-->

2018/01/31

KUUKAUDEN OSTOKSET

Tammikuun vika päivä - olenko ainoa, jonka mielestä on tuntunut että tää koko kuukausi mateli eteenpäin todella hitaasti? Toisaalta sitten taas viikot menee hirveän nopeaa vauhtia, melko outoa hahah! No mutta tässä kuussa yritin vähän miettiä, mitä kaikkea shoppailinkaan ja ajattelin koota niitä tähän postaukseen.

Shoppailuaddiktio on kyllä yksi sellainen kirous, mistä ei pääse millään eroon. Mun pitäisi ihan oikeasti nyt laittaa lompakon nyörit kiinni, koska mulla on säästötavoite Lontooseen lähtöä varten. Sieltä kuitenkin saa paljon sellaisia juttuja, mitä Suomesta ei saa, eikä mulla ole kyllä koskaan ollut liikaa rahaa mukana ulkomailla.. Miten sen säästämisen aloittaminen voikin olla niin hankalaa? Nytkin vaatekaappini kaipasi oikeasti uusia vaatteita (vielähän mulle on yksi paketti tulossa postissa grhmm..) ja haaveilen jo uusista sisustus ja huonekaluesineistä jne.

 Zalandolle tuli tehtyä pieni tilaus, kun Laura vinkkasi ostoslistastani että Hollisteriahan myydään siellä. Menin heti tietysti kurkkaamaan löytäisinkö ne kyseisest kollarit, mitkä Harrillakin on, mutta löysinkin vielä kivemmat! Vaikka nämä oli miesten puolelta, löysin itselleni kyllä parhaimmat kollarit ikinä. Näiden lisäksi myös Niken t-paita tarttui mukaan, joka multa löytyykin pitkähihaisenakin. Niin hyvä treenipaita!

Myös pari Puman juttua löytyi Zalandon paketista. Mustat pitkävartisemmat kengät treeneihin ja alelaarista löytyi myös ihanat mustat urheilurintsikat, joihin tykästyin heti kun ne ei ollut ihan perusmalliset urheilurintsikat!

Myöskin muutamia meikkiostoksia on tullut tehtyä tammikuun aikana. Mulla on ollut vähän hakusessa meikkivoide, joka ei maksaisi maltaita mutta pitäisi kuitenkin kasvot tasaisena koko päivän ajan. Harmikseni Lumenen meikkivoide, joka oli superhyvä, niin sitä ei tietystikään löydy sitten enää mistään. En myöskään halua, että meikkivoide pitää aina etsiä ympäri maailmaa että sen saa käsiinsä, vaan se on oltava helposti saatavilla silloin kun se loppuu. Nyt otinkin testiin Nyxin stay matte but not flat meikkivoiteen, joka on vaikuttanut tähän mennessä hyvälle valinnalle!
Myös Petteri punakuono tarvitsi jonkun peiteaineen ja tämä Nyxin vihreä peitevoide on kyllä toiminut hyvin! (kiva kun mulla on ollut melkein jokaisissa asukuvissa ihan punainen nenä kun ei ole ollut mitään peitevoidetta..)

Myös Wishille tuli tehtyä pieni tilaus missä tilasin uusia puhelimenkuoria. Kaikki muut kuoret onkin tullut sieltä, mutta M kuoret on ostettu Glitteristä!



 

2018/01/30

TAMMIKUUN KATTAUS 



Kivaa tiistaita sinne ruudun toiselle puolelle! Blogin puolelle olen postaillutkin jo muutamana kuukautena erilaisia kattauksia teidän toiveistanne. Näitä on ollut kyllä kiva toteuttaa ja odotankin jo ensi kuun kattausta, kun saa suunnitella taas hiukan juhlavampaa (ja vaaleanpunaista) ystävänpäivä kattausta!

Nyt meillä pääsikin ekaa kertaa tähän kattauspostaukseen tämä meidän uusi pyöreä pöytä ja nyt joulun jälkeen toteutinkin myös vähän arkisemman ja simppelimmän kattauksen. Kattaus syntyi todella yksinkertaisista jutuista, pinkeistä ruusuista, vaaleanpunaisista ja harmaista pellavaliinoista ja hiukan erilaisilla laseilla ja pilleillä kattaukseen saa vähän leikkisyyttäkin. Ehkä just sellaisen pannariaamiaisen kattaus siis?

2018/01/29

TÄLLÄ VIIKOLLA.. 

Tänään on taas maanantai - aika menee kyllä niin siivillä, etenkin viikonloppuisin. Onneksi tällä viikolla on kivoja juttuja tiedossa ja muutenkin aika rento viikko tiedossa. Ajattelinkin raottaa nyt teillekin, millaiset suunnitelmat mulla onkaan tälle viikolle näin alustavasti!


MAANANTAI

Maanantai alkaa aamuvuorolla töissä. Töiden jälkeen lähdenkin sitten treenailemaan salille, luultavasti ainakin olkapää/selkä/vatsalihastreenejä. Iltapäivästä suuntaan sitten vielä ihanalle jäsenkorjaajalleni (mulla on viime päivät ollut taas niin tuskaista näiden kipeiden hartioiden kanssa, joten olen todella innoissani menossa taas jäsenkorjaukseen!)

TIISTAI 

Tiistai on vapaapäivä, jonka pyhitän aika varmasti bloggailulle. Tarkoitus olisi kuvailla ainakin paljon materiaalia tulevia postauksia varten. Salilla käymiset jääkin sitten väliin, kun joudun huilailemaan jäsenkorjauksen jälkeen. Varmaan tälle päivää voisi kuitenkin ajatella oman kodin siivousta?





KESKIVIIKKO

Keskiviikko aamusta ripsihuoltoon! Sitten mulla onkin perus laskujen maksua ja asioiden hoitamista kuten joka kuukauden laskutusasiat, paperien järjestelyt, H:n hiustenleikkaus, kuvien siirtoa kovalevylle jne.

TORSTAI

Torstaina aamuvuoroon. Iltapäivästä jumppaan! Illalla myös pitäisi väsäillä pakkauslistaa ja pakata hiukan kamppeita kasaan..

 Takki Vila | Huivi Cubus | Nahkahanskat H&M | Laukku Louis Vuitton | Saappaat Tuurista | Pooloneule Gina Tricot | Farkut Gina Tricot

PERJANTAI 

Aamulla yritän reippaana suunnata salille ja sitten sen jälkeen mun sisko tuleekin tänne, jee! Pakataan sen kamat kyytiin ja sitten samalla kyydillä lähdenkin pitkästä aikaa kyläilemään Helsinkiin, jee!!


LAUANTAI & SUNNUNTAI

Helsinki, helsinki, helsinkii! Tiedossa ystävän näkemistä, kahvittelua sekä tietysti kuvaamista?! Sunnuntai iltana sitten olisikin kotiinpaluun aika.


2018/01/28

SUNDAY FUNDAY 

Well hellouu sunnuntai! Miten teidän viikonloppu on mennyt? Mulla on ollut hiukan kipeääkin oloa hetkittäin (etenkin iltaisin) on ollut jotenkin sellainen kuumeinen olo ja päänsärkyä. Päivisin ei sitten kuitenkaan ole ollut mitään - varmaan kroppani yrittää pitää minut visusti kotona etten lähde riekkumaan mihinkään kylille iltaisin hahah.
Tää sunnuntai on kuitenkin ollut kiva. Aamuvuoron jälkeen suunnattiin poikien kanssa äänestämään ja sitten tultiin vaalikahveille meille. Annikakin tuli sitten käymään ja toi mulle superkivan synttärilahjan (jonka oli ostanut samalla reissulla kun oltiin yhdessä shoppailemassa.. Miten joku pystyykin huijaamaan mua noin hyvin?!) ja sen jälkeen käytiin lenkkeilemässä vielä koirien kanssa. Nyt illalle onkin pelkkää oleskelua tiedossa, laskiaispullien tekoa ja bloggailua - eli ehkä just parasta. Sunnuntait on aika jees!




2018/01/27

VIIKON SIIVOUSLISTA 

Välillä laiskoina päivinä kun sohvalla löhöily voittaa sen imuroinnin, tulee sellainen tunne, että siivous vie hirveästi aikaa viikosta, eikä sitä tahtoisi millään aloittaa, kun siihen menee niin kauan aikaa aina kerrallaan. Olen oppinut kyllä sen, että jos tavarat laittaa omille paikoilleen aina käytön jälkeen (ja että jokaiselle tavaralle on oikeasti se oma paikkansa) niin siivoamiseen ei pitäisi mennä järjettömästi aikaa, mikäli ei ole tekemässä mitään suursiivousta. Listasinkin ihan normaalin viikon aikana kaikki mun siivoilut ylös, niin huomaa, että siivoiluihinhan ei oikeastikaan mene kuin se pieni hetki päivästä! (Koko viikon siivoukset kestivät minulla yhteensä n. 2 tuntia)

MAANANTAI:

- Sängynpetaus
- Ikean reissun jälkeen kahden laatikon järjestelyt.

TIISTAI:

- Blogikuvailujen jälkeen täällä on aivan järjetön kaaos - järjestelen tavarat paikalleen, petaan sängyn, laitan pyykit koneeseen, pesen meikkisiveltimet, pyyhin pölyt, pesen kylppärin, imuroin, pesen lattiat ja vien roskat ulos.

KESKIVIIKKO:

- Petaan sängyn, täytän astiapesukoneen. Laitan pyykit ja astiat paikalleen.

TORSTAI:

- Petaan sängyn, vien roskat, tiskaan pari astiaa.

PERJANTAI:

- Vaihdan lakanat, petaan sängyn, pesen 2 koneellista pyykkiä ja laitan ne kuivumaan.

LAUANTAI:

- Pyyhin pölyt olkkarin pöydältä.

SUNNUNTAI:

- Sängyn petaus, keittiön tasojen pyyhintä, roskien ulosvienti, imurointi, kylppärin putsaus, astianpesukoneen täyttö, pyykkien paikalleen laitto.


2018/01/26

FRIDAY MOOD 



Lemppari asu tältä viikolta? Kotona olen löhöillyt luvattomankin paljon Hollisterin lökärit jalassa, joten ne on kyllä olleet ehdoton suosikki vaatteeni. Myöskin tämä Filan huppari on ollut ahkerassa käytössä!

Perjantain fiilis? Ihanan rento perjantai tiedossa. Aamuuni on kuulunut niin suihkussa käynti, aamupala sängyssä ja hiukan blogiasioita. Ainoa, mikä laskee fiilistä, on elohiiri silmässä ja eiliseltä jatkunut pieni päänsärky..

Viikonlopun suunnitelmat? Työjuttuja, sekä varmaankin blogijuttuja ja kavereiden näkemistä! Ei ole mitään tarkkaan suunniteltuna.

Viikon paras herkku? Ensimmäinen laskiaispulla sekä bataattirieskat joidenka ohjeen bongasin Mariannen blogista!

Uusi asia, jota koin tällä viikolla? Kokeilin kihartaa omat hiukseni laittamalla letit yöksi päähän ja niistä tuli yllättävän kivat! Taisin liikkua ilman pidennyksiä kolmekin päivää, enkä tarvinnut edes suoristusrautaa. Ehkäpä voisin yrittää tehdä tätä kikkurakampausta useamminkin!

Vapaapäivien suunnitelmat? Toinen vapaapäivä on jo vietetty, mutta tänään on toinen edessä. Eikä suuria suunnitelmia, perus hengailua vaan ja ehkä koirien kanssa ulkoilua (jos tuolla pystyy kävelemään kun ulos pitäisi lähinnä laittaa luistimet jalkaan..) 
 
Huppari (gifted) TÄÄLTÄ | Farkut Gina Tricot | Verkkosukkikset Zeeprafashion | Lenkkarit Puma | Reppu H&M | Takki Gina Tricot
 
Gifted by Junkyard


2018/01/24

TB STYLE - TAMMIKUU 


Nyt on taas se päivä kuukaudesta, kun saa kauhulla katsoa mitä onkaan pukenut päällensä vuosien aikana. Oikeasti, mitäköhän sitä on tullut välillä ajateltua joitakin asukuvia napsiessa?! Onneksi kuitenkin joka vuosi on ollut parannusta nähtävissä hahah!

2012 Tammikuussa käytiin Teneriffalla (vasen yläkulma) jossa mulla on vielä ruskeat hiuksetkin. Asukokonaisuus on yllättävän kiva, mutta ei ehkä enää mun tyyliseni! Korkkarit löytyy vielä hyllyltä, mutta muuta en tästä asusta omista.

2013 asu on oikeasti JÄRKYTTÄVÄ! Tämä asu menee tosiaan siihen "en pukisi enää koskaan" kategoriaan :D En pukisi kyseisestä asusta enää mitään päälleni, enkä mitään noista kyllä omistakaan. Asun kruunaa vielä juuri blondattu tukka, joka on aivan oranssi. En tiedä mikä älynväläys on ollut pukea neonpinkki minihame, Hello Kitty kengät ja tuollainen yltiöpaksu tuubihuivi..

2014 Asu on melko tällainen kotioleskeluasu, joka on ihan jees! Toppi löytyy vielä vaatekaapista. Ikävöin kyllä noita beigejä Uggeja, jotka harmikseni menivät pilalle kun läjäytin kaupassa oliiviöljypurkin niiden päälle..

2015 (vasen alakulma) onkin ainoa tammikuun kuva, jossa on oikeasti toppatakki päällä.. Ehkä se olisi ollut paikallaan nyt kovillakin pakkasilla?! :D Tuota takkia ei enää minulta löydy, mutta asu on ihan kiva, vaikka en olekaan kokomustien asujen suuri ystävä!

2016 Tästä asusta tykkään ja tämä onkin näistä lempparini! Kaikki vaatekappaleetkin ovat vielä tallessa, paitsi huivin olen myynyt pois.

2017 asu on myöskin kiva ja tästä asusta löytyykin kaikki vielä kotoa! Pukeuduin itseasiassa yksi päivä lähes samanlaiseen asuun kuin tämä.

2018 vuoden asu on vähän rennompi ja sporttisempi. Jotenkin olen viime aikoina viettänyt ehkä luvattomankin paljon aikaa hupparissa tai lökäreissä, joten se alkaa näkymään myös osittain asukuvissani ja arkipukeutumisessa. Mutta välillä on kiva pukeutua klassisesti ja välillä taas rennompaan asukokonaisuuteen! Tästä asukokonaisuudesta onkin tulossa lisää kuvia myöhemmin tällä viikolla!

Mikä sun lempparisi on näistä? 

2018/01/23

MISSÄ OLEN JÄRJESTELMÄLLINEN JA MISSÄ TAAS Ei NIIN JÄRJESTELMÄLLINEN?


Useat jotka tuntevat mut niin tietävät, että mun sisällä asuu pieni kontrollifriikki joka on aika monessa asiassa aina läsnä. En osaa vaan jotenkin nauttia kotona olemisestakaan, jos ei paikat ole järjestyksessä. Yksi päivä olin taas ihan innoissani järjestelemässä laatikoita uusiksi, kun älysin taas miten joitakin asioita voi paremmin säilyttää ja missä ne mahtuvat paremmin olemaan. Tämä järjestelmällisyys kyllä kulkee mun mukana muuallakin, kuten työjutuissa, to-do listoissa jne. Tein jopa itselleni tälle vuodelle järjestelysuunnitelman, jossa pyrin olemaan vielä järjestelmällisempi ja parantamaan niitä juttuja, joissa meinaan lipsua! Mutta löytyy musta yllättävän paljon niitä epäjärjestelmällisiäkin puolia..
 
Näissä olen järjestelmällinen:

 
- Kodin järjestys. Haluan että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa ja että meillä ei olisi yhtään ylimääräisiä tavaroita. Etsimiseen ei mene juurikaan aikaa eikä hermoja. (paitsi jos tavara on oikeasti hukassa kuten ennen joulua hukkasin joulukortit kun ne olivat tippuneet lipaston taakse..)
- Tehtävälistat jokaiselle päivälle. Jos päivän aikana on paljon tekemistä, niin kirjoitan puhelimen muistioon jokaisen pienenkin asian. Pyyhin asian vasta sitten yli, kun se on tehty.
- Puhelimeni muistio on myös järjestyksessä (pääasiassa) Joskus siellä on kiireessä tehty nopea muistio, jonka pyrin pistämään muistiin muualle myöhemmin.
- Kansiot ja paperit. Tämähän nyt kuuluukin siihen kodin järjestelyyn, mutta kaikki paperit on meillä järjestyksessä omissa kansioissaan. Mun omasta kansiosta löytyy kaikki laskutusasiat, sisustusinspiraatiot, työtodistukset ja koulupaperit.
- Matkalla oleminen. Viime aikoina olen ärsyyntynyt jos hotellihuone on reissussa kuin pommin jäljiltä! En kuitenkaan ole oppinut käyttämään pahemmin kaappeja hotelleissa, vaan pystyviikkaan vaatteeni matkalaukkuun helposti otettaviksi.
- Varasto. Tämä on pääasiassa myös hallinnassa, koska olen karsinut paljon tavaraa ja merkannut jokaiseen laatikkoon mitä missäkin on. Nyt keväällä olisi kuitenkin tarkoitus siivota varasto vielä paremmaksi ja poistaa sieltä kaikki sellainen, mitä ei ole tarvinnut moneen vuoteen.
Ja näissä taas en niin järjestelmällinen:
 
- Reissuun lähtö. Vaikka teenkin useasti pakkauslistoja, niin välillä tuntuu, että niitä pitäisi tehdä jokaiselle pienellekin matkalle. Muistan sitten autoa ajaessa että unohdin jotain ja useasti joudun myös kääntymään takaisin kotiin, kun olen unohtanut jonkun tärkeän asian.
- Aikataulutus. Tämä oli ennen mulla hyvinkin hyppysissä, mutta nykyään huomaan venyttäväni lähtöä viime tinkaan joka asian kanssa ja sitten saan juosta autolle. Ja sitten samalla taas unohtuu jotain niitä tavaroitakin mitä piti ottaa mukaan :D
- Auto. Oikeasti, huomaan että mies on suunnitellut auton. Siellä ei ole yhtään järkevää säilytystilaa ja auton rakentaja olisi voinut ajatella, että jollakin on välillä se koko elämä siellä autossa mukana.. Mulla on aina tavarat ihan pitkiinsä autossa ja roskia ympäriinsä! Olen joskus jaksanut pitää huolta auton siisteydestä, mutta etenkään näin talvisin en todellakaan halua mennä imuroimaan autoa tuonne pakkaseen hahah.
- Koneella tehtävät jutut. Mulla on yleisesti se 20 välilehteä auki ja teen niissä kaikissa jotain eri juttua.
- Pyykkäämisessä. Inhoan pyykien kuivumaan laittoa ja vaatehuoneeseen viemistä. En ikinä lajittele niitä mitenkään nätisti pyykkinaruille kuivumaan ja sukatkin ovat jossain aivan eri kohissa, koska ne joutuu kuitenkin sitten lajittelemaan vaatehuoneen puolella kun ne ovat kuivuneet.
- Kalenterimerkinnöissä. Tämä on osittain järjestyksessä, mutta välillä tulee sellaisia kohtia, kun kalenteriin on rustattu kiireessä joku meno tai sutattu joku juttu mikä onkin peruuntunut. Ja sitten miljoona muistilappua vielä välissä. Nyt tämän vuoden kalenteri on mulla A4 kokoinen, joten se on pysynyt jo hiukan enemmän järjestyksessä kun siihen mahtuu enemmän merkintöjä!
- Ruuan tekeminen. Joskus aamupalaa tehdessä saatan pilkkoa hedelmiä ja unohtaa ne pöydälle, mennä meikkaamaan ja sitten taas muistaa että munhan piti tehdä smoothieta :D Tai sitten laitan jotain pannulle ja menen kirjoittelemaan koneelle ja sitten havahdun siihen hirveään ruuan käryyn..

 Pepsi T-shirt (gifted by Junkyard) TÄÄLTÄ


2018/01/22

30 PÄIVÄN HAASTE


Nouwin sivustolla alkaa tänään 30 päivän bloggaushaaste #nouw30dayschallenge ja ajattelin kyllä nyt tarttua tähän haasteeseen! Vaikka bloggaaminen 30 päivän ajan on oikeastikin suuri haaste, niin mulla on silti intoa kokeilla, että miten mä tuun tässä onnistumaan! Onnekseni joitakin tulevia postauksia on tullut jo mietittyä, mutta paljon niitä myös puuttuukin. Ja toivottavasti te pysytte taas matkassa mukana!

Mikäli sulla on postaustoiveita, niin laita niitä ihmeessä tulemaan, olisi kiva päästä toteuttamaan jotain uusia ja tietysti niitä vanhojakin postausideoita! 

2018/01/20

10 KOSMETIIKKA SUOSIKKIANI

Ansaitsisin kyllä joka vuosi varmaan jonkun huonoimman ihonhoitaja-pokaalin, en nimittäin ole kovinkaan innokas tutustumaan uusiin kosmetiikkatuotteisiin enkä myöskään käytä kauheasti aikaa tai rahaa ihoni hoitamiseen. Minusta yksinkertainen hoito riittää, tarpeeksi kosteutta iholle sekä hiuksille! Meikkejä tietysti voisin ostaa vaikka ja kuinka ja mitä söpömpi purnukka on kyseessä, niin sen varmemmin tuote lähtee mukaani..

Kosmetiikkatuotteissa olen kokeillut useita eri hintaisia tuotteita, mutta harvoin niissä huomaan mitään sen suurempia eroja. Nyt kuitenkin listasin ne mun luottotuotteet, joita voisin ostaa uudelleenkin! Osa tuotteista onkin sellaisia, jotka ovat kulkeneet matkassani vuosia ja osa vain hetken aikaa!


Urban Decayn Makeup setting spray on ollut käytössäni jo reilu vuoden ajan ja tätä kiinnitesuihketta on jäljellä vielä runsaasti! Tätä olenkin käyttänyt satunnaisesti aina meikin kiinnittämiseen ja meikkipohja on pysynyt silloin ainakin koko päivän hyvin kasvoilla!


 L300 Cleansing Mousse on vaahtoutuva meikinpoistoaine, jonka kanssa ei tarvitse paljoa ollenkaan hangata silmämeikkejäkään irti. Tämä myös käy ripsienpidennyksien kanssa ja olen huomannut että ripsetkin ovat pysyneet kauemmin paremmassa kunnossa kun olen käyttänyt tätä kasvojen pesussa!


Too Faced Highlight tuli ostettua New Yorkin Sephorasta. Tämä on kyllä ollut kivan näyttävä highlight, mutta haluaisin vielä päästä kokeilemaan Jeffree Starin tuotteita! Plussaa myös ehdottomasti tästä sirosta ja nätistä purkista!


St. Moriz Tanning Lotion. Tämä on ollut monta vuotta jo suosikki itseruskettavani, jota käytän ympäri vuoden ajan. Itseruskettava on helppo levittää ja se näkyy heti iholla. Myöskin kuivuminen tapahtuu äkkiä, eikä iholle jää sellainen lähmänen olo.


Paul Mitchell Skinny Serum. Tämä sama hiusöljy on nähty yleensä läpinäkyvässä purnukassa ja vihreällä korkilla. Nykissä kuitenkin samainen öljy löytyi myös söpöstä vaaleanpunaisesta purnukasta, joten nappasin tämän heti mukaani! Tämä on ollut suosikki hiusöljyni jo parturi-kampaaja kouluajoilta, joten tästä en kyllä tule luopumaan varmaan koskaan! Öljy on ihanan kevyttä, eikä jätä hiuksia yhtään rasvaiseksi. Myöskin pidennysten käyttämisessä tämä on ollut ehdoton tuote!


Nyxin soft matte lip creamit on huulituotteissa luottotuotteitani. Minulla on lähes aina kuivat huulet ja suurinosa huulipunista häviää huulilta heti hetken kuluttua. Nämä on kuitenkin osoittautunut lemppareiksi ja kivoin sävy tähän mennessä on tämä Los Angeles!



Hiusten hoito on ollut viime vuosina tärkeä osa hiustenlaitossa ja olenkin kokonaan luopunut hopeashampoonkin käytöstä. Olen nyt satsannut hoitoaineisiin ja siinä mulla toimiikin Goldwellin Rich Repair hoitoaine, johon ihastuin jo silloin kouluaikoina. Sen kaverina on toiminut KC Color Mask sävyssä Vanilla, joka samalla hoitaa ja sävyttää hiusta.


Häihin ostin kasvonaamion meille laittautumista varten (toiselle kaasolleni tämä ei kuitenkaan ihan sopinut kun hän sai vaan ravunpunaisen naaman itselleen :D) Itse olen kuitenkin tykännyt tästä Glam Glown hopeasta kasvonaamiosta ja välillä onkin kiva rentoutua illalla vaan tekemällä kasvonaamion itselleen!



Viimeisenä tuotteena löytyy uusin meikkiostokseni. Jouduin luopumaan Rimmelin nestemäisestä eyerlinestä kun kyseistä meikkimerkkiä ei myydä enää täällä. Otinkin sitten kokeiluun Maybellinen Curvitude eyerlinen, johon tykästyin kyllä aivan täysin! Yleensä tällaiset kynänmalliset eyerlinet ovat jättäneet liian hailakan jäljen, mutta tästä tulee tosiaankin hyvin mustaa väriä ja tällä on helppo tehdä siistit rajaukset!