-->

2018/12/04

HALUANKO MÄ VIELÄ OLLA BLOGGAAJA?


Tänä vuonna, kun olen ollut 25-vuotias, olen jotenkin erityisen paljon miettinyt omaa elämääni, tulevaisuutta ja kaikkea mitä oikein elämältäni haluankaan. En tiedä läheneekö minulle jonkinsrotin kolmenkympin kriisi kun päässäni on pyörinyt niin ristiriitaisia ajatuksia, etten oikein tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä, mutta viime aikoina päätin pistää nuo ajatukset pauselle ja keskittyä elämääni. Olenhan luonteeltani juuri sellainen, joka haluaa kaiken tapahtuvan nyt ja heti, eikä vasta vuosien päästä. Koska elämähän on tässä ja nyt.

Tänä vuonna olen niin miettinyt omaa elämääni, ihmissuhteitani, työasioitani, suhtautumista omaan itseeni ja nyt viimeisimpänä tapetilla on ollut oma tyyli sekä tämä bloggaaminen. Ajatusmallini on viime aikoina tosiaan selkeästi ollut se, että johonkin on tultava muutosta ja välillä olen jopa miettinyt että mitä jos muuttaisin aivan kaikka elämässäni?

Joskus mietin, että sitten kun olen kolmekymppinen, minulla on tasapainoinen elämä ja arki rullaa ihanan tasaisesti. Uskon kuitenkin, että luonteeni ei kestäisi tuollaista paikallaan oloa, vaan haaveilen koko ajan jostain uudesta ja erilaisesta, enkä ole koskaan täysin tyytyväinen elämääni. Tuo jatkuva muutosten havittelu tuntuu välillä vähän rasittavalle, mutta toisaalta taas sillä ajattelutavalla varmaan toteutankin elämässäni kaikkea erilaista, enkä jumahda koskaan paikalleni, joten samaan aikaan olen myös tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

No mutta miksi kaipaisin omaan tyyliini ja bloggaamiseen jotain muutosta? Omaan tyyliin olen kaivannut jo jonkin aikaa jotain uutta ja välillä tosiaan mietin, heittäisinkö kaikki nykyiset vaatteet menemään ja hankkisin kaikki aivan uusiksi. Vaatekaapistani löytyy melko paljon klassiseen tyyliin sopivia trenssejä, bleisereitä, korkkareita, mekkoja jne, mutta ne vaatteet on oikeastaan sellaisia, mitä ehkä vähiten kuitenkin käytän, koska harvemmin viihdyn naisellisessa asukokonaisuudessa. Kaipaisin enemmän jotain rentoja vaatteita, mutta en kuitenkaan mitään tylsää koska rakastan kuitenkin miettiä erilaisia asukokonaisuuksia ja pitää tyylin mielenkiintoisena! Mutta vaikka nuo klassiset vaatteet onkin niitä vähemmän käytettyjä niin välillä kuitenkin tykkään myös pukeutua siististi ja naisellisesti kun taas toisinaan haluan pukeutua poikamaisesti rentoihin lökäreihin. Ehkä en kuitenkaan heitä kaikkia vaatteitani roviolle, vaan alan haalia vaatekaappiini enemmän juurikin niitä rentoja ja erilaisia vaatteita, eikä pelkästään mitään perus t-paitoja jne, jotta vaatekaapistani löytyy moneen eri tilanteeseen sopivia vaatteita.

Bloggauksen suhteen tein taas suuren muutoksen ihan hetki sitten, kun muutin juuri Nouwilta takaisin Bloggeriin, mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen jotenkin huomannut bloggaamisen hiipuneen alaspäin. Silloin kun bloggaamisen sanottiin olevan jo menneen talven lumia, niin ajattelin vaan, että jatkan silti bloggailua, tämähän on minulle vaan tällainen päiväkirjamainen paikka, johon kirjoittelisin vaikkei kukaan lukisikaan. Mutta nyt viime aikoina olen käyttänyt paljon Instagramia ja huomannut että se on taas ollut enemmän nousussa, ihmiset seuraa mieluummin instastoryjen lyhyitä videopätkiä tai yksittäisiä kuvia. Kukaan ei enää kerkeä lukemaan pitkiä tekstejä, joten olen alkanut miettiä, että alkaisin panostamaan enemmän Instan puolelle, mutta en todellakaan haluaisi unohtaa tätä rakasta blogiani. Rakastan myös valokuvaamista ja haluan siinä kehittyä koko ajan paremmaksi ja haluan ehdottomasti päästä jakamaan kuvia jossain, joten blogi on ehkä paras vaihtoehto sille asialle.

Takki Primark | Pipo Junkyard (saatu) | Farkut Junkyard (saatu) | Tennarit Puma | Huivi Louis Vuitton | Vyö Gucci

Olen myös alkanut haaveilemaan videoiden tekemisestä, mutta koska sisäinen perfektionistini ei halua tehdä muutakuin huippulaatuisia videoita joissa esiinnyn luontevasti ja hauskasti, niin videoiden tekeminen on tietty jäänyt, koska en osaa tehdä mitään hienoja ja hauskoja tubevideoita, koska kokemus Imovien käytöstä on melkein pyöreä nolla. Harmittaa kun olen sen verran tippunut tästä some-kelkasta, että tuo videomaailma on itselleni lähestulkoon täysin vieras asia, enkä myöskään ole aikaisemmin pahemmin seurannut mitään tubettajia, koska silloin kun bloggaajat alkoivat siirtyä vloggaajiksi, päätin pitää sitkeästi linjani pelkästään tässä blogimaailmassa. Tuolla reissussa kuitenkin on tarkoitus kuvata videoita näiden kuvien lisäksi, onhan meillä lähdössä kuvanvakaajat ja muut vempeleet mukaan ja kerrankin on aikaa (ja valoa) niin toivon mukaan innostuisin tekemään videoita!

Kirjoitin näköjään tästä vahingossa tällaisen kilometripostauksen josta taisi tulla hiukan sekava, mutta sellainen pyörremyrsky mun päässä on tänä vuonna pyörinyt :D Mutta bloggaaminen on juuri se harrastus, johon voin purkaa ihan kaikkea mahdollista elämästäni, joten en haluaisi heittää tätä harrastusta menemään, mutta yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tekemään niitä videoita ja olla vähän enemmän aallonharjalla tässä somemaailmassa :D

Olisi myös mukava kuulla teidän mielipiteet, seuraatteko enemmän blogeja, vloggaajia vai Instagramin kautta?

6 kommenttia:

  1. Eikai tuossa vaihtoehtoja ole, raskaaksi tai sitten vaan jatkat kiinassa tehtyjen valkoisten/pinkkien krääsän kuvailua ja haalimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neuvostasi nyt vihdoin keksin mitä teen elämälläni! <3

      Poista
  2. Sun blogissa ei minusta ole liian pitkiä tekstejä. Älä vielä ainakaan lopeta, odotan reissulta paljon bloggauksia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Don`t worry, kyllä mää vielä kirjoittelen! Välillä lyhkäsemmin ja välillä pidemmin ;) kiva kun luet tätä<3

      Poista
  3. Vähänkö olisi huippua jos tekisit reissulta videoita. Mua harmittaa myös kun oma valmius videoihin on ainoastaan Instan storiessit, mutta muutamaa vlogia seuraan.

    Blogista ei musta kannat vetää stressiä, kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu ja mä oon tykännyt sun rönsyilevistä postauksissa jossa vaihdetaan kuulumisia, nähdään kauniita asuvalintoja ja visuaalisia kuvia reissun päältä. Oot yksi mun harvoista lifestyle blogeista joita luen. Eli ethän vielä lopeta ��

    Ja hei tosiaan, aika huippu elämänohje anonyymilta. So simple is that.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo toivon et saataisiin kuvattua videota tuolta reissun päältä! pitäis vähän alkaa seuraamaan enemmän ehkä noita vloggaajiakin että sais vähän inspistä siihen hommaan :D

      ja en lopeta vaikka aika ois kortilla, nää kommentit piristää päivää ihanasti ja ihana kuulla että säkin tykkäät edelleen lukea mun postauksia! <3 Ehkä yritän vaan saada aikaa ja innostusta että alkaisin myös tekemään niitä videoita ;)

      Poista