-->

2018/06/10

TÄMÄN VIIKON FIILIKSIÄ

Heippa sinne ruudun taakse! Avasin viimeksi perjantaina tämän blogikentän ja koitin alkaa kirjoittelemaan, mutta kappas kummaa keksinkin kaikkea muuta tekemistä! Viikkooni on sisältynyt koko ajan jotain touhua ja olenkin tuntenut hiukan huonoa omatuntoa, kun blogiasiat, ruokailut ja liikunnat ovat unohtuneet täysin! Mutta kesällä ei jaksa aina noudattaa niitä perus arjen sääntöjä, vaan on kiva tehdä asioita ihan fiiliksen mukaan! Nyt ajattelin kuitenkin julkaista arkistojen kätköstä löytyneet asukuvat ja kirjoitella tästä viikosta tarkemmin!

 - Olen ollut innoissani mökin sisustamisesta, mutta samaan aikaan myös jotenkin kyllästynyt. Olen luonteeltani todellinen hätähousu ja kun olen maalaillut siellä jotain ikkunanpokia, niin tuntuu ettei homma valmistu ikinä! Nyt kuitenkin kun osa maalaushommista on tehty, niin kohta pääsee tekemään sitä lempparijuttua, eli sisustamista! Vaikka mökistä ei tule vielä lähellekään valmista, niin kivaa kun saa tehtyä muutoksia ja sisustettua sitä mieluisammaksi ja viihtyisämmäksi!

- Olen palellut tällä viikolla kun ilma viileni aika huomattavasti - alkuviikosta mulla olikin hiukan kipeä olo, mutta se korjaantui kun makoilin sohvalla Netflixiä katsoen. Huomasin myös että katsoin vahingossa koko 13 reasons why sarjan toisen tuotantokauden ja nyt taas mietin mitä katsoisin seuraavaksi!

- Olen jo innoissani tulevasta Islannin matkasta ja nähnyt myös painajaista, että tulen myöhästymään lennolta! Toivon ettei tää nyt olisi mikään enneuni!

 Paita Nelly | Nahkahousut Gina tricot | Lenkkarit Nike air max | Laukku Louis Vuitton | Aurinkolasit Gucci

- Olen myös odottanut innolla ensi viikonloppua - Tulemme viettämään yhteisen viikonlopun pienen (16 henkilön!) bloggaajaporukan kanssa maalaismaisemissa! Odotan kyllä innolla tulevaa viikonloppua!!

- Tänään oli ihana viettää kiiretöntä aamua herkutellen vohveliaamaista. Joka kerta siitä tulee huono olo mutta silti se on vaan niin hyvää :D

- Kävin shoppailureissulla jolta en ostanut yhtään mitään. Näin ei ole koskaan tapahtunut ja olen aika ylpeä itsestäni! Näinkin sitten jotain painajaista jossa olin ostanut kamalasti tavaraa ja ahdistuin :D Veikkaan kyllä että ratkean shoppailemaan tulevalla Tuurin reissulla, mutta toivottavasti en ostaisi kuitenkaan mitään turhaa!

- Löysin vihdoin itseruskettavan kasvoille! Olen aina harmitellut kun omat kasvot ovat niin valkoiset, ja kaikki itseruskettavat joita olen kokeillut, jäävät kasvoille likaisen näköiseksi tai sitten vaan lähtenyt heti seuraavassa pesussa pois.. Tästä itseruskettavasta tulenkin kirjoittelemaan seuraavassa postauksessa lisää!
​Kuvat Katariina H.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti