-->

2018/03/12

BLONDI SUUNNITELMA


Viime päivinä olen kokenut hiukan kyllästymistä hiuksiani kohtaan - pidennysten laitto välillä kyllästyttää (etenkin se kun yrität pitää ne takuttomina ja pois edestä..) mutta myöskin ilman pidennyksiä omat hiukseni ovat todella tylsät. Viime kampaajakäyntini oli viime vuonna kesäkuussa, enkä sen jälkeen ole jaksanut tehdä hiuksilleni juurikaan mitään. Hopeashampoon käyttökin on jäänyt pois viimeisen puolen vuoden aikana!

Olen toisaalta nykyään melko laiska laittamaan hiuksia, vaikka hiustenpidennykset ovatkin roikkuneet matkassani säännöllisesti yli 10 vuoden ajan. Nyt kuitenkin omat hiukset alkavat olemaan siinä "long bob" rajalla ja pidennykset ovat silloin tällöin jääneet jopa kotiin. Luonnollisen sävyiset hiukset on helppo ylläpitää, kun ei tarvitse temppuilla sävytteiden kanssa. Olen kuitenkin kyllästynyt tähän reuhkaan ja kaipaan jotain uudistusta! 

Blondista en aijo luopua - tämä on niin mun värini ja nyt on ollutkin helppoa, kun hiuksia ei ole tarvinnut värjätä pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin juurikasvu alkaa paistamaan sen verran, että hiukset tarvitsisivat vähintäänkin raikastusta blondeilla raidoilla. Jos päädyn tähän raidotukseen, hiuksiini ei tulisi mitään sen suurempia muutoksia ja jatkaisin välillä pidennyksienkin käyttöä. Vaihtoehto B onkin houkutellut mielessäni hetken aikaa, nimittäin ihan valkoinen tukka. Mikäli päätyisin tähän, joutuisin tilaamaan uudet hopeashampoot ja jättämään pidennykset kaapin perälle, sillä siihen pidennysten sävyttämiseen en kyllä enää ala, kun siitä on yleensä tullut vaan grande katastrooffi! :D Listailinkin vähän kummastakin vaihtoehdosta plussia sekä miinuksia, olisi myös kiva kuulla kumman vaihtoehdon kannalle te olisitte! 
 
Luonnollinen blondi:
+ Helppo ylläpitää, eikä hiuksia tarvitse värjätä muuten kuin raidottamalla. (tämä olisi hiustenkasvun kannalta parempi kuin koko pään blondaus..)
+ Mahdollisuus käyttää edelleen omia hiustenpidennyksiä, jotka ovat samaa sävyä.
+ Hiuksia ei tarvisi sävyttää
- Omat hiukset ilman jatkeita vaativat paljon laittoa..
- Välillä luonnollinen blondi kyllästyttää.

Platina blondi:
+ Vaihtelu virkistäisi!
+ Lyhyt tukka näyttäisi kivemmalta valkoisena
- Hopeashampoon kanssa sävyttäminen ja valkoisuuden ylläpitäminen
- Ilman jatkeita hiukseni vaativat paljon laittoa, ne kihartuvat helposti ulkona ja menevät helposti päätä myöten..
- En voisi käyttää hiustenpidennyksiä koska ne eivät ole samaa sävyä. (tämä olisi toisaalta hiustenkasvun kannalta hyvä asia)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti