-->

2018/03/03

12 TASSUA

Rento lauantai, jonka vietin vapaapäivän merkeissä. Aamupäivääni kuului mm. kavereiden näkemistä, pientä shoppailua omalla pikku kylällä sekä sen jälkeen suuntasimme Emmin kanssa jäälle kuvailemaan. Meidän kuvausreissuhan ei sujunut ihan niin simppelisti, kuin oltiin alunperin ajateltu :D

Nyt kuitenkin kuvauskeli oli mainioin, ihanaa kun pakkaset ovat lauhtuneet eikä kameran kanssa tarvi kulkea ulkona näpit umpijäässä. Tykkään kyllä tästä lopputalvesta, kun aurinko on alkanut pilkottamaan lähes päivittäin ja sää alkaa lämpenemään!


Jäällä mukana meillä oli koko koirasakki, yhteensä 12 vipeltävää tassua, yksi roikkui välillä kameran hihnassa tai reppuni tupsupallossa, yksi nosteli tassujaan ja katsoi murhaavasti millon lähtisimme pois, yksi kerjäsi taas herkkuja koko kuvailusession ajan hahah!

Ihme ja kumma, satojen kuvien joukosta löytyi onneksi myös niitä onnistuneita (ja omituisia :D) otoksia! Nyt loppuillan luultavasti vietän jälleen Netflixin seurassa (ja ehkä pikaruuankin kanssa...) Huomenna nimittäin vietetään pientä tyttöjen päivää Jyväskylässä, tästä tulette kuulemaan sitten ensi viikon puolella!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti