-->

2018/03/14

MITÄ OLEN KUUNNELLUT 2000-LUVULLA?

Mitä mun soittolistoilla onkaan soinut elämäni aikana? Koitin muistella niitä superhittejä (osa näistä ei enää kyllä kuulu sinne suosikkilistalle.. :D) 90-luvulla taisin luukuttaa pelkästään Spice Girlsiä, mutta 2000-luvun alkupuolelta oli jo helpompi muistaa mitä biisejä soikaan minäkin vuonna! Saatatte ehkä hiukan yllättyä, musiikkimakuni on melko laidasta laitaan, suomalaisia kappaleita ei kuitenkaan ole kovinkaan paljoa tullut kuunneltua!

Skene ajan kappaleita oli yllättävän hankala löytää, koska kuuntelimme musiikkia enimmäkseen Myspacen puolelta, enkä muista oikeastaan yhtään kappaleen nimeä tai esittäjää :D Myöskin nykyään kun kuuntelen musiikkia, en tahdo ikinä muistaa katsoa kappaleen nimeä, joten kuuntelen vähän mitä sattuu.. Löysin kuitenkin onneksi jotain mieleen painuvimpia kappaleita ja samalla yritin vähän keksiä tarinaakin, mistä ne ovat jääneet mulle mieleen!
90-luvun loppupuoli (1996) : Spice Girls - Wannabe
(pukeuduin pienenä Emmaksi kun siskoni oli taas suuri Victoria fani.. kauhea myös ajatella että tämän kappaleen ilmestymisestä on 22 vuotta!!) 

(Tässä oli niiiin hieno heppamusiikkivideo joka jäi mieleeni.. :D) 

(Tän kuulin ihan ekan kerran kummieni luona.. :D) 

(Tästä tulee ihan Sims Urbz peli mieleen !! )

( Tän kuulin ekan kerran savonlinnassa kun kaverillani oli tää soittoäänenä ja ihastuin tähän biisiin heti!) 

(Tässä vaiheessa oli selkeesti mun räppiaika, 50 cent oli kova juttu ja Lauran kanssa kuunneltiin aina tätä Eminemin biisiä niiden vanhassa talossa! :D) 

( Tätä kuuntelin useasti kun olin ratsastamassa entisellä hevosellani )

( Tästä tulee niin mieleen H:n ja mun seurustelun alkuajat !! )

( Skene ajan ehdoton suosikkibiisi! :D) 

( Skene aikana kuunneltiin paljon Millionairesia (varmaan just jossain Ruttiksessa) ja silloin tuli kuvioihin myös Lady Gaga ja muistan kun kuultiin ekaa kertaa Mellin kaa tää Just Dance kappale! ) 

( Tätä kuunneltiin kaverini luona ja tästä tuli ihan ehdoton lempparibiisi! ) 

( Vietettiin yhtä juhannusta kavereiden kanssa ja tää jäikin sieltä reissulta mieleen! )

( Tätä kuuntelin kun ajelin pinkillä Ooppelilla Rovaniemelle

( Tätä taas kuuntelin kun muutettiin Lahteen ja ikävöin kotiin jo samantien kun olin pakannut kaikki vikatkin kamat autoon..) 

( Tästä taas tulee ihanat Lahtelaiset mieleen ja meidän kesäiset reissut esim Pönttövuoreen! )
( Kuuntelin salaa musiikkia töissä bluetooth kuulokkeilla ja tää tuli just niihin aikoihin! )

( Tää oli meidän hääkappale ♥ )
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti