-->

2018/06/29

BLOGIYSTÄVÄKIRJA 

Mä niin tykkään tehdä kaikkia näitä haastepostauksia ja olenkin huomannut useassa blogissa pyörivän tällaisen "blogiystäväkirja" postausidean. Nyt tulinkin julkaisemaan hiukan kesäisempiä asukuvia ja vastailemaan samalla näihin kivoihin kysymyksiin! Olin aina ala-asteella innoissani täyttämässä kaikkia ystäväkirjoja ja itsellänikin taisi olla niitä useampikin ja sinnehän piti silloin kirjoittaa tiedot ylös niin kavereilta kuin silloisilta hamstereilta ja koiriltakin :D Oliko sulla aikoinaan ystäväkirja?


 Bloggajan nimi: Miina
Blogin nimi: Miina Karoliina 

Ikä/Blogin ikä: 25 v, blogilla on ikää jo tänä vuonna seitsemän vuotta!
Aikaisemmat blogit: Aloitin bloggauksen joskus aiemmin jo Buzznetissä ja silloin en julkaissut sitä kellekään. Silloin blogin nimi oli Miina Princess, mutta sitten kun uskaltauduin vaihtamaan Bloggerin puolelle, nimi vaihtui sitten Dream Dropsiksi. Tuo nimi ei kuitenkaan tuntunut omalta ja jossain vaiheessa muutin nimen Miina Karoliinaksi ja siinä on sitten pysytty, vaikka blogi onkin vaihtunut Bloggerista tänne Nouwin puolelle.

Miksi aloitit bloggaamisen: IRC-gallerian aikana harrastettiin paljon kuvaamista ja muutenkin koneella istuskelua, sitten alkoikin tulla blogeja ja halusinkin perustaa heti omani, päiväkirjamaisena paikkana tietysti. Ensin en kuitenkaan halunnut kertoa kellekään tästä harrastuksesta, mutta nyt siitä oikeastaan tietävät kaikki ja olenkin kirjoittanut blogia säännöllisesti monen vuoden aikana!
Mistä aiheesta postaat mielelläsi? Kaikki mitä omaan elämääni liittyykään, matkustelua, sisustamista, shoppailujen esittelyä ja asukuvien jakamista. Tykkään kirjoittaa tätä edelleen päiväkirjamaisesti, joten niiden postauksien tekeminen on ainakin kivaa!
Mistä aiheesta et postaa mielelläsi? En halua jakaa kaikkia henkilökohtaisia asioita tänne blogin puolelle, enkä hirveästi myöskään negatiivisiä asioita vaikka joskus on ihan hyvä kertoa niitäkin asioita, koska elämähän ei koko aikaa ole loistokasta. En myöskään mielelläni tee mitään reseptipostauksia, koska en osaa tehdä kauniita ruoka-annoksia tai ylipäätänsäkään en osaa tehdä mitään hyvää ruokaa :D Myös videoiden tekeminen on itselleni vähän vieras asia, joten en ole kovin innoissani suunnittelemassa videopostauksia :D
Blogistani tulee isona: Tää on niin hauska kysymys! Mut en mä tiedä, toivottavasti ainakin vanha :D En haluaisi kyllä luopua tästä harrastuksesta vaan olisi kiva kun voisi pitää blogia yllä vielä useidenkin vuosien päästä, vaikka blogimaailma on hiipumassa alemmas.
Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan? Vähän liiankin kriittinen. Jos jotkut kuvat ei ole itselleni mieluisia, en tule julkaisemaan niitä blogissa. Sama koskee myös joitan tekstejä joita olen tehnyt luonnoksiin, jos en ole tyytyväinen niin en halua vaan julkaista niitä ollenkaan. Tässä harrastuksessa alkaa koko ajan vaatimaan itseltään enemmän ja tavoittelee koko ajan parempia kuvia ja tekstejä. Ehkä ihan hyvä juttu, mutta välillä taas vähän huonokin juttu!
Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana? Melko paljon juttuja jotka ei teille lukijoille näy! Kuvailua, sähköposteja, kommentteihin vastaamista, toisten somekanavien päivittämistä, kaaosta kotona kun yrität keksiä miten saisit kuvista mahdollisimman kivan näköisiä ja myös useita tunteja tietokoneella istuen ja kuvia editoiden jne.
Blogin kautta olen saavuttanut: Ensinnäkin olen saanut tutustua toisiin ihaniin bloggaajiin, päässyt vierailemaan erilaisissa blogitapahtumissa, saanut tehdä ihania yhteistöitä eri firmojen kanssa ja saanut myös huikeat määrät kuvia talteen kaikista hetkistä. Tänä vuonna olen myös voinut kutsua että blogi on yksi työni.
Blogisalaisuutesi? Mulla pysyy bloggausrytmi kun olen suunnitellut postauksia etukäteen ja miettinyt kuvausmateriaalia valmiiksi postauksia varten. Jos en pitäisi tuota rytmiä yllä, unohtaisin varmaan bloggaushommat kokonaan. Nyt kun ne on kirjattuna kalenteriin ja julkaisen postaukset tiettyinä päivinä, saan hyvin päiviteltyä blogia!
Suosikkisovellukseni: Tällä hetkellä varmaan Instagram! Sinne päivittelen usein kuvia ja välillä myös instastoryä. Snapchatin poistin hetki sitten kokonaan kun koin sen olevan jo aika ylimääräinen ja vanha juttu.
Lempibloggaajasi: Ehdottomasti suosikkini on Kenzas. Kenzalla on todella ihania asuja ja kuvia ja samalla myös opin hyvin englantia kun luen hänen postauksiaan!
Mikä erottaa blogisi muista blogeista? Olen kirjoittanut blogia nyt melko kauan aikaa ja kaikki vanhatkin postaukset löytyvät blogista (vaikka osa niistä on aika kauhistuttavia! :D) mutta kirjoittelen blogiini oikeastaan mitä ikinä haluankin, enkä rajaa tätä tiettyyn aiheeseen. Olen myös pieneltä paikkakunnalta, jossa ei ole kovinkaan montaa bloggaajaa.
Paras blogimuistosi? Ehdottomasti treffaaminen muiden bloggaajien kanssa, keväällä oltiin tyttöjen kanssa hotellissa ja käytiin gaalassa, pari viikonloppua sitten oltiin isolla bloggajaaporukalla mökkeilemässä. On niin kiva päästä näkemään ja kuvailemaan samanhenkisten ihmisten kanssa!
Kenet haastan mukaan? Kaikki te bloggajaat jotka luette tämän siellä ruudun toisella puolella! Olisi kiva päästä lukemaan näitä teidän toistenkin blogeista ja mikäli olette jo toteuttaneet tällaisen postauksen, linkatkaa se niin käyn lukaisemassa! <3
 Shortsipuku Nelly | Aurinkolasit Gucci | Balleriinat H&M 

2018/06/27

OLOHUONEEN JÄRJESTYS

Olenkin postaillut melkein koko meidän kodin järjestyksen tänne blogin puolelle (keittiön , makuuhuoneen , kylpyhuoneen ja vaatehuoneen postaukset löydät näistä linkeistä!) ja nyt tosiaan olisi vuorossa näyttää miltä meidän olohuoneen kaapeissa näyttääkään. Meillä ei kyllä olohuoneessa säilytetä juurikaan mitään, koska siellä ei ole kauheasti säilytystiloja, ainoastaan sohva ja tv-taso jotka molemmat ovat vähän väljässä käytössä!

 Meillä on levitettävä sohva jonka sisältä löytyy säilytystilaa. Täällä tuleekin säilytettyä vieraille peittoja, tyynyjä ja pussilakanoita. Näiden lisäksi tänne mahtuu myös ylimääräiset sisustustyynyt jotka ei ole tällä hetkellä käytössä. Kaikista paras keksintö noille peitoille ja tyynyille on kyllä ehdottomasti tuollaiset tyhjiöpussit joilla lisätilaa saa yllättävän paljon!

Tv-tasossamme on käytössä neljä eri laatikostoa, kaksi vetolaatikkoa ja kaksi sivukaappia jossa on hyllytilaa. Tv-tasossa säilytetäänkin kaikkea elektroniikkaan liittyviä asioita, pleikkaria, kaiutinta, leffoja, pelejä, kirjoja ja lehtiä. Kaikki elektroniikkajohdot ovat vielä erillisessä laatikossa.
Vetolaatikosta löytyykin kaikki meidän pienet työkalut, kuten ruuvit, naulat jne jotka säilytetään Ben&Jerrysin jäätelokulhoissa. Ehkä tulevaisuudessa kuitenkin haluaisin säilyttää kaikki tällaiset työvälineet jossain varastossa tai autotallissa, mutta nyt kun ei ole häkkivaraston lisäksi muuta pihapiirissä, niin nämäkin täytyy säilyttää sisätiloissa.

2018/06/24

AND THE NEXT STOP IS.. 


Iceland!

Mulla on hiukan erilainen juhannus kuin aikaisempina vuosina ja ehkä ihan hyvä niin, nytkin näköjään juhannuksena satoi vettä ja oli kylmä, joten eipä mitkään festarit tai mökkeily kauheasti houkutellut tylsän kelin vuoksi! Eilen pakkasinkin jälleen matkalaukun ja lähdin junalla Helsinkiä kohti. Tänä aamuna olikin sitten turhankin aikainen herätys (juhannusta viettävät luultavasti bilettävät vielä tähän aikaan ja mä oon menossa lentokenttää kohti :D) Meillä tosiaan lähti lento Islantia kohti ja taidankin olla jo paikan päällä kun tämä postaus tulee julki!
Seuraava viikko tulee sisältämään mm. autoajelua Islannissa äitini ja siskoni kanssa, issikkavaellusta, valaiden bongailua sekä ihanien maisemien tuijottelua. Kivaa vaihtelua perus shoppailu/kaupunki matkustelulle tai rantalomalle! Vaikka Islannissakaan ei kauhean lämmintä ole, niin ihana kun voi lähteä reissuun jossa saa pukeutua huolella vaan neuleisiin ja rentoihin vaatteisiin. Nyt yritänkin ottaa ilon irti tästä lomasta ja koittaa viettää aikaa myös ilman tätä somemaailmaa, viime ajat ovat olleet niin hektisiä ettei ole oikein kerennyt lepäilemään kunnolla. Nyt toivotan teille kuitenkin ihanaa juhannuksen loppua!

2018/06/22

LOMALEIVON MÖKKIVIIKONLOPPU 

Yhteistyössä Lomaleivo

Hellurei ja kivaa juhannusaattoa! Kaikki taitaa olla jo aikalailla juhannuksen vietossa, mutta tulin kuitenkin julkaisemaan pienen kuvapläjäyksen viime viikonlopulta! Suuntasimme tosiaan 15 muun bloggaajatyttösen kanssa kohti Lomaleivon mökkejä, jossa meitä odotti mm. ihana Olivia lammas, poreammeet sekä rento viikonloppu kahdessa eri mökissä, Kielossa ja Kissankellossa. Oli hauskaa päästä tutustumaan aivan uusiin tyyppeihin tuon viikonlopun aikana ja ihana kun viikonloppu koostuikin enimmäkseen siitä, että kaikki menivät kamerat kädessä ympäriinsä ja kuvasivat aivan kaikkea! :D Voitte vaan arvata, tähänkään postaukseen ei ollut kovinkaan hankalaa löytää kuvamateriaalia!
 Lomaleivo tosiaan löytyy aivan Leivonmäen kansallispuiston kupeesta ja olikin kiva päästä mökkeilemään näinkin lähelle! Meidän sakille oli varattu kaksi 8 hengen mökkiä, jossa molemmissa oli ulkoporeammeet sekä grillausmahdollisuus ihanassa kesäkeittiössä. Aivan naapurissa olikin sitten Röykkälän lammastila, jossa kävimme lauantaina aamupalalla. Lammastilalla päästiinkin tutustumaan yli ystävälliseen Olivia karitsaan, joka hengaili Nöpö koiran kanssa pihalla vapaana! Olivia lampaan lisäksi tilalta löytyi myös 70 muuta lammasta, mutta ne eivät olleet yhtä tuttavallisia kuin tämä innokas pieni karitsa. Päästiin myös tutustumaan vanhempaan mökkiin, kesätorppa Himmaan jossa oli todellakin vanha ihana maalaistunnelma!

 Mitä sitten meidän viikonloppu pitikään sisällään? Kuten mainitsin, paljon kuvaamista mutta sen lisäksi myös vietimme aikaa perjantaina ja lauantaina poreammeessa, kävimme kävelemässä (kuvailemassa) kansallispuistossa, grillailtiin ja käytiin myös lauantaina katsomassa ihanaa auringonlaskua järven rannalla, joka oli aivan mökkien lähistöllä. Moni uskaltautikin heittämään talviturkin, mutta itse pääsin taas polviani myöten järveen kun totesin että en tule tarkenemaan :D Onneksi tuon järvireissun jälkeen saikin sitten mennä lillumaan moneksi tunniksi lämpöiseen porealtaaseen!

Sunnuntaina vietettiinkin koko porukalla kunnon brunssia ennen lähtöä. Olinkin varautunut brunssiin Mikki Hiiri vohveliraudan kanssa, eihän brunssi ole mitään ilman vohveleita hahah!
Vaikka saankin elää tällaista maalaiselämää ihan arkipäiväisesti, tuolla oli silti ihanan rento tunnelma. Maalaismaisemassa on vaan jotenkin ihanan rauhaisaa, eikä koko viikonloppuna lähdetty kansallispuistoa kauemmas.

 Kaksi ylempää kuvaa Marianne Saarinen

 Tällaisia bloggaaja-viikonloppuja saisi kyllä olla enemmänkin, oli mahtavaa päästä tutustumaan ja juttelemaan muiden bloggaajien kanssa! Kiitokset vielä bloggajatytöt sekä Lomaleivo joka mahdollisti tämän meidän mökki viikonlopun!

2018/06/20

10 YEARS TOGETHER + 10 FACTS 

Tänään meidän seurustelutaivalta on takana kymmenen vuotta - tuntuu kun oltaisiin oltu kyllä aina yhdessä, oltiinhan sillon 15- ja 17-vuotiaita kun juhannuksena alettiin seurustelemaan! Mehän alettiin juttelemaan ensin IRC-gallerian kulta-aikoina ja sen lisäksi juttelimme vielä mesessä. Nähtiin sitten juhannuksena ja siitä tää sitten lähti. Kymmeneen vuoteen on kyllä mahtunut niin paljon muistoja ja tietysti mieleenpainuvin päivä koko ajalta on meidän hääpäivä jota vietettiin viime kesänä. Nyt ajattelinkin kirjoitella tähän kymmenen faktaa koskien meidän parisuhdetta!

 Meillä on välillä aika tyhmääkin läppää ja todella samanlainen typerä huumorintaju :D Meillä arkeen kuuluu että ollaan välillä vähän pöllöjä eikä oteta asioita liian vakavasti!

Meillä ei kauheasti ole yhteistä aikaa, kummatkin meistä tekee aikalailla omia juttujaan paljon ja näkee omia kavereitaan! Mutta sitten kun saadaan yhteistä aikaa, niin käydään treffeillä tai tehdään jotain vähän erikoisempaa perus arjen keskellä.

Harri bongas mut kymmenen vuotta sitten paikallisesta S-marketista ja jäin sen mieleen sinisestä superman paidasta.. :D Tämän jälkeen alettiinkin laittamaan kommenttia IRC-gallerian puolella hahah!

Mä olen meidän suhteessa se joka rakastaa tehdä yllätyksiä ja keksiä mitä erikoisempia treffi-ideoita! Olemme mm. käyneet ratsastamassa heppojen kanssa ja ottaneet mukaan evääksi pullaa ja kaakaota. Olen siis opettanut Harrin ratsastamaan ja joskus ulkomaanreissujeni aikana se onkin hoitanut hevoseni liikutuksen :D

Meillähän ei oikeastaan ole yhteisiä harrastuksia, mutta sitten kun pelataan jotain yhdessä, niin me kilpaillaan toistemme kanssa ihan satasella! Yleensä yritän voittaa Harrin edes jossain lajissa (keilauksessa voitin kerran!) mutta esim frisbeegolfissa en enää edes jaksa yrittää olla parempi :D

Me ei kauheasti riidellä, mutta kinastelu kuuluu suhteeseen tietty! Yleensä itse ärsyynnyn siitä, jos H on liian negatiivinen ja vastaa kaikkeen tiuskien, mää taas yleensä mäkätän siivousasioista tai liiallisesta auton rassaamisesta..

Harri ei ole koskaan motkottanut mulle shoppailusta tai mistään kalliista hankinnasta. Mäkään en kyllä koskaan puutu sen autoshoppailuihin, meillehän rantautuu varmaan vähintään 3 pakettia viikossa jotain autonosia, mutta mulle ainakin pääasia on se, että jos toinen pystyy maksamaan laskut ja elämiset niin sen lisäksi on vapaa kyllä kuluttamaan rahansa mihin ikinä haluaakaan!

Meidän eka yhteinen lemmikki oli tarantella Möhkäle.. Olin hiukan vastaan tätä lemmikin hankintaa, mutta Harri halusi kovasti tuon tarantellan lemmikiksi :D Mäkin kyllä hankin meille Babarin yllärinä, ilman että Harri tiesi koiran hankinnasta yhtään mitään!

Parisuhteessa olemisen miinukset; karhea parta jota ei voi ajaa pois ajoissa, tavaroiden jättäminen pitkin kämppää ja se että molemmat meistä inhoaa ruuanlaittoa, joten päädymme ekhä liiankin usein siihen pitsan hakemiseen..

Harri kuvaa suurimmaksi osaksi kaikki mun asukuvat, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan lue tätä blogia (ainakaan aktiivisesti?) Muuten varmaan mun bloggauselämä ei tule paljoa esiin, paitsi ruokaillessa H saattaa kysyä otanko kuvat ensin ja joutuuko ruuan syömään kylmänä :D

2018/06/18

HIMOHAMSTRAAJASTA MARITTAJAKSI 

Lapsuudessani mieleeni on jäänyt melko selkeästi kuva, että mitä enemmän omistat kaikkea, sen parempi ja onnellisempi elämä on. Paha mieli korjataan uudella materiaalilla. Olen elänyt todella suuressa talossa ja valtavan tavaramäärän keskellä. Kymmenenvuotis lahjaksi sain valita lelukaupasta kymmenen uutta lelua ja yhdessä vaiheessa halusin myös päästä ennätystenkirjaan pehmolelumäärälläni. Pahimmillaan omistin reilu 200 pehmolelua ja koko ajan havittelin jotain uutta. Teini-iällä tuo vaihtuikin sitten vaatteisiin ja hevosen varusteisiin. Shoppailureissuilla tärkeintä oli, että mitä enemmän sai vaatteita kerättyä, niin sen parempi.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään huoneen siivouspakkoa, eikä kodissamme ole ollut minkäänlaista järjestystä. 17-vuotiaana muutin kuutenkin omilleni ja silloin aloin älyämään, että kaaoksen keskellä asuminen vie kauheasti energiaa omasta elämästä, eikä materiaali teekkään niin onnelliseksi, kuin oli aiemmin ajatellut. Harriakin hiukan hirvitti muuttaa mun kanssa yhteen, koska oikeasti huoneeni oli aina kaiken rojun ja kaaoksen vallassa.

Kun muutimme omaan kotiin, huomasin että on paljon viihtyisämpää olla siistissä kodissa, kuin että saa etsiä koko ajan tavaroita tai väistellä niitä. Kiintiöni oli selkeästi tullut täyteen kauheasta materiaalin määrästä ja älysin samalla, että ei ihminen tarvitse kotonaan sellaisia tavaroita, joita ei ole käyttänyt vuosikausiin. Järjestely innostus alkoikin sitten pikkuhiljaa hiipiä arkeeni ja haastoin itseäni joka kerta järjestelemään paikat yhä paremmaksi. Tätä harrastan edelleenkin, enkä halua enää omistaa yhtään turhaa juttua kotonani. Ainoa poikkeus johon olen antanut itselleni luvan, on vaatteet. Niitä saa olla reilusti (koska valinnanvaraa täytyy olla ja vaatteille on kuitenkin tilaa vaatehuoneessa!) mutta siivoan vaatekaappini myös säännöllisesti ja heitän sieltä pois kaikki sellaiset mitä en ole pitänyt pitkään aikaan. Kuulostankin varmaan joidenkin mielestä huvittavalta, kun innostun aivan totaallisesti jos saan järjesteltyä jonkun kaapin/lokeron vielä paremmin kuin mitä se on tähän mennessä ollut :D

Vaikka nimeän itseni edelleen himoshoppaajaksi, niin nykyään shoppailutottumukseni on muuttunut, vaikka shoppailenkin suhteellisen usein. En osta enää mitään hätiköidysti, vaan mietin tarkkaan ostosten kohdalla. En myöskään osta enää mitään "ihan kivoja" versioita, koska ne luultavasti päätyvät kirpparikasaan hetken kuluttua. Pyrin säästämään mieluusti isoja hankintoja varten, kuin että ostaisin muutaman kympin juttuja, koska nuo kalliimmat jutut ovat saattaneet olla haavelistallani jo vuosien ajan ja ovat varmasti sellaisia mitä haluan säilyttää useita vuosia. Nykyään less is more,
Tavaroista luopuminen ei ole koskaan ollut itselläni kovinkaan hankalaa, enkä ole yleensä haikaillut minkään tavaran perään jonka olen antanut pois. Ala-asteella annoin aina uusille kavereille mukaan jätesäkillisen pehmoleluja. Teini-iässä vaatteista ja heppakamppeista oli hankalempi luopua, kun jotenkin halusin säilyttää joitakin vaatteita ihan silläkin, että voin joskus katsella millaisia vaatteita olenkaan käyttänyt, mutta onneksi näitä muistoja voi katsoa valokuvistakin. Heppakamppeisiin myöskin liittyy osittain muistoja ensimmäisestä hevosestani ja omistan edelleenkin muutamia juttua siltä ajalta, joista en ole halunnut luopua. Suurin osa kuitenkin noista on myyty, joita en enää ole tarvinnut. Nykyään mietin jo todella tarkkaan, mitä kaikkea haluan säilyttää meillä varastossa, koska haluan sen olevan selkeä ja siisti ja että siellä säilytetään ainoastaan kausitavaroita, jotka varmasti ovat käytässä edes kerran vuoden aikana.

Inhoan sanaa "Marittaja" (koska se kuulostaa joltain marmattajalta joka valittaa vain :D) mutta sellaiseksi varmaan nimeän itseni nyt kuitenkin. Olen lukenut molemmat KonMari kirjat, mutta oma mielipiteeni on kirjoista, että se menee jo vähän sinne hulluuden puolelle. Minusta tavaroille ei tarvitse puhua, eikä kaiken tarvitse tuottaa iloa. Olen kuitenkin saanut kirjoista ihan hyviäkin oppeja, mutta kaikkea en allekirjoita noista hömpötyksistä. Oma vinkkini järjestelyyn onkin, että säilytä kaikkea mitä oikeasti tarvitset (Huom! ei niitä, mitä joskus saatat tarvita!) ja mitä rakastat. Ja pidä ne järjestyksessä.

Vaikka järjestelyni ja siivoushulluuteni on välilä hiukan raastavaakin (koska tässä alkaa melko perfektionistiksi!) niin olen huomattavasti onnellisempi vähemmällä materiaalimäärällä, kuin tuolloin nuorena. Itsellä ainakin tuntuu, että kun koti on järjestyksessä, niin elämäkin on. Tavarat löytyvät yleensä aina omilta paikoiltaan, siivoamiseen ei mene tunti kaupalla aikaa eikä kaappitilasta ole pulaa. Elämässä jää aikaa muuhunkin kuin siihen kodin raivaamiseen!

2018/06/17

VIIKONLOPUN KUULUMISET

​Toppi Carlings | Farkut Bikbok | Lenkkarit Adidas | Reppu Aldo | Aurinkolasit Gucci​

Hellurei! Ajattelin tulla hiukan kirjoittelemaan tänne ennen nukkumaan menoa, munhan oli tarkoitus kirjoitella tänne jo vähän aiemmin, mutta yllättäen tää päivä vähän venyi ja pääsin aukaisemaan läppärin vasta nytten.. Anyways, viikonloppu tuli vietettyä ihanien bloggaajatyttösten kanssa Leivonmäellä maalaismaisemissa ja nyt voinkin sanoa että meinaa olla vähän veto pois! Tulenkin kirjoittelemaan tästä viikonlopusta lisää ensi viikon puolella! Mietinkin juuri, etten jaksaisi millään purkaa matkalaukkua kun se pitää ensi viikolla pakata uudelleen seuraavaa reissua varten....
Ennen juhannusta kuitenkin mulla on aika haipakka viikko tiedossa, perus töiden lisäksi vietetään meidän 10-vuotis päivää, juhlitaan yhtiä synttäreitä, ehkä hiukan juhannusta kavereiden kanssa, matkustetaan junalla ja lentokoneella ja sen lisäksi on vielä yksi jännä juttu tiedossa josta tulen kertomaan lisää hiukan myöhemmin! Aika menee kyllä aivan supernopeaa ja tuntuu että kesä menee kyllä hirveää vauhtia.. Mutta onneksi kaikkea kivaa tekemistä on tiedossa ja heinäkuussa pitäisikin olla sitten hiukan rennompaa menoa eikä niin ainaista kiirettä. (Jos en sitten hulluna keksi taas jotain uutta, kuten mökin remontointia tms.. :D) Mutta sen näkee sitten! Nyt kuitenkin alan hipsimään omaa sänkyä kohti ja unten maille, ehkä paras juttu mitä odottaa aina näiden reissujen jälkeen hahah!

2018/06/15

TB STYLE - KESÄKUU 

Kivaa perjantaita sinne ruudun taakse! Onko teillä viikonlopulle suunnitelmia? Meillä starttaa tänään todellinen bloggaajien mökkiviikonloppu mutta ennen lähtöä ajattelin tulla kirjoittelemaan tänne ja julkaisemaan tämän Tb-style postauksen! Kauhistelin taas hiukan näitä asukuvia, mutta onnekseni voi sanoa että tyyli on muuttunut hiukan parempaan suuntaan hahah!


2012 - Asukuva napattu "lenkillä" ja tää asukokonaisuuskin on aika sporttinen joo :D En pukisi mitään tästä asusta uudelleen, tuohon aikaan mulla oli kauheasti kaikkea Guessin juttuja ja leopardikuosia..

2013 - Tässä taas yksi melko teinimäinen asu ainakin omaan mieleeni.. Kalajoen juhannukselta napattu kuva, maastokuviolliset housut eikä koko asu oikein nappaa enää eli en pukisi asua uudelleen!

2014 - Peplum paidat taisi olla tuona vuonna kovassa huudossa, ainakin itselläni oli useampikin peplum toppi! Nyt en kuitenkaan pukisi asua uudelleen, laukku ja korkkarit on ainoat mitkä löytyy vaatekokoelmasta.

2015 - Tästä asusta tykkään! Harmittelinkin kun menin hävittämään tuon farkkutakin, se oli niin kiva..

2016 - Tallinnassa otetut asukuvat ja voisin kyllä pukea saman asun uudelleen! Ainoa vaan että luovuin tuosta pitsitopista..

2017 - Ja toiset Tallinnassa napatut kuvat mun polttareilta, tämä asu on myös mieleeni ja voisin senkin pukea uudelleen!

2018 - Tämä asu on kyllä just sitä mua, rento mutta silti siinä on jotain erikoista. Pukeutumiseni on muuttunut aika paljon kuuden vuoden ajan, tai ainakin alle 20-vuotiaana nuo asukokonaisuudet on juuri melko teinimäisiä ja oma tyyli on ollut silloin vielä vähän hakusessa. Nyt kuitenkin tykkään pukeutua joko naisellisiin vaatekokonaisuuksiin tai sitten tällaisiin rentoihin vaatteisiin. Tosta ruusupaidasta ja Addun lenkkareista onkin tullut mun ihan yhtiä lempparivaatteita, voisin pukeutua joka päivä niihin!

Näitä asukuvia tulette kuitenkin näkemään sitten myöhemmin lisää - nyt alan pakkaamaan reissuun lähtöä varten, see ya!

2018/06/13

UUSIMMAT KOSMETIIKKATUOTTEET

Kaupallinen yhteistyö Bangerhead 

Nyt vihdoin se iski - innostuin hankkimaan uusia kosmetiikkatuotteita! Olen kaivannut niin paljon uusia tuotteita päivittäiseen käyttööni ja nyt sainkin testattavaksi Bangerheadilta muutaman uutuuden ja sen lisäksi myös pari vanhaa vakkaria jotka olivat jo loppuneet! Olen näin kesän tullen innostunut ottamaan selvää hiukan ihonhoidosta ja pyrkinyt myös kulkemaan ilman meikkiä, jotta iho saisi välillä olla rauhassa. Nyt kuitenkin kurkataan mitä paketti sisältikään!

Ekana ne vakkarituotteet, joita tässä löytyy kaksin kappalein! Olen huomannut että lemppari huulimeikeikseni on osoittautunut Nyxin Soft Matte Lip Creamit sekä Macin huulipunat. Mac Lipstick Satin tulikin itselleni tutuksi kun ostin sen pari vuotta sitten Tampereelta ja satuin löytämään täydellisen nudesävyn joka onkin sävyltään Fleshpot. Huulipuna on mukavan pehmeä ja helppo levittää nopeasti, ei ole liian vaalea eikä liian ruskea, eli juuri täydellinen sävy! Tämän kaveriksi tuli tilattua myös Mac Lipstick Cremesheen sävyssä Pink Pearl Pop.

Tilasin myös Nyx Soft Matte Lip Cream huulipunan jossa yksi lempparisävyni oli päässyt loppumaan, joten tilasin uudelleen tämän Zurich sävyn joka on myös sopivan nudehtava ja luonnollinen puna! Vahingossa myös ostoskoriini päättyi aivan äärettömän söpö Real Techniques Brush Crush 300 Powder puuterisivellin, eihän tuota nyt voinut vaan olla tilaamatta?! Voisin haalia kaikki meikkisiveltimeni tuossa sävyssä..

Peitevoide on varmaan mun yksi kulutetuimmista meikeistä, enkä ole vielä oikeastaan löytänyt täydellistä versiota siitä, omistanhan melko tummat silmänaluiset ja ärsyttävästi punoittavan nenän. Nyt testattavaksi tulikin Mac Pro Longwear Concealer jonka toivon peittävän hyvin ihovirheitä ja tummia silmänalusia! Plussaa tässä ainakin oli se, että voidepurkki oli suurempi kun yleensä kaikki peitevoiteet myydään hyvin pienissä purnukosisa ja niitä saa olla koko ajan ostamassa uusia!

Ansaitsisin varmasti jonkun maailman laiskimman ihonhoitaja tittelin - En ole ikinä eläessäni omistanut mitään päivä/yövoiteita! Olen laittanut kasvoilleni aina jotain kosteusvoidetta, eikä sillä todellakaan ole ollut väliä mitä se on ollut. Itselläni on välillä kuitenkin kuiva iho, joten olisi hyvä että ihon kosteus pysyisi kunnossa. Clinique Moisture Surge 72-Hour Auto-Replenishing Hydrator 50ml olikin helppo valinta päivävoiteeksi, voide sisältää aloe-vettä, joka kosteuttaa ihoa automaattisesti jopa 72 tunnin ajan.

 Swiss Clinic Self-Tan Drops avulla saakin tasaisen päivityksen iholle ja samalla tuote myös kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Käytin ensimmäisellä kerralla tuotetta ihan pelkästään, mutta tätä voi myös laittaa päivävoiteen sekaan. Laitoinkin heti kuvan jossa näette miltä tuote näyttää kasvoilla yhden käyttökerran jälkeen, en ole kovin montaa meikitöntä kuvaa edes tänne laittanut ja nyt olen pystynyt olemaan jo melko hyvin meikittä! Itse olen niin kalkkilaivan kapteeni, että olen meikannut kauppaankin menoa varten. Nyt kuitenkin voin pitää myös niitä meikittömiä päiviä käyttämällä tätä itseruskettavaa! Rusketusrajankin pystytte näkemään hiusrajastani, eli tätä tosiaan kannattaa levittää ihan hiusten tyveen saakka.