takaisin, nimittäin ensi viikon perjantaina auton nokka suuntaa taas kohti pohjoista!

Näin synttäreiden kunniaksi mulla oli kaikenlaisia ideoita, olisin halunnut järjestää blogilleni ihan ekat synttäri/pikkujoulukemut tai järjestää tänne vaikka jonkinlainen arvonta. Nyt kuitenkin jouduin unohtamaan kaikki nuo, kun blogin muuttoon meni paljon aikaa ja säätämistä, välillä on ollut pientä someuupumusta ja reissusuunnitelmat on vieneet paljon aikaa viimeisen puolen vuoden aikana ja en halua mitään tehdä tänne puolihuolimattomasti. Ehkä sitten ensi vuonna!


 Blogimaailma on tosiaan muuttunut hurjasti siitä mitä itse aloitin blogin pitämisen, enkä olisi koskaan voinut edes uskoa, miten somemaailma on mennyt niin hurjasti eteenpäin, osittain parempaan suuntaan ja osittain myös huonompaan suuntaan. Nyt kirjoittelin ylös muutamia juttuja jotka ovat muuttuneet tässä viimeisen seitsemän vuoden aikana!


- Aikoinaan kuvia otettiin vähän kaikesta mahdollisesta, ilman sen suurempia asetteluja. Kaikki puhelinkuvatkin tuli julkaistua, oli kuvassa sitten ruisleipä lauantaimakkaralla tai asukuva napattuna peilin kautta. Olen iloinen siitä, että kuvat ovat kehittyneet blogeissa valtavasti, mutta niistä pitäisi silti löytyä sitä aitoutta, eikä niin, että joka ikinen kuva on lavastettu. Rakastan valokuvaamista ja haluan koko ajan kehittyä siinä paremmaksi ja paremmaksi ja tiedän sen, että mitä enemmän kuvien eteen näkee vaivaa, sen parempia niistä tulee! Mutta ei kaiken tarvitse siltikään olla kiiltokuvamaista ja tylsää!

- Blogeja oli silloin todella paljon vähemmän ja blogin kirjoittaminen oli itselle ainakin sillon vähän vielä nolo asia. En halunnut kauheasti kertoa julkisesti kirjoittavani blogia, mutta myöhemmin kun ihmiset tulivat antamaan palautetta kasvotusten niin sitten siitä tulikin ihan luonnollinen asia, onhan tämä kuitenkin osa minua!

- Blogiportaaleja ei tainnut olla juurikaan (ehkä oli joku muutama vasta?) ja usea bloggaaja teki tätä yksityisesti, aivan kuten mäkin nyt. Siirryin itse blogiportaaliin, mutta pysyin siellä alle vuoden. Se ei vaan tuntunut omalta jutulta ja tuntui, että oma blogini hukkuu sinne muiden sekaan. Bloggerissa voin kirjoittaa juuri sellaista omannäköistä blogia!


- Kaupallisia yhteistöitä ei ollut ollenkaan. Kaikki tuotearvostelut ja ostokset kirjoitettiin blogiin ihan omasta tahdostaan. Itsekin olen tehnyt yhteistöitä eri yritysten kanssa, mutta en ikinä enää mainostaisi blogissani mitään mikä ei tänne sopisi ja mistä en pitäisi (ainakin osa ensimmäisistä yhteistöistä tein vaan sen takia, koska oli niin siistiä saada yhteistyökumppani ja sain siitä vieläpä aivan surkean palkkion, joten älkää tehkö näin!) Tämäkin on hyvä juttu nykyään blogeissa, koska osa on saanut tämän avulla tästä jopa täyspäiväisen työn tai sivutuloa. Mutta huono juttu tässä minusta on myös se, että blogeista on tullut liian kaupallisia ja monesta somekanavasta/blogista on tullut pelkkä mainoskanava, eikä siellä löydy enää sisältöä mitä joku ei olisi sponsoroinut.

- Suurin osa postauksista on nykyään tarkkaan suunniteltuja ja ajastettuja. Toki itsekin teen vähän alustavaa suunnitelmaa joka kuukaudelle, mutta en halua kuitenkaan tehdä tätä hampaat irvessä jos aika tai inspiraatio ei riitä. Ja välillä on kiva kuitenkin kirjoitella myös niitä päiväkirjamaisia postauksia tai jakaa jotain arkiston kätköistä löytyneitä kuvia, eikä niitä valmiiksi suunniteltuja postauksia! Joskus tykkään tehdä joitakin postauksia valmiiksi ja ajastaa niitä, mutta kaikista kivointa on julkaista postaus silloin kun sen kirjoittaakin.

- Blogimaailma alkaa olla vähän nähty juttu, mutta uusia blogeja tulee kuitenkin kuin sieniä sateella. Useat bloggaajat tekevät myös videoita, podcasteja ja päivittävät useita somekanaviaan. Olen pysynyt aikalailla tässä perinteisessä blogimaailmassa, mutta haluaisin ehdottomasti laajentaa myös videoiden tekemiseen ja podcastien nauhoittamiseen, jos vaan se on joskus mahdollista!

- Kaikista eniten kaipaan sitä aitoutta, että blogiin kirjoiteltiin lähes mitä vaan ja julkaistiin kaikenlaisia kuvia, ilman mitään tiettyä teemaa. Juuri sellaista päiväkirjameininkiä, persoonallisia ulkoasuja ja ihmisten ihan perusarkea! 


Mitä mieltä te olette tästä nykyisestä blogimaailmasta, mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa?