-->

2018/04/09

HETKI PAIKALLAAN 

Mä olen superhuono kyllä raivaamaan kalenterista aikaa pelkälle olemiselle. Nyt kuitenkin viime viikolla oli paljon tekemistä ja energiat tuntui olevan nollassa, joten lupasin itselleni, että sunnuntai on mulla täysin tyhjää ja tulen makoilemaan vaan sängynpohjalla. Vaikka mua yritettiin hiukan jo houkutella kaikkiin kivoihin juttuihin, niin silti sain pidettyä pintani ja päätin pitää sen oman rentoutumispäiväni.

Mun sunnuntai tosiaan olikin ihanan rauhallinen, nukuin yli 11 asti, tehtiin aamupalaksi vohveleita, katsottiin telkkaria ja tein muutamia blogijuttuja. Jotenkin kun koko päivää ei ollut buukattuna täyteen, innostuin myös pyyhkimään kotona pölyjä, pesemään pyykkiä ja vaihtamaan lakanoita. Voisi siis varmaan useamminkin asennoitua päivään näin, eikä laatia joka päivälle suurta to-do listaa. Nyt energiaa ja intoa olikin aivan eri tavalla tehdä kaikkia näitä melko tylsiäkin asioita!
Tällä viikolla onkin jokaiselle päivälle ohjelmaa, ensin pari työpäivää ja sitten hyppäänkin huomenna junaan ja lähden loppuviikoksi Helsinkiin, kun siellä on muutamat blogitapahtumat tiedossa. Lauantaina olemmekin menossa gaalaan ja hotelliin, joten tosi kivaa päästä pitkästä aikaa viettämään aikaa bloggaaja tyttöjen kanssa!

Super kivaa viikon alkua sinne ruudun taakse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti