-->

2018/03/31

JOTAIN TAVALLISTA, JOTAIN PUNAISTA 



  Kaupallinen yhteistyö Junkyard 

Shoppailu on aina kivaa kun saa etsiä niitä aivan uudenlaisia vaatekappaleita sinne omaan vaatekokoelmaansa. Harvoin sitä on innoissaan ostamassa kaupasta ihan niitä perusvaatteita, kuten täydellisiä farkkuja, sukkia tai perus t-paitoja. Itsekin kyllä vältän melko pitkälle perusvaatteiden ostoa, yleensä perus topit repeävät ennen kuin hankin uusia ja samoin kävi nyt mun mustille farkuille. Nyt kuitenkin olen pyrkinyt petraamaan asian kanssa ja shoppailen myös aina säännöllisesti näitä perusvaatteita!
 
T-paita TÄÄLTÄ | Mustat farkut TÄÄLTÄ
 
Farkuissa ykköstoiveeni on se, että ne istuvat hyvin ja ovat mukavat päällä. Mustat farkut ovat itselläni varmaan eniten käytössä, joten niiden täytyy ehdottomasti olla hyvät jalassa. Junkyardin XX-XY really tight farkut yllättivät kyllä suuresti, ne oli juuri sopivan pillit, korkea vyötärö tuli sopivan ylös ja farkut tuntuivat mukavalta päällä! Perus farkkujen kaveriksi valikoituikin ihan perus valkoinen t-paita, joka toimii aina farkkujen kaverina.

Ennen olin värien suurkuluttuja, mutta nyt vanhemmiten värit ovatkin muuttuneet harmaaksi, valkoiseksi ja mustaksi ja vaatekaapista karisee koko ajan kaikki värikkäämmät yksilöt pois. Nyt kuitenkin vaaleiden hiusten kanssa haluaisi yhdistellä niihin basic sävyihin jotain värikästä ja olenkin hullaantunut hiukan punaiseen! Pienissä määrin kylläkin vielä, kuten näissä korviksissa, jotka tekevät heti perus asukokonaisuudesta mielenkiintoisemman!

Olen haaveillut tällaisista hapsukorviksista jo jonkin aikaa, mutta epäröinyt tulenko käyttämään niitä, kun en ole kovinkaan suuri korujen käyttäjä. Nyt kuitenkin olen päättänyt, että alan opettelemaan ottamaan näyttäviäkin koruja arkiseen käyttööni. Olenkin jo suunnitellut muutamia

asukokonaisuuksia näiden kanssa, haaveena olisi kyllä yhdistää nämä punaiset korvikset punaisten korkkareiden kanssa! Mustat korvikset taas toimivat oikeastaan minkä asun kanssa tahansa.

Punaiset hapsukorvikset TÄÄLTÄ | Mustat hapsukorvikset TÄÄLTÄ

Paketista paljastui myös jotain valmiiksi kesälle.. Viime kesänä ihastuin kaikkiin flipfloppeihin ja Nykistä metsästinkin sellaisia. Nyt ihastuinkin näihin Pepsi sandaaleihin, tulen niin käyttämään näitä kesällä kauppareissuilla! :D

Pepsi sandaalit löytyy TÄÄLTÄ!

 

2018/03/30

PÄÄSIÄISKATTAUS 

Pääsiäinen on jo tällä viikolla ja sen kunniaksi ajattelinkin toteuttaa kotiin hiukan erilaisen kattauksen, joka koostuu keltaisesta tehosteväristä. En ole mikään keltaisen suuri ystävä, mutta ajattelin sen kuuluvan pääsiäiseen, joten täältä tulee todella tipumaisen keltainen kattaus!
Alunperin mulla oli tarkoitus askarrella tähän niitä virpomisviuhkoja (pajunkissoja?) ja laitoinkin H:n lenkille koirien kanssa etsimään niitä oksia. Ei vissiin olltukaan niin helppo tehtävä kuin ajattelin, kuulema yhdet lapset veivät ainoat pajunkissat puskasta, mitä koko lenkillä sattui tulemaan vastaan :D Päädyin siis suosiolla hakemaan kaupasta keltaiset tulppaanit, voihan se olla että pajunkissat on vielä vähissä tämän talvenkin takia?

Kattaukseen pääsi myös uusi lasikarahvi, joka oli pakko napata H&M Homesta matkaani! Tämä tulee niin näkymään meidän brunssipöydissämme! Vaikka meillä nyt on pöytä katettuna pääsiäistä varten, niin lähdemme kuitenkin reissuun taas lauantaina, eli saa nähdä tuleeko tässä syötyä yhtään pääsiäislounasta! Ehkä mutustamme sitten suosiolla vaan noita suklaamunia, eikös se ole kuitenkin pääsiäisen pääasia?

2018/03/26

20 KYSYMYSTÄ BLOGGAAMISESTA 

Useassa blogissa on kiertänyt haaste, jossa on 20 bloggaamiseen liittyvää kysymystä. Olen aina ihan innoissani toteuttamassa näitä haasteita, joten kivaa päästä kirjoittelemaan myös tällaista joka liittyy itse tähän tekemiseen ja luulisin myös että osa teistä lukijoistakaan ei tiedä kaikkia näitä juttuja! Ps. Oli ihana napata asukuvat Helsingissä, koska kuvissa ei ollut ollenkaan lunta!! Päätin myös pukeutua keväisemmin ja iskeä päälleni ekaa kertaa ohuemman nahkatakin! 

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

IRC-galleria aikoihin tykkäsin tehdä juurikin erilaisia haasteita ja kyselyitä ja ottaa paljon kuvia. Myöskin mulla oli Myspace sivusto, jota oli kiva fiksailla mieluisan näköiseksi. Aloinkin sitten kirjoittamaan blogia, kun niitä alkoi ilmestymään Suomessa!

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Tänä vuonna tätä blogia olen kirjoittanut seitsemän vuoden ajan, ennen tätä olen kuitenkin kirjoittanut varmaan pari vuotta Buzznetin sivulla blogia, josta ei kukaan tiennyt sillon mitään :D

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe yms.

Blogini on vähän tällainen sillisalaattisoossi, eli postailen vähän kaikesta mikä liittyy elämääni tai mistä haluan postailla. Kuitenkin pääasiassa aiheet liikkuvat asukuvien, shoppailun, kauneuden, sisustuksen ja matkustelun parissa.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Yritän postailla neljä kertaa viikossa, joskus postausmäärä saattaa vaihdella!

5. Kumman valitset kuvat vai teksti?

Molemmat musta kuuluu blogiin! En jaksaisi ikinä lukea blogia, jossa on vain tekstiä, mutta toisaalta en myöskään sellaista, jossa on vain kuvia. Eli molempia minusta tarvitaan tässä hommassa, kuviin tietysti kiinnittää ensimmäisenä huomion! 
 

6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?

Ihan kaikkialta. Joskus saatan miettiä ihan arkisia asioita, niin keksinkin jotain uusia postausideoita. Myöskin muualta somesta saa uusia ideoita!

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?

En osaa sanoa, bloggailen oikeastaan vähän jokaiseen kellon aikaan, miten ikinä päivässä kerkeääkään! Mutta pääasiassa varmaan päivällä/illalla tulee postailtua enemmän, koska osan postauksista ajastan sitten seuraavalle aamulle.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms?

Kyllä varmaan päivittäin ajattelen jotain blogijuttuja. Kuvausjuttujakin teen varmaan useana päivänä viikossa, kommentteihin vastailen aina kun kerkeän ja sähköposteja ja postauksia tulee kirjoiteltua useasti viikossa!

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Luen aika useitakin, mutta aika epäsäännöllisesti, joskus enemmän ja joskus vähemmän! Lähinnä lifestyle/muotiblogit ovat lukulistallani.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Tykkään lukea blogeja jossa postataan monia erilaisia juttuja, mutta pääasiassa jos kirjoittaja vaikuttaa helposti lähestyttävältä ja kiinnostavalta tyypiltä, niin jään luultavasti seurailemaan blogia!

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisesta?

1. Mulla on ollut useita harrastuksia elämäni aikana, mutta tää on oikeastaan sellainen harrastus mitä en ole missään vaiheessa harkinnut lopettavani. Tässä on parasta kun saa toteuttaa itseään, suunnittella postauksia ja heilua kameran kanssa joka puolella!
2. Te lukijat. On ihana saada palautetta niin blogin puolella, kuin in real life. Ihana kuulla että joku on odottanut mun uutta postausta, siitä saa kyllä hyvin intoa tehdä tätä! Blogin kautta olen myös päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin!
3. Blogiaivoilla ajattelee asioita eritavalla ja näkee ehkä pieniäkin yksityiskohtia paremmin ja blogin avulla olen kokenut monia ihania kokemuksia joita en varmaan muuten olisi kokenut!

12. Entä kolme huonointa?

1. Tästä hommasta ei kauheammin pidetä lomia. Silloin kun inspiraatio on ihan täysin nollassa, eikä seuraavaa postausta ole suunniteltu tai siihen ei ole materiaalia, niin kyllä stressaan. Mutta pääasiassa blogi kuuluu elämääni ja silloin kun inspiraatiota ja aikaa riittää, niin silloin bloggaus on kyllä parasta!
2. Se kun nykyään olen itseäni kohtaan niin vaativa (tämä on ehkä ihan hyväkin juttu) mutta saatan esimerkiksi turhautua, jos en onnistu kuvauksissa yhtä hyvin kuin olin ajatellut.
3. Blogikaverien puute täällä päin. Kuvauskaveri on kyllä melko tärkeä juttu tässä harrastuksessa ja parhaiten kuvauksethan tietysti onnistuisivat toisen bloggaajakamun kanssa! Olisi myös kiva höpötellä useammin blogijuttuja toisten bloggaajien kanssa :D
 
 

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Todellakin! Pyrin kyllä aina vastaamaan kommentteihin, kunhan vaan muistan. Kommentit piristävät päivää kyllä kummasti!

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai Facebook-sivua?

Instagramista mut löytää nimimerkillä @miinakaroliina ja Facebookista löytyy myös blogin sivut nimeltä Miina Karoliina .

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjotatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Välillä on, yleensä ne on ajastettuna tuleville päiville valmiiksi. 
 
 
 

16. Bloggaatko avoimesti eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?

Perheeni ainakin tietää ja kaikki kaverini. Suurin osa kyllä tietää, eli bloggaan aikalailla avoimesti, mutta harvoin mainitsen kellekään uudelle tuttavuudelle että teen bloggaajan hommia.

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogin kautta?

Kyllä.

18. Mikä on tarina blogin nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?

Oma etunimeni ja toinen nimeni. Blogini nimi on muuttunut useita kertoja blogin alkuaikoina, mutta Miina Karoliinalla ollaan menty nyt ainakin kolme vuotta! 
 
Takki Zeeprafashion | Neule Gina Tricot | Farkut Bikbok | Huivi Vila | Kello Michael Kors | Laukku Prada | Hattu Junkyard (gifted)

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?

Haluan kehittyä tässä jutussa koko ajan ja vaadin itseltäni koko ajan parempaa jälkeä. Kuvauksien suhteen haluaisin oppia enemmän kameran käytöstä ja opetella käyttämään kameranjalustaa (olen vaan hajottanut sen jalustan ja heittänyt mäkeen..) Kirjoittamisen suhteen haluaisin myös olla parempi, koska välillä olisi kiva kirjoittaa välillä syvempää ja pitempää tekstiä, mutta mun on jotenkin hankalaa saada pitkää tekstiä aikaiseksi!

20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggajalle

1. Tee just sellainen itsesi näköinen blogi. Kirjoita just siitä mistä haluat, äläkä välitä muiden mielipiteistä!
2. Aikatauluta bloggaamista. Suunnittele postauksia valmiiksi ja mieti minkälaisia kuvia ottaisit niihin. Näin bloggaus pysyy mukana arjessa, eikä unohdu. Jossain vaiheessa se saattaakin sitten sattumalta pyöriä mielessä joka päivä ja haluat koko ajan miettiä mitä voisit seuraavaksi kirjoitella blogiin!
3. Älä välitä vaikka muut tuijottelisivat ja ihmettelisivät. Tällä kylällä ei ole kovinkaan montaa bloggaajaa, joten saan kyllä asukuvailuissa aina tuijottavia katseita, mutta en jaksa antaa niiden häiritä :D

 

2018/03/25

YÖPYMINEN SOKOS HOTEL PRESIDENTISSÄ 

Kaupallinen yhteistyö Sokos Hotel Presidentti

Tällä viikolla mulle tuli reissu Helsinkiä kohti ja yövyinkin tuolla reissulla Sokos Hotel Presidentissä. Tykkään kyllä kun arjen keskellä tulee tällaisia reissuja, pieniä irtiottoja siitä tavallisesta arjesta ja muutenkin Helsinkiin meneminen on kyllä aina kivaa! Olin kyllä melko innoissani kun pääsin hotellihuoneeseeni, Sokos Hotel Presidentin henkilökunta oli selkeästi arvannut minkä tyylisestä sisustuksesta pidän, nimittäin mulle oli valittu huone ylimmästä kerroksesta ja teemaltaan se olikin "Hiljaisuus".

Huoneen suunnittelija, Paola Suhonen onkin kuvaillut huonetta näin:
"Tarinallista ja tunnelmallista hotellia, jossa suomalaisuus yhdistyy pohjoiseen ulottuvuuteen ja eksotiikkaan, ei täältä vielä löydy. Design-hotelleja ja boutiquehotelleja on maailma täynnä. Suomalainen muotoilu taas näkyy monissa hotelleissa osana sisustussuunnittelua. Me halusimme luoda kokonaisuuden, jossa suomalaisuuden tunnelma ja tarina täyttävät koko hotellin."

Hotellihuoneen sisustus oli todellakin mieleeni! Ihanan harmoninen ja rauhallinen sävymaailma toi todellakin hiljaisuuden huoneeseen. Valkoista, harmaata ja muutamia ihania yksityiskohtia vaaleanpunaisena ja kultaisena. Myöskin suurista ikkunoista tulvi paljon valoa sisään (oli aika huippua herätä kunnon auringonpaisteeseen hotellilakanoiden keskeltä!!)

Sokos Hotel Presidentissä on tullut paljon uudistusta viime aikoina. Hotellin aula oli myös hienosti sisustettu ja kokonaisuudessaan hotelli oli todella viihtyisä.

Me vietettiinkin Melissan kanssa hotellissa illalla kunnon pyjamabile meininki, katsottiin telkkarista jotain teinileffaa, syötiin kiinalaista ja kerrottiin kuulumisia. Ihanan rento tiistai!

Kaikenkaikkiaan aika mahtava hotellikokemus, oikeastaan yksi parhaimmista. Hotellihan sijaitsee ihan Helsingin ydinkeskustassa, ikkunoista oli suora näkyvyys Kampille ja rautatientorille. Kaupungilta ei myöskään kuulu kovaa meteliä huoneisiin, joten yöt saa varmasti nukuttua rauhassa. Henkilökunta oli myös super ystävällistä ja aamupala ei myöskään jättänyt nälkäiseksi! Hotellista löytyi myöskin sauna- ja allas osasto.

Mikäli sä kiinnostuit pienestä minilomasta Helsingin päässä, niin käy kurkkaamassa hotellin kotisivut täältä!

 

2018/03/23

VIIME AIKOINA OLEN.. 


Varannut seitsemän bussimatkaa Helsinkiin

Tehnyt blogijuttuja aikalailla - ja koko ajan on lisää tulossa, olen melko innoissani näistä uusista jutuista!

Viettänyt yhden yön hotellilakanoiden keskellä - viikonloppuna postailenkin tästä paremmin lisää!
Oppinut olemaan ilman hiustenpidennyksiä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen (tällä hetkellä jatkeet ovat olleet kaapin perällä jo peräti reilu viikon ajan.!)

Viettänyt ihania tyttöjen iltoja, johon on kuulunut vain löhöilyä ja hyvää ruokaa! Ehkä parasta.

Nauttinut kiireestä ja reissaamisesta, mutta yhtälailla siitä kun kotiin saa tulla vaan möllöttämään sohvalle!

Haaveillut ulkomaanmatkoista mm. Japaniin, Hawajille, Malediiveille, Dubaihin, Jenkkeihin.. Lista vaan jatkuu ja jatkuu, auttaako tähän matkakuumeeseen muu kuin vaan bookata ne lennot johonkin?!

Kokenut hiukan hämmentävän hetken, kun kesken asukuvailujen joukko aasialaisia naisia kysyvät saavatko tulla kanssani yhteiskuvaan :D

Vihannut talvea ja kylmyyttä EDELLEEN.. En jaksaisi enää pukeutua toppatakkiin! Miksi joka päivä sataa lunta?!

Löytänyt sopivan mekon ensi kuun gaalaa varten! (ja samalla ratkennut shoppailemaan muitakin uusia vaatteita..)

Syönyt useasti noutoruokaa ja miettinyt että kotona ruuan tekeminen on kyllä todella ärsyttävää :D

Koukuttunut sarjaan nimeltä How to get away with murder!

Haaveillut uuden laukun hankinnasta - hankkisiko pikkulaukun vai uuden käyttölaukun?


2018/03/21

PLATINABLONDI

Kaupallinen yhteistyö Biozell 

Vuoden verran olen kasvattanut hiuksiani ja unohtanut hopeashampoon sekä hiustenvärjäyksen lähes kokonaan. Nyt kuitenkin kevättä kohti olin kyllästynyt kasvaneeseen juurikasvuun, tylsään väriin ja välillä myös pidennyksien käyttöön. Hiukseni alkoivat pitkästä aikaa olemaan oikein terveet. Jotain uutta oli siis saatava ja tänä keväänä ajatellinkin sen olevan platinablondi long bob. Biozell lähettikin minulle juuri sopivaan saumaan hyvän blondi-setin, jossa sain vaalennusvoiteen sekä hopea shampoon, hoitoaineen ja sävytteen!


Hiusten värjääminen kotona on aina hiukan jännittävää. Itsellänikin on tapahtunut hiusten värjäilystä mm. hiusten katkeilua ja tietysti hius kärsii aina värjäämisestä (ja joskus hiuspurkista onkin tullut aivan eri värinen tukka kuin mitä piti :D). Nyt kuitenkin uskalsin testata tätä hellävaraista Rialin vaalennusvoidetta , kun hiukseni olivat saaneet kasvaa rauhassa jo vuoden verran. Rial on hajuusteeton ja käy käysittelemättömille hiuksille. Hius vaalentuu 2-3 sävyä ja tuote tekee hiuksista luonnollisen vaaleat ja sileät.

Ensin levitin vaalennusvoiteen tyveeni ja loput sitten latvaan. Annoin vaikuttaa n. 30 minuuttia!


Biozellin paketissa mukana tuli myös aivan uudet tuttavuudet itselleni, nimittäin Silver shampoo ja Silver Conditioner . Yllätyin miten hyvin tuossa shampoossa olikaan pigmenttiä! Itselläni hiukset ovat luonnostaan todella kultaisen sävyiset (kuten ylempänä olevassa kuvassa voi nähdä!), joten valkoisten hiusten saaminen tulee varmasti olemaan työlästä.

Vaaleiden hiusten ylläpitämiseen olenkin yleensä käyttänyt pääasiassa hopea shampoota. Shampoo kuitenkin yleensä hiukan kuivattaa hiusta. Silver Colormask onkin hyvä lisä hopeshampoon ja hoitoaineen lisäksi. Itse käytän tätä noin kerran viikossa, aina vaikka saunan yhteydessä niin hiukset saavat hyvin tehohoitoa ja kirkastaa samalla väriä!

Tältä nyt lopputulos näyttääkin yhden käsittelykerran jälkeen! Hiukset olivat suoraan vaalennusvoiteen huuhtelun jälkeen kellertävät, joten miksailinkin näin tuotteiden kanssa:

- Vaalennusvoiteen pesun jälkeen pesin hiukset hopea shampoolla + hopea hoitoaineella.

- Laitoin saunaan silver color maskin ja annoin siellä vaikuttaa hetken

- Huuhtelin color maskin pois, laitoin hopeashampoon uudelleen - menin saunaan hopea shampoon kanssa hetkeksi

- Huuhtelin shampoon pois ja pesin hiukset vielä hopea hoitoaineella!

Hiukset vaalentuivat jo hyvin ensimmäisellä käsittelykerralla, mutta tulen varmaan toistamaan tämän käsittelyn hiukan myöhemmin vielä uudelleen, jotta loppukin keltaisuus saadaan tyvestä irtoamaan! Nyt olenkin opetellut jo hiukan elämistä ilman pidennyksiä ja tämä platinablondi tuntuu kyllä aivan omalta väriltä!



2018/03/20

TIISTAIN KUULUMISET 

Takki Primark | Farkut Bikbok | Kengät H&M | Laukku Michael Kors | Huivi Cubus

Tiistai terkut täältä tien päältä! Mun herätyskello soi tänään jo 04:30 kun lähdin Helsinkiä kohti, jossa menen erääseen meikkitilaisuuteen ja hotelliyöpymiseen! Kivaa irtiottoa arjesta, viime aikoina olen ollut aika paljolti vain töissä töissä ja töissä. Muutenkin kivaa päästä useammin käymään Helsingissä, olenhan ikuinen tuuliviiri joka haluaisi matkustella joka viikko johonkin suuntaan!

Onneksi arjen keskelle on myös mahtunut myös brunssia ihanan ystävän kanssa, aurinkoisia kelejä ja muutama postipaketti (mm. hiuksiini tuli muutosta yhden postipaketin avulla, tästä lisää huomenna!)
Kohta kuitenkin hyppään Bussin kyytiin ja jos haluatte seurata menoani niin saatan yritän päivittää Instastoryä päivän aikana! (IG: @miinakaroliina)

2018/03/18

VIIKON UNIPÄIVÄKIRJA 

Bongasin Emmin blogista hauskan postausidean ja päätin toteuttaa tämän omankin blogin puolella! Olen aina ollut kiinnostunut kaikista uniin liittyvissä asioissa ja haluaisin myös tietää, miten saisin nukuttua mahdollisimman hyvin kaikki yöt ja jotta olisin päivisin mahdollisimman pirteä. Nukun kyllä sikeästi kuin tukki, unen saamisen kanssa ei ole ollut ikinä mitään ongelmia, mutta koen silti olevani aina väsynyt, ihan sama kuinka paljon nukunkaan päivän aikana. Yöllä kuitenkin olen melko aktiivinen, näen joka yö erilaisia unia, saatan käydä laittamassa yöllä H:n työpaidan päälleni tai muuten vaan pyöriä ja hyppiä sängyssä ja höpistä vielä omituisia juttuja..
Mutta joo, nyt katsoin aamuvuoroviikolla, miten paljon tulikaan nukuttua. Ehkä seitsemän tunnin yöunet on mulle liian vähäiset, koska tällä kyseisellä viikolla kaipasin ehkä turhankin useasti päikkäreitä..

Maanantai: 

Nukkumisaika: 23:00 - 06:00 + 15 min torkku (n. 7h 15 min)

Herätessä väsyttää ja heräsin kesken unien. Aamupäivällä piristyn hiukan, mutta neljän aikaan päivällä nukun parin tunnin päikkärit..

Uni: Olin lähdössä kesken työpäivän onnibussilla pois, mutta en ollut muistanut pakata. Aloitin pakkaamisen jo 10 minuuttia myöhässä kun bussi on jo lähtenyt. Torkkujen aikana nään unta, missä rämmin umpihangessa metsässä kainaloita myöten ja etsittiin suomenlapinkoiria, jotka oli äkäisiä. Sit mentiin yhdelle tallille ja kaverini hevonen oli muuttunut friisiläiseksi ja vaihdoin sille loimen päälle käytävällä ja kysyin pomolta kerkesikö se jumppaan vaikka lähdin kesken työpäivän sinne onnibussille.

Tiistai: 

Nukkumisaika: 22:52-05:30 (n. 6 h 30 min)

Herään ennen herätyskelloa ja katson paljonko kello on. Vartti ennen herätystä, joten en viitsi enää alkaa nukkumaan. Väsyttää ehkä vähän, mutta pää tuntuu vähän kipeältä. Päivällä väsyttää päänsäryn takia.

Ei mitään unia tänä yönä!

Keskiviikko: 

Nukkumisaika: 23:00-7:19 (ilman herätyskelloa, unta n. 8 h 20 min)

Herään aamulla pariin kertaan ennen seiskaa katsomaan kelloa. Jatkan unia aina välissä. Herätessä ei oikeastaan väsytä, mutta silmät ei meinaa aueta. Olen koko päivän ihan perus pirteä!

Uni: Olin H:n autotallissa ja hallin ovi tippui, kun en mennyt pitämään sitä kiinni. Sit H sanoo et pitäiskö hankkia uus auto. Lähden Helsinkiin ja nään siskoni ja äitini, äiti oli ostanut siskolle kauhean suuren kuviollisen laukun ja siskoni mies kysyi haluaisinko samanlaisen. Heittelin siinä samalla jollekin lapselle palloa ja se nouti sitä. Mulla ei ollut yöpaikkaa tuolloin Helsingissä ja älyän sen vasta silloin kun olin siellä perillä.
Torstai: 

Nukkumisaika: 22:35-06:00 + 15 min torkku (n. 7 h 30 min)

Nukuin todella sikeästi ja herätessä väsyttää todella paljon. Päivällä on laiska olo, enkä kotona ollessa meinaa jaksaa tehdä mitään.

Uni: Meidän lapsuudenkoti oli laitettu Toriin myyntiin, niin että kaikki ulkorakennukset oli erikseen myynnissä. Talon hinta oli 125 000 euroa.
 
Perjantai:

Nukkumisaika: 22:00-7:54 (ilman herätyskelloa, unta n. 9h)

Herään taas kesken unen. Aamulla on laiska olo, tai oikeastaan koko päivän ajan. Olisin nukkunut myös päikkärit mutta pidin itseäni väkisin hereillä :D

Uni: Olin Dubaissa vesipuistossa. Vesipuistossa oleminen maksoi 1045 euroa päivässä. Sitten myös halusin Alpakan, joka maksoi 1500 euroa.

Lauantai: 

Nukkumisaika: 22:42-06:00 + 15 min torkku (n. 7h)

Herätessä ei kauheasti väsytä. Päivällä taas väsyttää paljon ja nukun vajaa tunnin päikkärit.

Näin jotain sekavia unia, mutta niistä en paljoa muista mitään.
Sunnuntai:

Nukkumisaika: 23:48-06:00 + 15 min torkku (n. 7h)

Pieni väsymys ja päivällä nukun taas 2-3 tunnin päikkärit ja sitten ilta kahdeksalta herään taas uudelleen ja olen pirteämpi :D

Ei unia.

Maanantai: 

Nukkumisaika: 22:40-08:20 (n. 9 h 40 min)

Herään kesken unen ja ilman herätyskelloa. Koko päivän on melko normaali olo, välillä pirteämpi ja välillä väsyneempi fiilis!

Uni: Olin menossa toisen bloggaajan kanssa kuvailemaan. Sitten olinkin Nykissä jossain tehtaalla, jossa meidät yritettiin tappaa. Menin kaappiin piiloon, mutta mut löydettiin sieltä. Aloin hakkaamaan sitä ukkoa ja sitten siitä viereisestä hallista tuli autonasentajia, jotka lupasi auttaa ja vetivät kirveellä sen ukon jalan poikki. Me lähettiin sieltä sitten ulos sellaisen pesuhuoneen kautta (joka ilmeisesti oli tyyliin joku Valion tehdas) ja sanoin että olin täällä pesupuolella töissä. Sitten mentiin taksiin ja lähdettiin ajamaan hotellille. Ihasteltiin Nykin valoja ohi mennessä ja meillä oli kyydissä myös pesukarhu nimeltä Rolle, joka oli tämän meidän taistelun jäljiltä aivan veressä.



2018/03/16

TB STYLE - MAALISKUU

Tänään kurkataan taas muutaman vuoden taakse - miltä ne asukuvat ovatkaan näyttäneet maaliskuussa vuosina 2012-2018? Jännä että olen jaksanut jopa kuuden vuoden ajan kuvailla asuja niin säännölliseen tahtiin. Voin myös vähän marista samalla tästä ylipitkästä talvesta, joinakin vuonna on ollut kyllä selkeästi lämpöisempää ja vähemmän lunta kuin nyt! Olis ihan jees jos saisi huidella ulkona nahkatakissa ja lenkkareissa ilman että jäätyy tai että sukat kastuvat kauheasta lumen määrästä..
 2012 Asukuvat oli tällöin ihan uusi juttu ja nehän napattiin ihan missä vaan, kuten kotona peilin kautta tai jossain parkkipaikan kupeessa. Tää asu on ihan ookoo, mutta ehkä nykyiseen makuuni liian teinimäinen! Yllättävän hyvä valinta kuitenkin tuolloin 19-20 vuotiaana hahah! Nuo Dr.denimin farkutkin palvelivat minulla jopa kuuden vuoden ajan, mutta yksi päivä ne päättivät ratketa suoraan takamuksesta..

2013 Tallinnassa otetut asukuvat, jossa olen kyllä super kalpea! :D Tai tuollainen oikeasti olen, koska tuossa vaiheessa olin rusketuslakossa tatuoinnin takia.. Asu ei kauheasti nappaa, jokin siinä mättää. Ehkä laukun pitäisi olla musta tai jotain? Mitään vaatekappaletta en kyllä omista tästäkään asukokonaisuudesta!

2014 Tässä vaiheessa tyylini on alkanut olemaan jo vähän selkeämpi ja tämä asu onkin ihan jees! Ainoa minkä vaihtaisin, olisi tuo tuubihuivi, joka varmaan vaihtuisi vaikka Vuittonin harmaaseen huiviin. Ja miten lämmin tuolloin on ollutkaan!!

2015 Lahdessa räpsäisty asukuva ja asu on taas ihan kiva! Lenkkarit ehkä vaihtuisi tällä hetkellä Niken lenkkareihin, mutta muuten voisin pukea saman asun uudelleen! Myös pieni ikävä tuota valkoista tukkaa kohtaa alkaa nousta kummasti..

2016 Kouvolassa napatut kuvat ja tykkään kyllä tästä asukokonaisuudesta, kivan klassinen ja yksinkertainen!

2017 Viime talven kuvista tykkään myöskin! Ehkä pitäisi useamminkin pukea talvella mekkoja ja hameita?!

Tämän vuoden asukuvat ovat edelleen melko talviset. Kevättä kohti on kuitenkin kiva luoda vähän vaaleampia asukokonaisuuksia! Mikä näistä asuista oli sun lempparisi?